Laajasalon vainaja päätyi Facebookin profiilikuvaksi – ei rikosta

Poliisin julkaisema kuva vainajasta johti tunnistukseen mutta jäi internetiin.
Kotimaa 23.10.2014 12:00
Surmatun naisen ruumis löydettiin merestä läheltä Laajasalon vanhaa öljysatamaa sunnuntaina 12. lokakuuta. © Seppo Samuli / Lehtikuva

Hänen kasvonsa olivat levolliset, kuin hän vain nukkuisi. Pahoinpitelyn jäljet eivät juuri erottuneet. Kiharaiset hiukset oli vedetty pään alle. Yksi suortuva oli karannut.

Ehkä jonkun sisko, ehkä jonkun äiti, varmasti jonkun tytär.

Kun Helsingin Laajasalon edustalta merestä löytyi 12. lokakuuta vainaja, poliisi oli ymmällään hänen henkilöllisyydestään. Koska henkirikosta oli syytä epäillä, poliisi päätti seuraavana päivänä julkaista vainajan kasvokuvan Facebook-sivuillaan.

Kuva ehti olla julki vain hetken, kun hänet jo tunnistettiin 58-vuotiaaksi naiseksi, joka asui muutaman kilometrin päässä löytöpaikasta kaksin koiransa kanssa. Kuva oli tehnyt tehtävänsä, poliisi sai murhatutkimukset käyntiin ja poisti kuvan heti sivuiltaan.

Kolmen päivän kuluttua poliisi pidätti murhaajaksi epäillyn miehen, kokoomuksen nuorisojärjestön paikallisaktiivin.

Mutta internetistä ei poistu mikään.

 

Surmatun naisen tunnistuskuva ilmestyi taas Facebookiin, nyt profiilikuvana suomalaiselle käyttäjälle, jolla on yhteisöpalvelussa 160 kaveria. Naisen kylmenneen otsan päällä luki ”politiikkaa pintaa syvemmältä” ja leuassa ”kokoomus”.

Toinen Facebook-käyttäjä teki kuvasta ilmiannon Facebookille. Hän vaati sitä poistettavaksi, koska koki sen loukkaavan paitsi henkirikoksen uhria, myös yhteisöpalvelun omia sääntöjä. Profiilikuvat ovat täysin julkisia.

”Facebookin ohjetiimi” vastasi ilmiantajalle, että kuvaa ei poistettaisi.

”Yhteisömme monimuotoisuuden vuoksi on mahdollista, että jokin tuntuu sinusta epämiellyttävältä tai häiritsevältä, vaikkei se täytäkään poiston tai eston kriteerejä”, Facebookin kasvoton ohjetiimi lohdutti ja ehdotti, että ilmiantaja piilottaisi häntä häiritsevän henkilön näkyvistä vain itseltään.

 

Mitä sanoo Suomen laki?

”Ei taida löytyä rikoslain pykälää, jolla siihen voisi puuttua”, sanoo Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen.

Eikö vainajaa voi loukata?

”Voi, mutta rikoslain pykälä on tiukka. Kunnianloukkauksesta voidaan tuomita se, joka ’esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen’ niin, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä vainajan läheiselle. Tässähän ei esitetä valheellista tietoa tai vihjausta, vaan pelkkä kuva.”

Entä voiko ruumiin kuvan levittäminen loukata omaisten yksityisyyttä?

”Lähinnä kyseeseen tulisi yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Mutta siitäkin laki sanoo, että ’joka esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle’. Onko nyt kenenkään elossa olevan yksityiselämästä esitetty mitään tällaista?” Tolvanen pohtii.

”Eettisesti tämä on ilman muuta sopimatonta, mutta rikosta en siitä löydä.”

Tolvasen mukaan olisi periaatteessa mahdollista, että uhrin omaiset tekisivät vainajan kuvan käytöstä riita-asian ja vaatisivat kuvan poistoa siviilikanteella. ”Se, että jokin teko ei ole rikos, ei tarkoita, että mitään oikeudellisia keinoja ei olisi”, Tolvanen huomauttaa.

Facebook-käyttäjä, joka oli valjastanut surmatun naisen profiilikuvakseen, muutti kuvansa 22.10. Hän jätti surmatun naisen kuvan yhä julkiselle aikajanalleen.