Lapuan laki: Mestariampuja Tiia Törmälä halusi tehdä asiat omalla tavallaan – Se tuhosi hänen uransa

SK:n arkistoista: Riita patruunoista vaati kovan hinnan, myös inhimillisesti.
Kotimaa 13.8.2016 10:30
Tiia Törmälä voitti pienoiskiväärissä tyttöjen EM:n kahdesti peräkkäin. Lisäksi hänellä on sekä naisten että tyttöjen EM-hopeaa. © Marjo Tynkkynen

Suomalaisampujien menestys ei ole ollut Rion olympialaisissa kaksinen. Ei ihme, kun lahjakkuuksia on ollut varaa hukata.

Toimittaja Tuomo Lappalainen kertoi euroopan­mestari Tiia Törmälän tarinan toukokuussa 2013. Siitä käy karulla tavalla ilmi, mitä tapahtuu, kun urheilija ja valmentajat haluavat toimia tavalla, joka tuo tuloksia – mutta joka ei sovikaan lajiliitolle.

 

Yksi laukaus oli vielä jäljellä, mutta kilpailu oli jo käytännössä ratkennut. Tiia Törmälä, 17, oli ampunut seitsemän kymppiä peräkkäin ja ottanut viiden pisteen etumatkan Saksan Melanie Kunziin. Saksalainen oli aloittanut finaalin hienosti, mutta sen jälkeen ero oli kasvanut laukaus laukaukselta.

Törmälä nosti pienoiskiväärin olkapäätä vasten, haki hetken sopivaa asentoa ja tähtäsi. Elektroniset taulut olivat viidenkymmenen metrin päässä, kahdeksalla loppukilpailijalla jokaisella omansa. Kymppi tarkoitti osumaa pieneen, halkaisijaltaan noin sentin alueeseen taulun keskellä.

Piippu hypähti hiukan, kun Törmälä veti liipasimesta. Rekyyli tuntui kevyesti kämmenpohjassa ja olkapäässä.

Tulos ilmestyi saman tien ampumapaikan oikealle puolelle asetettuun näyttöön. Katsomosta kuului syvä huokaus, kun jännitys laukesi.

Viimeinenkin laukaus oli melkein napakymppi: 10,5. Suomalainen oli nuorten euroopanmestari.

 

Pilsenissä Tšekin tasavallassa 2008 käytyjen EM-kilpailujen piti alun perin olla vain välietappi Tiia Törmälän nousujohteisella uralla.

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin Tiia ja hänen valmentajavanhempansa Merja ja Mikko suunnittelivat, Törmälä olisi taistellut Lontoossa viime kesänä mitaleista. Pilsenin tuloksella hän olisi tuonut sieltä pronssia.

Vuotta vanhempi venäläinen Daria Vdovina menetti olympiamitalin vasta kahteen viimeiseen laukaukseen. Pilsenissä hän oli ollut Törmälän takana kolmas.

Törmälän ura huipulla loppui kuitenkin käytännössä vain vuosi Pilsenin voiton jälkeen. Vuoden 2009 EM-kisoissa hän ampui vielä pienoiskiväärillä makuulta joukkuehopeaa. Se jäi hänen ainoaksi aikuisten sarjan arvokisamitalikseen.

Pari viime vuotta Törmälä on kilpaillut pelkästään kotimaassa. Hänellä ei enää vähään aikaan ole ollut edes kansainvälisiin kilpailuihin oikeuttavaa lisenssiä.

Maajoukkueeseen häntä ei ole valittu heinäkuun 2009 jälkeen. On hyvin mahdollista, ettei lahjakasta ampujaa nähdä enää koskaan edustustehtävissä.

Törmälä itse kertoo nyt, mitä hänelle oikein tapahtui.

 

Alku oli puoliksi sattumaa. Törmälät asuivat 2000-luvun alussa Kemijärvellä, metsästivät paljon ja kuljettivat lapsiakin usein mukanaan. Koti oli järven rannalla, metsään pääsi suoraan omalta ovelta.

Yhtenä päivänä Tiian pikkuveli, pari vuotta nuorempi Henri, rohkaisi mielensä. Vajaa kymmenvuotias metsästäjän alku ilmoitti vanhemmille, että hänkin halusi opetella ampumaan.

