Lisää valvontaa? Pian jokainen ulkomailta tilattava lehti on ilmoitettava viranomaiselle

Kustantajille on tulossa velvollisuus luovuttaa tilaajarekisterien tiedot.
Kotimaa 13.9.2014 18:00
Amerikkalaisia lehtiä. Arkistokuva. © Julie Jacobson / AP / Lehtikuva

Eduskunnassa on vireillä arvonlisäverolain muutos. Sen mukaan jokainen olisi velvollinen ilmoittamaan tullille yksikin lehti, joka tulee EU:n tullialueen ulkopuolisesta maasta postin mukana, vaikkapa Yhdysvalloista tai Norjasta. Sama koskee lehtien vastaanottamista Ahvenanmaalta. Kaikkien pitää tullata lehtensä itse.

Ilmoitusvelvollisuus herättää kysymyksiä sananvapaudesta. Ovatko virkamiehet kajonneet perusoikeuteemme?

”Jokainen ihminen saa tilaamansa lehdet. Kyse on siitä, vaikeutetaanko perusoikeuksien toteuttamista jollain hallinnollisella menettelyllä. Tämän ulottuvuuden siinä voi nähdä”, sanoo Viestinnän keskusliiton toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.

Aikakauslehtien liiton liittojohtaja Mikko Hoikka näkee asian samoin.