Kylki kyljessä

Kotimaa 5.7.2007 13:23

SK 28/2006: Espoon asuntomessualue esittelee modernin talonrakentamisen aakkoset: tiivistämisen, läpinäkyvyyden ja tyyriyden.

Teksti Emma Suominen

Helteinen messualue tuoksuu pölylle, maalille ja tuoreelle asvaltille. Uutta tietä reunustavien talojen ympärillä hyörivät satunnaiset traktorit ja kypäräpäiset haalarimiehet. Muutoin alue on autio. Ensimmäiset asuntomessukävijät valtaavat kadut viikon päästä.

Messutaloissa asennetaan vielä kaikkea mahdollista lattialistoista valaisimiin. Lat­tioi­ta ja nurmikoita peittävät pahvit, maalipurkit, piuhanpätkät ja rautatangot.

Aivan messualueen pohjoispäädyssä on Marttisen perheen messutalo, jota voi reilun kuukauden päästä kutsua kodiksi. Silloin siellä saa asua omien kalusteiden keskellä, yötä päivää. Nyt pitää varoa likaamasta sisustusarkkitehtien valitsemia valkoisia Kaanin tuoleja, eikä sängyissä nukuta kuin päiväunia.

”Ei sitä markka-aikana olisi uskonut, että tavallisen omakotitalon rakentaminen maksaisi miljoonia”, Annika Marttinen, 39, päivittelee.

Annika ja Juha Marttisen lapset Milja, 8, Inka, 7, ja Tuomas, 1, ovat jo tottuneet siihen, että arkkitehti-äidin ja rakennusinsinööri-isän luomuksessa käydään tiuhaan, mutta vain päiväseltään. Tytöt käyvät kysymässä vähän väliä, että ”joko saa mennä”. Kyselyn kohteena on kantikas uima-allas, joka on tuotu pihalle messuja varten. Pihaan mahtuukin sen lisäksi vain pala kalliota, vähän nurmea ja kukkapenkki.

”Isot tontit eivät ole tavallisten kuolevaisten ulottuvilla. Mutta kyllä tämä meille riittää. Juuri istuttiin Juhan kanssa ja katseltiin, että onpas meillä iso piha! Millä sitä isomman edes hoitaisi”, perheenäiti nauraa.

”Ulkona ollaan kyllä kuin tarjottimella. Tämä on sellainen vähän parempi versio rivitalosta.”

Messualue on malliesimerkki tiivistetystä asumisesta. Samaan suuntaan ollaan menossa muuallakin pääkaupunkiseudulla.

”Espoon Laajalahdessakin koko pientaloalue muuttui täysin neljässä vuodessa”, Annika Marttinen muistelee perheen edellistä asuinaluetta.

Messutontit normaalihinnoissa

Messurakentamisessa Marttisia houkutteli vuokratontin mahdollisuus. Turkoosin, 213 neliön puutalon rakennuttaminen maksoi reilut 350 000 euroa. Omaa rauhaa ei vielä siihen hintaan saa: asuntomessujen ale-tontit jäivät ainakin Espoossa legendaksi.

”Messutonttien hinnoissa ei ole merkittävää eroa kaupungin muiden tonttien hintoihin”, kertoo apulaistonttipäällikkö Pekka Vehniäinen Espoon kaupungin Kiinteistöpalvelukeskuksesta. ”Näin on ainakin täällä Espoossa, kun tonttien tiedetään menevän kaupaksi, eikä hinnanalennusta tarvitse käyttää houkuttimena.”

Kiinteistölautakunnan tuoreen päätöksen mukaan messualueen omakotitonttien lunastushinta on 390 euroa kerrosneliömetriä kohti. Rivitalomaisen asutuksen kohdalla hinta on 30 euroa edullisempi.

Talo Kehä III:n sisäpuolella

Marttisten kotiovelta on noin 15 askelta naapurin saunalle. Se kuuluu Jani Ahokkaalle, 32. Kallioiselle tontille rakentaminen alkoi arvioitua työläämmällä ja tyyriimmällä louhinnalla. Viimeisin yllätys tuli pari päivää sitten, kun Ahokas käänsi pihamultaa ja ilmaan lehahti bentseenin haju. Tontilla sijaitsi ennen autokorjaamo. Maa on nyt kuitenkin tutkitusti puhdasta.

”Lopullinen hinta talolle selviää vasta messujen jälkeen, mutta kyllä tämä luultua enemmän tulee maksamaan. Rakentaminen on kallista”, Ahokas summaa.

Hän sai tontin täsmähakuna eikä olisi muita huolinutkaan. ”Tontti oli suojaisella paikalla, hyviin ilmansuuntiin. Naapureihinkin jää vähän etäisyyttä.”

Ahokkaan tontti on noin kaksi kertaa Marttisten tonttia suurempi. Saunarakennus, kasvillisuus ja aita tuovat grillausrauhaa pihamaalle.

”Yksityisyyttä ei saa kuin muuttamalla metsään. Mutta on tämä silti unelma, että voi rakentaa haluamansa näköisen omakotitalon Kehä III:n sisäpuolelle”, Ahokas miettii tyytyväisenä.

Akvaarioelämää

Kauklahden asuntomessualueella tontit on käytetty tarkoin asuinneliöihin. Nurmikkoa jää kapea kaistale talon sille puolelle, joka ei ole suoraan autotielle eikä rakennettu kiinni naapuritaloon. Se on modernia omakotitaloasumista.

”Perisuomalainen tapa suhtautua omakotitaloasumiseen on, että ei saa rakentaa sataa kilometriä lähemmäs. Ulkomailla on paljon tiiviimpääkin kuin täällä messu­alueella”, huomauttaa Seppo Koskela, 36.

Järjestelmäsuunnittelijan messutalo aloittaa toisiinsa kytkettyjen erillistalojen korttelin. Tummasävyisessä villassa on 160 neliötä.  Autotien puoleinen seinä on kokonaan lasia. Akvaariossa olo ei miestä hirvitä.

”Kyllä tämä on askel oikeaan suuntaan, verrattuna kerrostaloasumiseen”, Koskela muotoilee. Hänen nykyinen kotinsa on 25 neliön yksiö Helsingin keskustassa.

Naapurisopu tilaa antaa

Yksi messuteemoista on yhteisöllisyys. Yhtä hyvin se olisi voinut olla EU-termistöstä tuttu läpinäkyvyys. Harva asia jäisi näissä kodeissa naapurien silmiltä näkemättä, jos se jotakuta sattuisi kiinnostamaan.

”Rakentaessa ollaan jo tutustuttu lähiasukkaisiin. Tuskin ketään enää huvittaa seurata, että mitä ’ne tekee’ tai ’keitä tuolla on’”, Annika Marttinen sanoo kuiskaten kysymykset dramaattisesti.

Marttisten kahden vuoden suunnittelu- ja rakennusprojekti huipentuu messuvieraiden valvomiseen kesälomalla.  Keittiössä kolmen lapsen äiti ristii piha-aidan värisellä maalilla kuvioidut käsivartensa.

”Kyllä rakentaminen kannattaa. Tästä saa aina omansa pois.”

SK 28/2006