Tiian piti aluksi mennä vain mukaan katsomaan, miten ase pysyi veljen kädessä.

Kun sitten oli päästy radalle, hän päätti ampua ihan vain kokeeksi yhden laukauksen. Se oli heti kymppi, täysosuma.

Yhtä laukausta seurasi toinen, toista kolmas ja sitä tuhat ja taas tuhat uutta.

Ensimmäinen ase oli ilmakivääri. Siinä oli kiikari, jonka läpi tähdättiin kymmenen metrin päässä ollutta metson kuvaa. Kahdenkymmenen laukauksen sarjan maksimipistemäärä – ja samalla suomenennätys – oli 200. Tiia ja Henri ampuivat sen peräkkäisissä SM-kisoissa.

Metsästysammunnan huono puoli oli, että siihen ei kuulunut olympialajeja. Kaikki ne olivat Ampumaurheiluliiton, SAL:n, puolella. Siellä käytettiin tarkempaa diopteritähtäintä, eikä tauluissa ollut eläimen kuvaa.

Kemijärvellä oli vuosituhannen vaihteessa kova olympiahuuma. Pieneen lappilaiskaupunkiin tuli Naganon kisoista ennätykselliset kaksi mitalia, kun Janne Lahtela voitti kumparelaskussa hopeaa ja Sami Mustonen pronssia.

Törmälän sisaruksetkin kävivät kaksikon kunniaksi järjestetyssä juhlassa hypistelemässä palkintoja ja miettimässä, miltä sellaiset näyttäisivät omassa kaapissa.

Salt Lake Cityssä 2002 Lahtela pisti vielä paremmaksi ja laski olympiakultaa. Seuraavana vuonna Tiia Törmälä osallistui jo SAL:n aluemestaruuskisoihin ja ampui alue-ennätykset kerralla uusiksi.

 

Urheilu & Kalastus Oy (UK) on oululainen urheilutarvikkeiden maahantuontiyritys ja tukkukauppa. Se myy muun muassa jalkapallo-, jääkiekko- ja kaukalopallovarusteita, taitoluistimia ja sukellustarvikkeita. Valikoimissa on myös asetarvikkeita ja useita eri patruunamerkkejä.

UK:n toimitusjohtaja Pertti Huhtela on ollut monella tapaa keskeinen hahmo pohjoissuomalaisessa urheiluelämässä. Hän oli yli kymmenen vuotta Oulun Kärppien puheenjohtaja ja toimi yhdessä vaiheessa myös jääkiekon SM-liigan varapuheenjohtajana. Hänen kaudellaan Kärpät esimerkiksi voittivat historiansa ensimmäisen suomenmestaruuden.

Huhtela teki Törmälöiden kanssa sopimuksen, jonka perusteella he saivat panoksia tavallista edullisemmin. Kun sisarukset alkoivat menestyä, sopimusta jatkettiin ja yhteistyötä laajennettiin. Urheilu & Kalastus sponsoroi Tiiaa edelleen, vaikka yritys ei ole enää aikoihin saanut sopimuksesta normaalia mainoshyötyä.

Yksi UK:n maahantuomista patruunoista on saksalainen RWS. Törmälät kokeilivat aikansa eri merkkejä, kunnes huomasivat, että juuri RWS sopi heille parhaiten.

Sillä oli isompi rekyyli kuin Lapuan patruunalla, ja Tiia oli tottunut metsästystaustasta johtuen hyödyntämään rekyyliä enemmän kuin urheiluampujat keskimäärin.

Patruunoiden testaus on huipputasolla tieteellisen tarkkaa työtä. Ympäristön olosuhteet – lämpötila, tuuli, kosteus – vaikuttavat eri patruunoihin eri tavalla. Samanmerkkistenkin patruunojen välillä voi olla eroja valmistuserästä riippuen.

Ennen kilpailuja jokainen patruuna punnitaan ja mitataan ja katsotaan, että se on pituudeltaan ja paksuudeltaan juuri oikeanlainen. Kansainvälisissä kilpailuissa yksikin yhdeksikkö voi pudottaa sijoitusta parillakymmenellä. Mitään ei haluta jättää sattuman varaan.

