Maahanmuuttaja törmää lääkärin vastaanotolla kielimuuriin ja ennakkoluuloihin – Kulttuurierot on helppo tulkita rasismiksi

Moni terveydenhuollon ammattilainen kokee maahanmuuttajapotilaiden hoidon vaikeaksi. Vuoden 2015 pakolaiskriisi pisti vauhtia terveydenhuoltojärjestelmän monikulttuurisuushankkeisiin.

kulttuurierot
Teksti
Miina Viljanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Mahmoud Machaal saapui suomalaisen talven keskelle vuonna 1987. Tammikuu tarjoili tulijoille lähes 20 astetta pakkasta, mutta ainakin Libanonin kaaos oli poissa.

Sisällissotaan tottuneelle nuorelle miehelle Suomi oli aivan uudenlainen maailma, ja niin oli myös terveydenhuoltojärjestelmä. Libanonissa sairaalat olivat kahta kastia: rikkaille tarkoitettuja yksityissairaaloita ja selkeästi heikompitasoisia valtion sairaaloita. Suomessa laadukkaaseen hoitoon pääsi varakkuudesta riippumatta.

”Se oli hämmästyttävä kokemus”, nyt yli 30 vuotta Suomessa asunut Machaal kertoo.

1980-luvun Suomessa maahanmuuttaja oli vielä harvinainen näky, ja sen sai huomata myös Machaal.

”Maahanmuuttajan oli äärimmäisen vaikeaa päästä hoitoon. Kukaan ei kertonut, minne pitää mennä ja mitä tehdä.”

Lääkärille Machaal pääsi ensimmäisen kerran suomalaisten työkavereiden avustamana. Yhteistä kieltä oli vaikeaa löytää: tulkkia ei ollut saatavilla, eivätkä suomalaislääkärit puhuneet kummoista englantia. Hoito eteni pitkälti kehonkielen varassa.

”Minä olin siinä mielessä hyvässä asemassa, että osasin hyvin englantia ja minulla oli terveydenhuollon koulutus. Monella muulla maahanmuuttajalla ei ole mitään.”

 

30 vuodessa on tapahtunut paljon. Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten määrä on kasvanut kohisten. Vuonna 1990 maassa asui vakituisesti parikymmentätuhatta ulkomaalaistaustaista,  vuonna 2017 heitä oli jo yli 300 000.

Pelkästään vuoden 2015 pakolaiskriisi toi maahan yli 32 000 turvapaikanhakijaa muun muassa Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Albaniasta.

Kun syyrialainen Lama Kourdi saapui Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015, ensimmäinen terveystarkastus hoidettiin vastaanottokeskuksessa. Heti oleskeluluvan saamisen jälkeen koko perhe sai kutsun sairaanhoitajan vastaanotolle.

Hoitaja neuvoi terveyspalveluiden käytössä. Jos sairastuu, minne täytyy soittaa. Milloin mennään terveysasemalle ja milloin ensiapuun.

Hoitokäynnin jälkeen perhe ohjattiin neuvolaan, jossa heidät kaikki rokotettiin. Neuvolassa opastettiin perheasioissa raskaaksi tulemisesta kouluterveyteen ja lasten sairauksiin.

”Aina en ollut varma, minne pitää mennä ja mitä tehdä. Silloin olen käynyt kysymässä apua terveysasemalta.”

 

Uusi terveydenhuoltojärjestelmä on maahanmuuttajalle aina kulttuurishokki.

Etenkin pakolaistaustaisista maahanmuuttajista osa on täysin kouluttamattomia ja lukutaidottomia. Kriisialueilta Suomeen saapuneen maahanmuuttajan tietämys terveydestä, anatomiasta ja sairauksista voi olla hyvinkin puutteellista.

Somalialainen saattaa selittää sairauksia noituudella. Sairauksia hoidetaan muun muassa kuuntelemalla lääkkeitä ja sivelemällä iholle poltetuista Koraanin säkeistä nousevaa höyryä.

Suomessa lääkäri puhuukin bakteereista ja viruksista. Lääkkeet niellään tai piikitetään.

Vieraiden hoitomenetelmien hyväksyminen voi tuntua pelottavalta ja käytäntöjen erot on helppo tulkita syrjinnäksi.

