Ruotsista mallia

Asiantuntijat kritisoivat sydäninfarktien jatkohoitoa. Suomi yltää siinä hädin tuskin Euroopan keskitasolle. Tekeillä oleva rekisteri voi parantaa tilannetta.

Kotimaa
Teksti
Päivi Ängeslevä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Rintaa puristaa, ja lujaa. Sydäninfarkti tulee yllättäen, potilas kiidätetään sairaalaan. Kohtauksen aiheuttaa sepelvaltimon tukos, joka hoidetaan pallolaajennuksella. Pari päivää osastolla riittää, ja potilas pääsee kotiin. Hän tuntee olonsa jälleen terveeksi.

Sepelvaltimotauti on kuitenkin parantumaton sairaus, joka voi aiheuttaa uuden infarktin, ellei potilas muuta elintapojaan ja ota lääkkeitään. Ensisijaista olisi päästä eroon tupakasta. Korkeaa kolesterolia ja verenpainetta pitää laskea lääkityksellä, ylipainoa laihduttamalla.

”Vastuu jatkohoidosta jää potilaalle”, sanoo kardiologian ylilääkäri Mika Laine Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sydän- ja keuhkokeskuksesta.

Myös aika infarktin jälkeiseen seurantaan on varattava itse perusterveydenhuollosta, joko terveyskeskuksesta tai työterveyshuollosta.

Sitoutuminen jatkohoitoon ontuu. Joka neljäs infarktipotilas polttaa, ja heistä vain puolet pystyy jättämään tupakan. Neljä viidestä potilaasta aloittaa lääkityksen. Vain kaksi kolmesta potilaasta ottaa lääkkeensä, kun infarktista on kulunut kahdeksan vuotta.

Selityksiksi on esitetty lääkityksen unohtamista ja hintaa. Ensimmäisen vuoden jälkeen peruslääkkeet maksavat kuitenkin karkeasti vain kymmenen euroa kuukaudessa.

”Suurin syy on se, ettei potilas ymmärrä sairauttaan”, Laine toteaa. ”Hoitojakso sairaalassa on lyhyt, eikä potilas saa tarpeeksi tukea ja ohjeita.”

 

Sepelvaltimotauti on syöpien ohella Suomen merkittävin kansansairaus.

Vuonna 2019 tautiin menehtyi yhteensä 8 600 ihmistä. Kuolleisuus on kuitenkin vähentynyt selvästi 1970-luvulta lähtien. Nykyisin sepelvaltimotautiin menehtyy karkeasti joka kuudes suomalainen.

Vuonna 2019 Kela maksoi verenkiertoelinten sairauksista johtuvia päivärahoja yhteensä noin 42 miljoonaa euroa.

Keskiverto infarktipotilas on 65-vuotias, ja valtaosa potilaista käy seurannassa terveyskeskuksensa yleislääkärillä. Suomalaisten jatkohoidossa on alueellisia eroja, sanovat kardiologit.

Yhdessä terveyskeskuksessa on liian vähän lääkäreitä ja seuranta-aikoja, toisessa on osaavia ja huolellisia lääkäreitä. Sama pätee työterveyshuoltoon, kertoo Helsingin kaupungin sisätautipoliklinikan kardiologi Harri Hietanen.

”Pitäisi muistaa, että mitä paremmin sepelvaltimotaudin riskitekijät hoidetaan, sitä vähemmän on sydänkuolemia, kärsimystä ja kustannuksia.”

Sepelvaltimotautipotilaan valmennus sairauden hoitamiseksi jää vähäiseksi, vaikka se kuuluu hoitosuosituksiin. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelmaa ei tehdä.

Sydänliitto on kehittänyt Tulppa-kuntoutuksen, jota järjestetään vaihtelevasti terveyskeskuksissa eri puolilla maata. Virka-aikaan järjestettävät ryhmätapaamiset sopivat parhaiten eläkeläisille.

Kela tarjoaa viikon kuntoutuskursseja, tosin niistäkin osa joudutaan perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Hietanen ei edes muista, milloin olisi viimeksi lähettänyt potilaan Kelan kurssille.

”Tutkittua tietoa kurssin vaikuttavuudesta ei ole. Yksilöllinen kuntoutus, kuten viikko Kalajoen kylpylässä, tulee myös aika kalliiksi yhteiskunnalle.”

Hietasen mielestä olisi parempi, jos sydänhoitaja kuntouttaisi vaikka viittä potilasta kerralla. Tai jos luotaisiin järjestelmä, jossa sydänhoitaja soittaa jokaiselle sairaalasta kotiutuneelle potilaalle ja kysyy, onko lääkitys aloitettu ja kontrolliaika varattu.

Uutta ja edullista järjestelmää levitetään parhaillaan, tosin digitaalisena. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on jo käytössä sähköinen hoitopolku. Se on asiointipalvelu, joka tukee sairaalasta kotiutumista ja jatkohoitoa. Potilas saa tarvittaessa yhteyden sydänhoitajaan.

Husissa hoitopolku otetaan käyttöön maaliskuussa, Mika Laine kertoo. Hän toivoo, että sairaalan sähköinen hoitopolku ja terveyskeskuksen kontrolliaika mahdollistaisivat yhdessä sen, että potilas saisi ohjeita ja tukea edes infarktin jälkeisen vuoden ajan.

 

Sydänpotilaiden jatkohoidossa Suomi yltää hädin tuskin Euroopan keskitasolle. Kärjessä on Ruotsi, jossa on vahvasti panostettu sydäninfarktin uusiutumisen ehkäisyyn.

”Ruotsissa jatkohoito on esimerkillistä”, sanoo Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala.

Ruotsalaisille infarktipotilaille tarjotaan esimerkiksi mahdollisuutta kuntoutukseen, jonka laatua on seurattu kansallisen Swedeheart-rekisterin avulla vuodesta 2009.

Rekisteriin kootaan alueelliset hoitotulokset, kuten tietoa lääkkeiden ottamisesta ja tupakoinnin lopettamisesta. Tulokset ovat julkisia, ja ne yllyttävät kilpailuun hoitotuloksista.

”Ruotsissa on älyttömästi tutkimustuloksia ja tietoa jatkohoidon laadusta. Sydänpotilaita hoitavat sairaalat vertailevat sepelvaltimotaudin alueellisia hoitotuloksia ja petraavat omiaan”, kardiologi Hietanen kertoo.

”Eihän yksikään organisaatio kehity ilman laatumittareita.”

Myös Suomi rakentaa sepelvaltimotaudin laaturekisteriään, työnimeltään FinnHeart. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL ryhtyi kehittämään kansallista rekisteriä vuoden 2019 alussa.

Iloinen uutinen on se, että hankkeelle on luvattu jatkorahoitusta, Sydänliiton Hekkala kertoo. Suomalaisten hoitotuloksia voi vertailla FinnHeartin avulla ehkä muutaman vuoden kuluttua.

”Vertaisarviointi parantaa ihan varmasti myös suomalaisten infarktipotilaiden hoitoa.”