RWS-patruunoiden valmistaja RUAG Ammotec alkoi tukea Tiia Törmälää myös suoraan. Törmälät saivat esimerkiksi käyttää Saksassa sen testauspalvelua. Tiian ase lähetettiin sinne, saksalaiset koeampujat testasivat sitä eri patruunoilla, ja osumakaavioista Törmälät näkivät, millaisen kasan kukin patruunatyyppi teki tauluun.

Tiian uusin ase, Walther Carbontec -pienoiskivääri, on varta vasten suunniteltu RWS:n patruunoille. Oikeanmuotoisen ja sopivan tiukan piipun tekeminen kesti tehtaalta puoli vuotta. Asetta on sen jälkeen testattu myös muilla patruunamerkeillä, mutta mikään niistä ei ole käyttäytynyt piipussa samalla tavalla kuin RWS.

 

Tiia Törmälän läpimurto kansalliselle huipulle tapahtui vuonna 2005.

Helmikuussa hän ampui 15-vuotiaiden uudet suomenennätykset sekä tyttöjen että yleisessä sarjassa. Tyttöjen sarjan ennätys parani kerralla kolme ja yleisen sarjan ennätys peräti neljä pistettä.

Seuravana vuonna hänet valittiin vain 15-vuotiaana ensimmäisiin MM-kisoihinsa. Zagrebista oli tuomisina kymmenes sija tyttöjen ilmakiväärissä ja neljästoista sija pienoiskiväärin 3×20 laukauksen asentokilpailussa. Siinä hänen tuloksensa olisi ollut aikuisten sarjassakin suomalaisten toiseksi paras.

Törmälät olivat muuttaneet pari vuotta aikaisemmin isän työn perässä Kemijärveltä Satakuntaan, Kankaanpäähän. Lasten ampumaharrastus alkoi täyttää perheen melkein koko vapaa-ajan. Tiia harjoitteli isänsä silmien alla toista tuhatta tuntia vuodessa.

Viikonloppuisin harjoituspäivät venyivät parhaimmillaan yli kymmentuntisiksi.

Kahdeksan aikaan aamulla käveltiin ampumaradalle, oltiin siellä puolille päivin, käytiin kotona syömässä, tultiin taas kahden jälkeen iltapäivällä ampumaan, harjoiteltiin iltaseitsemään, ja tehtiin vielä päivän päätteeksi kahdeksan kilometrin iltalenkki.

Valmentajavanhempien työnjako oli tarkka. Insinööri-isä keskittyi aseeseen ja ammuntateknikkaan, fysioterapeutiksi kouluttautuneen äidin erikoisalaa olivat tasapainoon ja ylipäätään kehon motoriikkaan liittyvät asiat.

Harjoittelu muuttui ennen pitkää niin ammattimaiseksi, ettei Kankaanpäässä ollut siihen riittäviä puitteita. Varuskunnan alueella oli hyvä rata, mutta sinne pääsi vain kahdesti viikossa. Se oli liian vähän.

Sata kilometriä etelään, Raumalla, pääsi sen sijaan ampumaan milloin halusi. Lisäksi Rauma oli lähellä Turkua, missä oli hyvät olosuhteet myös talviharjoitteluun.

Törmälöillä oli ollut Kemijärvellä oma iso talo, mutta he myivät sen ja muuttivat vuokralle. Kaikki ylimääräinen raha meni ampumiseen. Mikkö Törmälä laskee, että kymmenen vuoden aikana pelkkiin aseisiin ja muihin varusteisiin on kulunut yli 100 000 euroa ja kilpailumatkoihin lähes saman verran.

Keskimäärin se tarkoitti noin 1500 euron menoerää joka kuukausi. Tuet ja sponsoritulot eivät kattaneet kuluja läheskään kokonaan.

Tiian nopea tuloskehitys antoi kuitenkin toivoa, että rahahuolet olisivat pian ohi.

Menestyksen piti tuoda lisää mainosarvoa ja bonuksia niin, että kulujen jälkeen rahaa olisi jäänyt vielä ylikin.

Niitä rahoja ei koskaan tullut.