Jos maahanmuuttaja ei luota länsimaiseen lääketieteeseen, hän saattaa lopettaa lääkityksensä kesken ja kääntyä kotimaansa henkiparantajan puoleen.

Tai sitten odotukset länsimaisesta lääketieteestä ovat liian korkealla. Maailmalla liikkuu huhuja suomalaisen terveydenhoidon ylivertaisuudesta. Pettymys on suuri, kun krooninen sairaus ei katoakaan lääkekuurilla.

Maahanmuuttaja saattaa ajatella, että valkoihoinen kantasuomalainen menee jonossa ohi syntyperänsä vuoksi.

Lähi-idästä kotoisin olevat Machaal ja Kourdi puolestaan hämmästelivät eniten suomalaislääkärien tapaa kitsastella lääkkeiden kanssa.

”Menin terveysasemalle pahan flunssan takia, ja hoitaja neuvoi minua juomaan vettä ja lepäämään. Se tuntui aluksi hyvin järkyttävältä, sillä kotimaassa minulle olisi tarjottu arsenaali erilaisia lääkkeitä”, Machaal kertoo.

Esimerkiksi Lähi-idässä, Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa antibiootteja tarjotaan varmuuden vuoksi milloin mihinkin sairauteen, mutta Suomessa niitä saa vain todelliseen tarpeeseen. Runsaaseen lääkemäärään tottunut maahanmuuttaja voi kokea, ettei hänen vaivaansa oteta vakavasti.

Kourdi kertoo, että hänet yllätti myös sairaanhoitajien asema. Syyriassa lääkäri on arvostettu ammatti, kun taas hoitajilla ei ole minkäänlaista ammattitaitoa tai osaamista.

Hoitajan kanssa asiointi voi tuntua järjestelmää tuntemattoman maahanmuuttajan mielessä loukkaavalta. Hän kokee jäävänsä paitsi oikeasta hoidosta etnisen taustansa vuoksi.

Suomalainen byrokratia saattaa sekin muuttua maahanmuuttajan silmissä syrjinnäksi. Kotimaassa lääkäriajan on saattanut saada suhteilla, mutta Suomessa jokainen joutuu jonottamaan.

Väärinkäsityksiä syntyy etenkin sairaaloiden ja terveysasemien päivystysjonoissa.

Maahanmuuttaja saattaa ajatella, että valkoihoinen kantasuomalainen menee jonossa ohi syntyperänsä vuoksi. He eivät tiedä, ettei potilaita hoideta Suomessa saapumisjärjestyksessä, vaan ensin hoitoon pääsevät sitä eniten tarvitsevat.

 

Kun Lama Kourdi kävi Suomessa ensimmäistä kertaa lääkärin vastaanotolla, oli huoneessa vastassa lääkärin lisäksi miespuolinen tulkki. Kourdi muistaa tapauksen hyvin ahdistavana.

”Olen kotoisin Syyriasta, mutta tulkkini oli irakilainen. En ymmärtänyt kunnolla hänen murrettaan”, Kourdi kertoo.

Kourdin täytyi riisua vaatteensa lääkärin toimenpidettä varten, eikä nainen halunnut miestulkin näkevän paljasta vartaloaan. Kourdi pyysi tulkkia kääntämään katseensa toisaalle, mutta mies ei suostunut. Sen sijaan hän vihastui.

”Jos et kerran tarvitse palveluani, opettele suomea”, oli tulkki Kourdin mukaan sanonut.

Kourdi ehdotti lääkärille, josko he voisivat puhua keskenään englantia. Tulkki lähti ja Kourdille selvisi, etteivät hänen sanomansa asiat olleet välittyneet lääkärille oikein.

”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun käytin tulkkia lääkärissä.”

”Kun on potilaana vieraassa maassa eikä löydä sanoja oireille ja kivuntuntemuksille, se on hyvin tuskaista.”

Suurimman muurin maahanmuuttajan ja hoitotahon välille aiheuttaakin yleensä kieli.

”Kun on potilaana vieraassa maassa eikä löydä sanoja oireille ja kivuntuntemuksille, se on hyvin tuskaista”, kuvailee saksalais-turkkilainen Saynur Soramies.

