Lasse Lehtinen: Kekkosella oli Neuvostoliiton lupa liioitella idän uhkaa

Kotimaa 3.9.2010 06:57
Kuva Kalle Kultala LehtikuvaPresidentti Urho Kekkonen Ranskan-matkallaan Korsikalla Napoleonin syntymäkodin ikkunassa 3. huhtikuuta 1962. Takaa kurkistelee puoliso Sylvi Kekkonen. Kuva Kalle Kultala / Lehtikuva

Urho Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 110 vuotta.

Neljänkymmenenkahden vanhaksi Kekkonen oli Suomen ja Venäjän suhteista jyrkästi yhtä mieltä. Yhtä jyrkästi hän oli loppuikänsä samasta asiasta tasan päinvastaista mieltä. Kumpikaan Kekkonen ei sietänyt vastaan sanomista, kirjoittaa Lasse Lehtinen Suomen Kuvalehdessä, joka ilmestyy 3. syyskuuta.

Seuraavassa otteita Lehtisen kirjoituksesta. Jutun lähteet ovat tekstin lopussa. Koko juttu on luettavissa vain painetusta Suomen Kuvalehdestä.

Halusi natsitervehdyksen

Historiassa henkilöt, jotka ovat oikeassa väärään aikaan, tapaavat jäädä unohduksiin tai pahimmassa tapauksessa häpeään. Kekkonen uskoi ja toivoi, että Saksa lyö Neuvostoliiton. Ulkoministeri Rudolf Holsti oli ennen sotia liittoutuneiden kannalla eli samaa mieltä kuin Kekkonen myöhemmin. Kekkonen olikin erottamassa saksalaisvastaista Holstia vuonna 1938.

Urheilu on myös politiikkaa. Keihäänheittäjä Matti Järvinen on muistellut Kekkosta määrätietoisena urheilujohtajana. Berliinin olympialaisissa 1936 Kekkosta harmitti, kun suomalaiset urheilijat eivät Adolf Hitlerin edessä käyttäneet natsitervehdystä.

Kekkonen vastusti eduskunnassa talvisodan rauhaa keväällä 1940. Hänen mielestään taistelua olisi pitänyt jatkaa: ”Olen ollut viime syksynä täydestä vakaumuksesta valitsemassa sen ankaran tien, jota on kuljettu. Luopuminen siltä tieltä tässä vaiheessa ei ole oikea eikä kansakunnan etujen mukainen”, Kekkonen kirjoitti vaimolleen Sylville.

Hitler lähti kesäkuussa 1941 hyökkäämään Neuvostoliittoon. Suomi liittyi sotaan ja lähti valloittamaan takaisin talvisodassa miehitettyjä alueitaan. Kekkonen oli innostunut mahdollisuudesta, jonka uusi sota tarjosi. Hän piti sitä ”suurena onnena” ja oli ”historian oikeudella” halukas työntämään Suomen rajoja kauemmas aina Itä-Karjalaan, Kuolaan ja Aunukseen saakka.

Kekkosen nimimerkki Pekka Peitsi pakinoi Suomen Kuvalehdessä koko jatkosodan ajan ja oli suorapuheinen sanonnoissaan: ”…ei meillä ole syytä suruun, ryssäähän siellä tapetaan. Kuta tehokkaampi on ryssää koskeva hävitys, sitä turvallisemmin tuntein voimme ottaa tulevaisuutemme vastaan.”

Täyskäännös Rovaniemellä

Marraskuussa 1942 Kekkonen, joka oli jätetty sekä talvi- että jatkosodan hallitusten ulkopuolelle, pohti Rovaniemellä ystävineen konjakin voimalla tilannetta ja Suomen tulevaisuutta. Koolla oli joukko sodanaikaisen Suomen parhaiten informoituja henkilöitä.

Tuloksena oli takinkääntö, jolla oli oleva huikea merkitys Suomen historialle. Se tuskin olisi onnistunut, jos Kekkonen olisi saanut olla mukana päättämässä sotapolitiikasta. Nyt syrjäytyminen antoi odottamattoman mahdollisuuden.

Kekkonen sanoutui irti menneisyydestään ja aiemmista mielipiteistään. Hän päätti haudata syvän kommunismin vastaisuutensa ja tehdä henkilöliiton niiden voimien kanssa, joita vastaan oli ehtinyt sanoin, kirjoituksin ja teoin taistella poikavuosista lähtien.

Moskovan luottomies

Neuvostoliitto tarvitsi Suomessa luottomiehen ja luottomies suojelunsa. Syntyi keskinäinen riippuvuus. Kekkosen aseman varmistamiseksi ajauduttiin aika ajoin tilanteisiin, joista vain Kekkonen saattoi meidät pelastaa.