 

Tiia Törmälä sai keväällä 2006 Ampumaurheiluliitosta toiminnanjohtaja Risto Aarrekiven, päävalmentaja Kare Norvapalon ja viestintä- ja markkinointipäällikkö Matti Viitasen allekirjoittaman kirjeen. Se oli lähetetty kaikille liiton valmennusryhmiin kuuluville ja käsitteli SAL:n ja patruunoita valmistavan Nammo Lapua Oy:n huhtikuussa solmimaa yhteistyösopimusta.

Sopimus velvoitti huippuampujat tekemään tiivistä yhteistyötä Lapuan kanssa.

Kirjeessä se ilmaistiin niin, että ”Ampumaurheiluliiton ryhmät käyttävät Nammo Lapuan patruunoita olympiadin 2006–2008 aikana”. Muista patruunoista ei puhuttu mitään.

Sopimuksen mukaan Lapua sai käyttää maajoukkueurheilijoita tuotteidensa mainonnassa, kuvauksissa, esittelyissä ja asiakastilaisuuksissa. Valmennusryhmiin kuuluvien piti tuoda Lapua-nimeä muutenkin esille ”kaikin mahdollisin tavoin positiivisessa hengessä”.

Seuraavana vuonna Tiia Törmälä oli Suomen joukkueessa Granadassa järjestetyissä EM-kilpailuissa. Siellä Törmälöiden ja liiton näkemykset patruunoiden käytöstä törmäsivät ensimmäistä kertaa toden teolla.

Törmälällä oli Granadassa mukana kaksia eri RWS-patruunoita, mutta hän joutui siirtämään ne alkuperäisistä laatikoista Lapuan pakkauksiin. Lapuan sivuilla hänet esitellään yhä yhtenä heidän patruunoillaan menestyneenä ampujana.
Saksassa käytiin Granadan tapahtumien takia kuumina.

RUAG Ammotecissa ei ymmärretty, miten oli mahdollista, että heidän yhteistyökumppaninsa poseerasi kuvissa Lapuan patruunalaatikon kanssa. Kun Törmälät neuvottelivat yhtiön kanssa uudesta sopimuksesta, heidän piti vakuuttaa moneen kertaan, ettei sama enää toistuisi.

 

Törmälöiden ja Ampumaurheiluliiton välit kiristyivät näihin aikoihin muistakin syistä. Myös osapuolten näkemykset Tiian valmennuksesta ja harjoittelusta ajautuivat yhä kauemmas.

Syksyllä 2006 Ampumaurheiluliittoon tuli uusi valmennuksen johtaja. Norvapalo siirtyi Jyväskylän ammattikorkeakouluun kehityspäälliköksi. Hänen tilalleen tuli Paralympiakomitean valmennuspäällikkö Leena Paavolainen.

Paavolainen siirtyi myöhemmin SAL:sta Huippu-urheilun muutosryhmään (HuMu). Viime vuonna loppuraporttinsa julkistanut ryhmä tuli tunnetuksi muun muassa ”Urheilija keskiössä” -ajatuksesta. Törmälät kokivat joutuneensa Ampumaurheiluliitossa pikemminkin ulkokehälle.

Aluksi yhteistyö toimi hyvin. Mikko Törmälän annettiin ymmärtää, että hänellä oli tyttärensä valmentajana päävastuu tämän menestymisestä. Liitto lähinnä varmisti, että se ei jäänyt kiinni resursseista.

Norvapalon lähdettyä tilanne muuttui. Törmälöille tehtiin selväksi, että paras valmennustietous oli SAL:ssa, ja siitä saataisiin eniten irti, jos liiton valmentajista tehtäisiin myös ampujien henkilökohtaisia valmentajia.

Ensimmäinen yhteenotto tapahtui ennen Granadan kisoja. Mikko ja Merja Törmälä olivat ensin ajatelleet lähteä tyttärensä tueksi Espanjaan, ja he olivat järjestäneet Malagasta asunnonkin. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun heille ilmoitettiin, etteivät he saisi olla kilpailupäivinä Tiian kanssa missään tekemisissä. Harjoituksiakin olisi pitänyt seurata katsomosta.