Soramies työskentelee monikulttuurisuuden asiantuntijana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa TAYSissa. Työssään hän auttaa terveydenhuollon ammattilaisia kohtaamaan ulkomaalaistaustaisia potilaita. Tulkkitoiminnan sujuvoittaminen on yksi monikulttuurisuustyön tärkeimmistä elementeistä.

Suomessa asuvien kielitausta on kirjava: äidinkielenä puhutaan yli 150 eri kieltä. Tulkkausta käytetäänkin terveydenhuollossa paljon. Esimerkiksi Helsingin yliopistollinen sairaala HUS hankki viime vuonna yli 26 000 tulkkaustuntia 63 kielellä.

Tulkki helpottaa maahanmuuttajan ja ammattilaisen välistä viestintää, mutta täysin ongelmatonta tulkkaus ei ole.

Ammattitulkkia voi olla vaikeaa saada etenkin hätätilanteissa, ja joskus terveydenhuollossa turvaudutaankin potilaan perheeseen tai ystäviin. Esimerkiksi toisen polven maahanmuuttajaperheessä kielitaitoiset lapset tulkkaavat vanhempiaan.

”Niin ei pitäisi päästä käymään etenkään silloin, kun tulkataan arkaluontoisia terveyteen liittyviä asioita”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anu Castaneda.

Lapset joutuvat hankalaan tilanteeseen kuullessaan heille kuulumattomia asioita. Vanhemmat voivat myös jättää hoidon kannalta oleellisia asioita kertomatta, koska eivät halua niitä lastensa korviin.

Joskus taas tulkki saattaa kokea, että hänen velvollisuutenaan on olla paljastamatta tietynlaisia tietoja potilaalle itselleen. Joissain kulttuureissa vakavat sairaudet salataan potilaalta eikä esimerkiksi syöpädiagnooseista keskustella.

Etenkin maahanmuuttajanaiset toivovat, että myös tulkki olisi nainen. Muuten esimerkiksi seksuaaliterveydestä ei uskalleta puhua, ja sairaudet jäävät piiloon.

Myös samasta maasta kotoisin oleva tulkki voi ahdistaa. Esimerkiksi Lähi-idässä suvut ovat laajoja mutta piirit pienet. Maahanmuuttaja voi pelätä juoruamista ja häpäisyä yhteisönsä silmissä, vaitiolovelvollisuudesta huolimatta.

Hoitaja kertoo käyttävänsä maahanmuuttajien verikokeissa paksuinta neulaa aiheuttaakseen heille mahdollisimman paljon kipua.

Väärinymmärrysten lisäksi maahanmuuttajat kohtaavat terveydenhuollossa avointa rasismia.

”En sano huomenta, enkä tervehdi mitenkään. Ne on sontaa mun jalan alla. Mä näytän sen kaikilla ilmeillä, että sä vitutat mua”, kuvaili Helsingin Myllypuron terveysaseman laboratoriossa työskentelevä nainen suhdettaan maahanmuuttajiin.

Syyskuussa 2017 nettiin ladatulla videolla hoitaja kertoo käyttävänsä maahanmuuttajien verikokeissa paksuinta neulaa aiheuttaakseen heille mahdollisimman paljon kipua.

Näin avoin rasismi on harvinaista. Moni terveydenhuollon ammattilainen saattaa silti tiedostamattaan kohdella maahanmuuttajia eriarvoisesti.

Ennakkoluuloinen asennoituminen näkyy esimerkiksi siinä, ettei lääkäri käytä maahanmuuttajan hoitoon tarpeeksi aikaa ja vaivaa. Sen sijaan, että hoitaja puhuisi hoidosta potilaan kanssa, hän saattaa supista selän takana muiden hoitajien kesken.

”Sellaista kuulee tapahtuvan jonkin verran, että ammattilaiset puhuvat maahanmuuttajapotilaistaan halventavasti keskenään, vaikka eivät kertoisikaan ajatuksistaan suoraan potilaalle”, THL:n Castaneda sanoo.

