Lakimies Jari Korhosella pitää kiirettä Kittilässä: edustaa yhtä aikaa kunnan etua ja sitä vastaan toimineita

Korhosen kädenjälki näkyy myös nipussa kummallisia tutkintapyyntöjä.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oikeustieteen kandidaatti Jari Korhosen nimi putkahtaa toistuvasti esiin Kittilän päätöksentekoa koskevan sotkun ja siihen liittyvien rikostutkintojen yhteydessä.

Korhonen näyttää istuvan monella tuolilla.

Välillä hän edustaa kuntakonsernia, välillä kuntakonsernin edun vastaisesta toiminnasta syytettyjä kuntapäättäjiä – tapauksissa, joissa kunta on asianomistaja.

Korhosen tunnetuimmat asiakkaat ovat Levin ”matkailukuningatar”, Hullu Poro Oy:n omistaja Päivikki Palosaari ja hänen veljensä, Levin hissiyhtiön toimitusjohtaja Jouni Palosaari. Heidän asiamiehenään Korhonen on toiminut jo vuosien ajan.

Jouni Palosaari on asetettu syytteeseen luottamusaseman väärinkäytöstä liittyen Levin laskettelukeskuksen hissihankinnan kilpailutukseen.