Tilanne oli outo sekä tyttärelle että isälle. Siihen asti jompikumpi vanhemmista oli aina ollut kisoissa paikalla seuraamassa tuulioloja, ampumarytmiä, laukausten hajontaa ja muita asioita, joilla oli vaikutusta tuloksiin. Yhtäkkiä putken takana ei ollut ketään.

Törmälöiden pelot kävivät toteen, kun Tiialle tuli harjoituksissa ongelmia polviasennon kanssa, eikä Granadassa kukaan osannut auttaa. Virhe korjautui vasta, kun Tiia soitti Suomeen ja kuvasi isälle puhelimessa, mikä oli vikana.

Loppujen lopuksi hän ampui kisoissa kultaa ja hopeaa.

Puhelinlasku tuli perästä: 870 euroa.

 

Pekingin 2008 olympialaisten jälkeen Ampumaurheiluliitossa tapahtui taas isoja muutoksia. Pirjo Peltola väistyi silloin kiväärilajien päävalmentajan paikalta. Tilalle tuli Juha Hirvi, Sydneyn olympialaisten hopeamitalisti ja Lapua Team Europen kapteeni.

Seuraavaksi Törmälöille tuli liiton kanssa erimielisyyttä Tiian leirityksestä.

Kivääriampujilla oli melkein joka toinen viikko leiri Savonlinnan lähellä Tanhuvaaran urheiluopistolla. Törmälöiden mielestä Tiia ei voinut käydä niillä säännöllisesti. Hänellä oli vielä lukio kesken ja ylioppilaskirjoitukset edessä, ja myös niihin piti panostaa. Vaikka leireillä olisi vielä voinut lukea kokeisiin, kursseilta olisi tullut liikaa poissaoloja.

Törmälät ehdottivat, että Tiia olisi leireillyt välillä omatoimisesti Raumalla ja Turussa hänelle sopivina aikoina. Se tyrmättiin. Koulu ei riittänyt syyksi olla poissa yhteisiltä leireiltä.

Tiia ja hänen vanhempansa halusivat myös valmistautua arvokisoihin eri tavalla kuin muut. Heidän mielestään kisojen alla ei saanut ampua liikaa, muuten herkkyys katoaisi. Viimeistelyharjoituksissa keskityttiin aivoihin ja silmän ja käden yhteistoimintaan, ei enää fysiikkaan. Laukaukset piti saada lähtemään kuin itsestään, turhia stressaamatta.

Tiia halusi pitää kiinni tutuista rutiineista myös liiton viimeistelyleireillä. Hän pelkäsi, että jos hän tekisi harjoituksissa asiat uudella tavalla, hän ei pystyisi enää normaaliin kilpailusuoritukseen.

Toisaalta tuntui oudolta ampua paljon vähemmän kuin muut vierellä tekivät. Sekin lisäsi epävarmuutta ja paineita.

 

Kaikki maajoukkueampujat saivat helmikuussa 2009 Paavolaisen ja Aarrekiven allekirjoittaman kirjeen, joka koski SAL:n niin sanottua urheilijasopimusta.

Kirjeen mukana tuli kaksi sopimuskappaletta, jotka piti palauttaa allekirjoitettuina ”mahdollisimman pikaisesti”, viimeistään viikon kuluessa kakkosluokan postina lähetetyn kirjeen päiväyksestä.

Seitsemäs kohta oli otsikoitu muut ehdot. Siinä käsiteltiin muun muassa urheilijoiden esiintymistä mainoksissa ja edustustehtävissä.

Paperin mukaan urheilijoilla oli periaatteessa oikeus solmia omia yhteistyösopimuksia. Säännöstä oli kuitenkin yksi koukeroisella juristikielellä muotoiltu poikkeus. Liitto vaati, että ”urheilijan solmimat yhteistyösopimukset eivät saa olla samalla toimialalla kilpailevia kuin SAL:n yhteistyökumppanien toimialalla toimiva SAL:n kumppani”.

Suomeksi se tarkoitti, että Törmälöiden tärkein tukija RUAG oli mustalla listalla, koska se valmisti samoja tuotteita kuin Nammo Lapua, jolla taas oli sopimus Ampumaurheiluliiton kanssa.