THL:n tutkimuksen mukaan joka kymmenes maahanmuuttaja on viimeisen vuoden sisällä kokenut tulleensa syrjityksi terveydenhuollossa.

Castanedan mukaan syrjivä suhtautuminen voi johtua esimerkiksi siitä, että maahanmuuttajapotilaan hoito koetaan vaikeaksi. Ammattilainen voi ajatella, ettei hoitosuhde yrityksestä huolimatta kestä.

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on käynyt ilmi, että potilaan etnisyys ja kieli vaikuttavat potilaan ja lääkärin väliseen suhteeseen kielteisesti. Tutkimuksen mukaan vähemmistöryhmiin kuuluvat potilaat saavat lääkäriltään vähemmän empatiaa ja tietoa.

Heitä myös rohkaistaan muita vähemmän osallistumaan hoitonsa päätöksentekoon.

 

Pääkaupunkiseudulla työskentelevien neuvolaterveydenhoitajien haastattelu paljasti, etteivät hoitajat koe tietävänsä monikulttuurisesta hoitotyöstä juuri mitään.

Muun muassa molemminpuoliset ymmärtämisvaikeudet, sukupuoliroolien erilaisuus, uskonnollinen vakaumus ja perheyhteisöllisyys koettiin hoitosuhdetta hankaloittaviksi tekijöiksi.

Yksilökeskeisille suomalaisille kummastusta ovat aiheuttaneet etenkin valtavat perheet, jotka saapuvat kaikki yhdessä lääkärin vastaanotoille.

Suomessa jo 12-vuotiaat tekevät itsenäisiä päätöksiä terveyttään koskevissa asioissa, mutta esimerkiksi Lähi-idässä ja monissa Afrikan maissa suvun näkemys kulkee mukana läpi aikuisiän. Muslimiperheisiin kuuluvat niin lähtömaahan jääneet sukulaiset kuin yhteisön uskonnollinen johtaja.

Kaakkois-Aasiassa perheen päätöksin vaikuttavat jopa henget ja esi-isät, joiden näkemyksen puoleen käännytään myös terveyttä koskevissa asioissa.

Hankalimmat tilanteet liittyvät naisen asemaan, oikeuksiin ja kunniaan. Etenkin islamilaisissa yhteisöissä naisen ruumiiseen saatetaan liittää koko perheen ja suvun kunnia.

Kun musliminainen saapuu vastaanotolle, hänen miehensä tulee usein mukaan. Mies hoitaa puhumisen ja pyrkii tekemään vaimonsa hoitoa koskevia päätöksiä. Esimerkiksi raskauden ehkäisy ei ole naisen, vaan perheen yhteinen valinta.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kertoneet myös tapauksista, joissa vanhemmat ovat tuoneet tyttärensä lääkärin vastaanotolle neitsyyden tutkimista varten.

Toisaalta kaikkia ruumiinosia ei ole soveliasta tutkia, eikä niistä haluta edes puhua. Hoitotoimenpidettä varten riisuutuminen voi tuntua ylivoimaiselta etenkin silloin, jos naispotilas kohtaa vastaanotolla mieslääkärin.

Pahimmassa tapauksessa maahanmuuttaja jää palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

Terveydenhuollon ammattilaiset myös kokevat, että maahanmuuttajat sitoutuvat hoitoonsa suomalaisia löyhemmin. Elämäntapamuutokset jäävät toteutumatta ja lääkekuurit loppuvat kesken Ramadanin takia.

Välinpitämättömyydelle voi löytyä syy esimeriksi uskonnosta. Siinä missä maallistunut suomalainen kokee olevansa itse vastuussa terveydestään, harras muslimi jättää koko elämänsä ulkoisen voiman, jumalan, käsiin.

Sovituilta vastaanotoilta myöhästely liittyy puolestaan poikkeaviin aikakäsityksiin. Suomalaiset arvostavat suunnitelmallista ajankäyttöä ja noudattavat aikatauluja tarkasti.

Syklisessä aikakäsityksessä ajalla ei ole alkua tai loppua, eikä mikään hetki ole korvaamaton. Ihmiset elävät hetkessä, hoitavat useita asioita samanaikaisesti ja venyttävät aikataulujaan suuntaan jos toiseen.