Uudella linjallaan Kekkonen oli johdonmukainen. Hän ei missään tärkeässä yhteydessä vuoden 1944 jälkeen lausunut julkisuuteen poikkipuolista sanaa Neuvostoliiton järjestelmästä tai johtajista. Päinvastoin, hän kehotti toistuvasti Suomen lehdistöä, virkamieskuntaa ja kansalaisia pidättymään arvostelusta. Syntyi ilmiö nimeltä ”suomettuminen”.

Ainoana länsimaana Suomen valtio allekirjoitti 1974 kommunikean, jossa luvattiin lehdistön puolesta olla ”vahingoittamatta maiden välisten ystävyyssuhteiden suotuisaa kehitystä”. Vielä 1983 Suomen Sanomalehtimiesten Liitto lupasi periaateohjelmassaan harrastaa itsesensuuria ”sopusoinnussa Suomen yya- sopimukseen perustuvan aktiivisen ja rauhantahtoisen puolueettomuuspolitiikan kanssa”.

Kekkonen itse sanoi olleensa erityisen varovainen keskusteluissaan lännen johtavien valtiomiesten kanssa. ”Olen sanonut vain sellaista, mitä voi hyvin tulla Neuvostoliiton tietoon, ja päinvastoin. Tiedän, että kummankin puolen tiedustelupalvelu voi joskus saada selville, mitä olen milloinkin sanonut ja kaksinaamaisuus ei tällöin ole muuta kuin vahingoksi maalle…”

Kekkosella oli Neuvostoliiton lupa liioitella suomalaisille idän uhkaa.

Kaikesta päätellen Kekkonen uskoi maailmankommunismin jossain muodossa voittavan ideologioiden välisen taistelun.

Lasse Lehtisen kirjoitus Kaksi Kekkosta on kokonaan luettavissa Suomen Kuvalehdestä, joka ilmestyy 3. syyskuuta.

Muualla netissä

Urho Kekkonen Ylen Elävässä arkistossa

Kaksi Kekkosta -jutun (SK 35/2010, ilm. 3.9.) lähteet

Tutkimuskirjallisuus ja artikkelit:
Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen. Keuruu 1993.
Hokkanen, Kari: Kekkosen maalaisliitto 1950-62, Keuruu 2002.
Jakobson, Max: Pelon ja toivon aika, Keuruu 1993
Karjalainen, Ahti – Tarkka, Jukka: Presidentin ministeri. Ahti Karjalaisen ura Urho Kekkosen Suomessa. Keuruu 1989.
Nevakivi, Jukka: Miten Kekkonen pääsi valtaan ja Suomi suomettui. Keuruu 1996.
Rautkallio, Hannu: Laboratorio Suomi. Kekkonen ja KGB 1944-1962. Juva 1996. Suomi, Juhani: Myrrysmies. Urho Kekkonen 1936-1944. Keuruu 1986.
Suomi, Juhani: Vonkamies. Urho Kekkonen 1944-1950. Keuruu 1988.
Suomi, Juhani: Kriisien aika. Urho Kekkonen 1956-1962. Keuruu 1992.
Suomi, Juhani: Presidentti. Urho Kekkonen 1962-1968. Keuruu 1994.
Suomi, Juhani: Umpeutuva latu. Urho Kekkonen 1976-1981. Keuruu 2000.
Vahtola, Jouko: Nuorukaisten sota. Keuruu 1997.

Muu kirjallisuus:
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali. Korhonen Kekkosen komennossa. Keuruu 1999.
Raevuori, Antero: Järviset – legendaarinen suomalainen urheiluperhe, Revontuli, 2009.
Salminen, Juhani: Asevelijuntta, Jyväskylä 1996.
Sorsa, Kalevi: Muistikuvia, mielikuvia Keuruu 1995.
Tuominen, Arvo: Ettei totuus unohtuisi, Helsinki 1976.
Vladimirov, Viktor: Näin se oli… Muistelmia ja havaintoja kulissien takaisesta diplomaattitoiminnasta Suomessa 1954-1984. Keuruu 1993.
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli, Keuruu 1999.
Uino, Ari: (toim.): Sodan ja rauhan mies, Keuruu 1998.

Julkaisematon asiakirja-aineisto:
Utrikesdepartementets Arkiv (UDA), Stockholm.
Rossisjskij tsentr branenija sovremennoi dokumentatsii (RTsHSD), Moskova. (Nykyajan dokumenttien säilytyskeskus – NKP:n keskuspuoluearkisto). Tasavallan presidentin arkistosäätiö, Orimattila, Urho Kekkosen arkisto (UKA).

Julkaistu alkuperäisaineisto:
J. K. Paasikiven päiväkirjat 1944-1956. I-II. Toim. Yrjö Blomstedt ja Matti Klinge. Juva 1985-1986.
Kekkosen päiväkirjat 1958-1962. Toim. Juhani Suomi. Keuruu 2001.
NKP ja Suomi. Keskuskomitean salaisia dokumentteja 1955-1968. Toim. V. N. Tshernous ja Hannu Rautkallio. Vaasa 1992.