Helmikuun 18. päivä oli valittu allekirjoittamisen takarajaksi, koska silloin ampujat olivat lähdössä Prahaan ilma-aseiden EM-kisoihin. Tiia ja Henri Törmälän matka päättyi ennen kuin se oli ehtinyt edes alkaa. Kun SAL ei saanut kummankaan nimeä paperiin, heidät yksinkertaisesti jätettiin kivääreineen Helsinki-Vantaan kentälle.

Henri sai tässä vaiheessa tarpeekseen, lopetti kilpailemisen SAL:n lajeissa ja siirtyi ampumahiihtoon. Tiian osallistuminen kauden pääkilpailuihin oli sen sijaan liitolle niin tärkeää, että hänen kohdallaan SAL oli lopulta valmis joustamaan.

Nammo Lapuan johtaja Markku Kortesoja ja Ampumaurheiluliiton edustajat neuvottelivat toukokuussa sopimuksen, jonka perusteella hän sai pitää RWS:n patruunat alkuperäispakkauksissa vielä kesällä järjestetyissä kaikkien ammuntalajien EM-kisoissa ja niitä edeltäneissä maailmancupin kilpailuissa.

Niiden jälkeen hänen piti kuitenkin sitoutua ”noudattamaan yhteistyösopimuksessa sovittuja periaatteita”, jotka sitoivat SAL:n tiukasti Lapuaan.

 

Kesän EM-kilpailujen jälkeen Törmälöiden ja SAL:n piti ensimmäiseksi päästä yksimielisyyteen, mitä yhteistyösopimuksessa sovittujen periaatteiden noudattaminen tarkoitti käytännössä.

Törmälät olivat nyt valmiit siihen, että SAL sai vallan kaikkiin Tiian takin, aseen, housujen ja jopa aselaukun mainoksiin. Myös RWS ja Urheilu & Kalastus viestittivät, että järjestely sopi niille toistaiseksi, kunhan tilanne vain saatiin jotenkin rauhoitettua.

Yksi asia ei kuitenkaan ollut neuvoteltavissa. Törmälöiden mielestä liitto ei voinut estää Tiiaa pitämästä kilpailuissa RWS:n patruunoita alkuperäisissä laatikoissa. Heidän mielestään Tiian kaltainen ampuja oli verrattavissa yksityisyrittäjään ja SAL:n toiminta kilpailun rajoittamiseen.

Patruuna-asia ei ollut edes pelkkä periaatekysymys. Törmälät pelkäsivät, mitä heille tapahtuisi tullissa, jos he jäisivät kiinni patruunoiden kuljettamisesta väärissä pakkauksissa. Heitä huolestutti myös ajatus, että ampumapaikalla sattuisi jokin tapaturma, patruuna esimerkiksi räjähtäisi pesässä, ja se yhdistettäisiin julkisuudessa väärään merkkiin.

RWS:n vaihtaminen Lapuan patruunaan oli pois suljettu vaihtoehto. Tiian mielestä ei ollut mitään järkeä antaa toisille vapaaehtoisesti tasoitusta.

RUAG:n markkinointijohtaja Nicole Heidemann jopa tunnusteli yhdessä vaiheessa, olisiko Tiia halukas edustamaan Suomen sijasta Saksaa tai jotain kolmatta maata. Esillä olivat muun muassa Ruotsi, Tanska ja Australia, jossa kansalaisuuden olisi saanut puolen vuoden odotuksen jälkeen.

Lopulta Törmälät päättivät kuitenkin istua vielä kerran SAL:n kanssa neuvottelupöytään.

 

Tiia Törmälä oli saanut vuodelle 2009 Olympiakomitealta niin sanotun nuoren urheilijan apurahan, 7500 euroa. Oli siis odotettavissa, että myös komitean edustajat kiinnostuisivat SAL:n ja Törmälöiden kiistoista ennemmin tai myöhemmin.

Pasilan SLU-talossa järjestettiin 30. syyskuuta palaveri, johon osallistuivat Tiia, Mikko ja Merja Törmälä, Risto Aarrekivi ja Leena Paavolainen SAL:sta sekä Olympiakomitean edustajina valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola ja kehityspäällikkö Asko Härkönen.