Toisinaan myös maahanmuuttajien kynnys hakeutua hoitoon on suomalaisesta näkökulmasta katsottuna liian matalalla. Tämä johtuu osin siitä, ettei palvelujärjestelmää tunneta.

Tieto on ripoteltu sinne sun tänne, ja yleensä vain suomeksi. Maahanmuuttajan tärkeimpiä tietolähteitä ovat usein perhe, suku ja ystävät. Jos Suomesta ei löydy tarvittavaa turvaverkkoa, maahanmuuttaja jää helposti täysin yksin.

Epätietoisuus on johtanut siihen, että moni maahanmuuttajapotilas käyttää terveysjärjestelmää väärin. Osa hakeutuu ensiapuun pelkän flunssan takia. Osa turvaa lääkärin vaikutusvaltaan yllättävissäkin yhteyksissä, esimerkiksi matkustamisessa tai asuntoon liittyvissä asioissa.

Toisessa ääripäässä maahanmuuttaja ei luota tuntemattomaan järjestelmään tai viranomaisiin ollenkaan. Hoitoon ei hakeuduta, vaikka oireet olisivat kuinka pahoja.

Pahimmassa tapauksessa maahanmuuttaja jää palvelujärjestelmän ulkopuolelle tai elää Suomessa vuosikymmeniä osaamatta tehdä eroa terveysaseman ja ensiavun välille.

 

Vuoden 2015 pakolaiskriisi pisti vauhtia terveydenhuoltojärjestelmän monikulttuurisuushankkeisiin. Niin terveysasemat kuin kolmannen sektorin toimijat järjestävät koulutuksia ja jakavat tietoa.

Tampereella ja Turussa monikulttuurisuuskoulutus on kytketty osaksi ammattikorkeakoulujen opetusta. Turun ammattikorkeakoulun MARJAT-hanke ja Tampereen ammattikorkeakoulun MATEAS perehdyttävät maahanmuuttajia, terveydenhuollon ammattilaisia ja kolmannen sektorin toimijoita.

MATEAS-hankkeessa kokemusasiantuntijoina toimivat maahanmuuttajat kertovat kokemuksistaan suomalaisen terveydenhuollon asiakkaina. Kokemusten ja tutkitun tiedon pohjalta MATEAS rakentaa koulutuksia sekä maahanmuuttajille että terveydenhuollon ammattilaisille.

Maahanmuuttajien perehdytyksissä avataan suomalaisen terveydenhuollon käsitteistöä ja toimintaperiaatteita. MATEAS on myös kehittänyt opetusvideoita ja sovelluksia viidellä eri kielellä.

Videot esittelevät suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän perusteita. Mobiilisovellus näyttää kartalla alueen terveyspalvelut matalan kynnyksen kohtaamispaikoista erikoissairaanhoitoon.

 

Terveydenhuollon ammattilaisten työtä puolestaan helpottaa, kun potilaan ensisilmäyksellä oudolta tuntuva käytös saa taakseen ymmärrettävän selityksen: myöhästely johtuu erilaisesta aikakäsityksestä ja seksuaaliterveys on joissain kulttuureissa vaiettu aihe.

Kulttuurien erilaisuutta ei saa kuitenkaan korostaa liikaa. Eroavaisuuksien painottaminen johtaa stereotyyppiseen hoitotyöhön ja lisää maahanmuuttajan ulkopuolisuuden tunnetta.

Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistisen mukaan ongelmana on se, että tieto ja toiminta on hajautettu lukuisten eri toimijoiden välille.

Koistisen mielestä Suomi tarvitsisi maahanmuuttajille ja heidän kanssaan toimiville ammattilaisille tarkoitetun koordinaatiokeskuksen, jossa tieto olisi saatavilla keskitetysti.

Pidemmällä tulevaisuudessa keskus voisi järjestää virtuaalikonsultaatiota ulkomaalaisille potilaille heidän omalla kielellään, asuinpaikasta riippumatta.

”Olisiko sote-uudistuksen yhteydessä mahdollista perustaa tällainen monikulttuurisuutta koordinoiva yhteyshenkilö? Heitä voisi olla jokaisessa maakunnassa yksi.”