Tässä kokouksessa Aarrekivi yhtäkkiä lupasi, että Tiia Törmälä voisi SAL:n puolesta käyttää jatkossakin RWS:n patruunoita ja myös pitää ne tehtaan laatikoissa. Hetken näytti kuin ratkaisu olisi kuin olisikin löytynyt.

Sopimusriitojen käsittelyä päätettiin kuitenkin jatkaa vielä muilta osin 12. marraskuuta Raumalla. Sinne oli määrä kutsua myös Juha Hirvi kivääriampujien valmentajana.

Tapaamista ei koskaan järjestetty. Sovittu päivä ei käynyt lopulta SAL:lle eikä mikään sen ehdottamista uusista ajoista Törmälöille. Vajaa kuukausi SLU-talon palaverin jälkeen, 27. lokakuuta, neuvottelut katkesivat käytännössä kokonaan.

Tiia Törmälän mukaan kaikki liiton hänelle ehdottamat neuvottelupäivät olivat olleet mahdottomia joko koulun, ylioppilaskirjoitusten tai kilpailujen takia. SAL tulkitsi kuitenkin aikatauluongelmat merkiksi, ettei Törmälä ollut enää kiinnostunut tekemään uutta urheilijasopimusta. Kiistan seurauksena Törmälä putosi sekä liiton että Olympiakomitean tukien piiristä.

Vuonna 2010 tehtiin vielä sovitteluyritys, mutta sekään ei johtanut tuloksiin.

Törmälät yksilöivät SAL:n tarjoamasta sopimuksesta kolme eri kohtaa, joissa Lapua-yhteistyö oli heidän näkökulmastaan viety liian pitkälle. Niitä ei muutettu.

Henkilötasollakin suhteet menivät yhä pahemmin solmuun. Tiia otti edustustehtävistä pudottamisen niin raskaasti, että asioi yhdessä vaiheessa Juha Hirven kanssa vain isänsä välityksellä. Kun Hirvi selvitteli mainoskiistaa suoraan Heidemannin kanssa, Törmälät ihmettelivät, millä oikeudella päävalmentaja hoiti heidän asioitaan.

Huhtikuussa 2010 Tiia Törmälä teki Kilpailuvirastolle toimenpidepyynnön, jossa hän syytti Ampumaurheiluliittoa määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Kilpailuvirasto jätti sen käsittelemättä. Törmälä on kannellut kohtelustaan myös oikeuskanslerille, tasa-arvovaltuutetulle ja urheilun oikeusturvalautakuntaan, mutta nekään eivät ole löytäneet SAL:n toiminnasta mitään mihin niiden pitäisi puuttua. Viimeksi Törmälä on valittanut Kilpailuviraston ratkaisusta markkinaoikeuteen.

Törmälän asia on noussut esiin myös eduskunnassa. Raimo Piirainen (sd) teki viime vuonna (2012) aloitteen, jossa hän ehdotti, että hallitus ryhtyisi valmistelemaan erityistä urheilijasopimuksia koskevaa lainsäädäntöä.

Sen pitäisi Piiraisen mielestä varmistaa, ettei ketään syrjitä esimerkiksi sponsoriensa takia, ja edustustehtäviä koskevat valinnat tehdään puhtaasti urheilullisin perustein.

Riidan vaatima inhimillinen hinta on ollut kova. Sen aiheuttama stressi sotki Törmälän ylioppilaskirjoitukset ja korkeakouluhaaveet. Nyt hän myy hampurilaisia ja opiskelee Porissa laborantiksi.

Ampumauran jatko on täysin auki. Jostain pitäisi löytää kipinä uudestaan.
Merja Törmälä lupaa, että jos tytär vain saisi harjoitella rauhassa kaksi vuotta, hän ampuisi varmasti olympiapaikan.

 

Suomen Kuvalehti pyysi SAL:n toiminnanjohtaja Risto Aarrekiveä kommentoimaan Tiia Törmälän tapausta. Hän vastasi: ”Suomen Ampumaurheiluliiton politiikkana on keskustella tällaiset asiat suoraan urheilijan kanssa, ei median välityksellä. Näin on toimittu ja toimitaan myös tässä tapauksessa.”

 

Juttu on ensi kerran julkaistu Suomen Kuvalehdessä 21/2013.