Kustantajat varovaisia sähköisten oppimateriaalien kanssa: ”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

Koulu Jakomäen peruskoulussa Helsingissä tieto- ja viestintätekniikka on jo arkea. Sami Laaksonen ja Iina Kukkola tekevät luetun ymmärtämisen koetta. Kuva Kaisa Rautaheimo.

Oppikirjojen kustantajat joutuvat jo nyt tekemään samoja aiheita käsitteleviä oppimateriaaleja sekä perinteisessä painetussa muodossa että sähköisinä. Lähivuosina tahti vain kiihtyy, mikä todennäköisesti koettelee kustantajien taloutta.

Perinteisesti oppimateriaaliin kuuluu kolme osaa: tekstikirja, tehtäväkirja ja opettajan opas.

”Tulevaisuudessa tarvitaan nämä kolme printattua teosta ja lisäksi kolme massiivista digitaalista aineistoa”, kertoo sisältöjohtaja Sanna Lukander Tammen Oppimateriaaleista.

Vaikka aineisto on osin samaa, Lukander muistuttaa, että sähköisen oppimateriaalin tekeminen vaatii enemmän työtä kuin painetun: on oltava interaktiivisuutta, linkkejä, vaihtoehtoja, liikkuvaa kuvaa… Siksi kustannukset helposti tuplaantuvat, vaikka samaakin aineistoa hyödynnetään.

”Sähköisessä materiaalissa ei ole järkeä, jos välineen tuomia etuja ei hyödynnetä. Kirjallisuutta voi julkaista sellaisenaan esimerkiksi lukulaitteella luettavassa muodossa, mutta oppimateriaaleissa murros on suurempi”, Lukander sanoo.

Kustantajat ovat varovaisia sähköisen oppimateriaalin kehittämisessä, sillä Suomesta puuttuu yhtenäinen suunnitelma siitä, miten tieto- ja viestintätekniikka saadaan kaikkien koulujen käyttöön. Kun ei ole tehty päätöksiä hankittavasta tekniikasta, sovelluksista ja standardeista, kustantajien ei vielä kannata ottaa isoja askelia.

Hän toivoo, että valtio satsaisi koulujen tietotekniikan lisäksi myös oppimateriaaleihin.

”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

”Kirja on ylivoimainen”

Tieto- ja viestintätekniikkaa on yritetty tuoda kouluihin vuodesta 1995, mutta kehitys on ollut epätasaista. Nyt Suomessa on luokkia, joissa kaikilla oppilailla on kannettavat tietokoneet ja luokassa liitutaulun sijaan digitaalinen älytaulu. Toisaalta on kouluja, joissa edes opettajilla ei ole omia tietokoneita.

Koulujen erot ovat eriarvoistaneet oppilaita. Ne ovat myös johtaneet siihen, että tarvitaan eri muodoissa olevaa oppimateriaalia.

Tammi, Otava ja WSOYpro ovat kehittäneet sähköisiä oppimateriaaleja vuosia. Aluksi tulivat 1990-luvulla cd-levyt oppikirjojen liitteiksi, nyt tehdään erilaisia pelejä ja tuetaan tutkivaa oppimista. Vaikkapa Oppivat otukset -peleissä (Otava) alakoululaiset opettavat virtuaalilemmikille maantietoa, ympäristö- ja luonnontietoa, englantia, äidinkieltä, musiikkia ja matematiikkaa. Ja jotta voi opettaa lemmikkiä, on tietysti ymmärrettävä ensin itse.

”Kaikki oppimateriaalimme sisältävät nykyään myös sähköistä aineistoa”, sanoo WSOYpron toimitusjohtaja Salla Vainio. ”Mutta kirja on vielä ylivoimainen käyttöliittymä.”

”Oppimateriaalien kehitys on evoluutiota, kuten muunkin median. Sähköistä aineistoa ei ole tarkoitettu korvaamaan kirjoja, se toimii lisänä”, Vainio sanoo.

Kaikki kustantajat kertovat, että haluavat tehdä juuri sitä, mitä opettajat tahtovat. Koska opettajia ja opetusmenetelmiä on monenlaisia, tarvitaan myös erilaisia oppimateriaaleja. Vaikka opetussuunnitelman perusteet muuttuvat vuonna 2014, kustantajat eivät usko niiden muuttavan maailmaa hetkessä.

Mistä tulot?

Kustantajien uusi ansaintalogiikka ei ole vielä hahmottunut. WSOYpro on oppimateriaalien lisäksi tehnyt oman Opit-oppimisalustan eli sähköisen oppimisympäristön. Se on Suomessa käytössä jo yli 80 kunnassa.

”Opit on tuottavaa liiketoimintaa”, Vainio sanoo.

Tammi on tehnyt esimerkiksi alkuopetukseen opettajille cd-rom-levyjä, joiden käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Nyt Tammikin kehittää omaa oppimisalustaa.

Otavan oppimateriaalit puolestaan sopivat eri oppimisalustoihin. WSOYpron Opitiin ne tosin eivät käy, kilpailukin siis näkyy.

Netissä on tarjolla myös valtavat määrät ilmaista oppimateriaalia. Tammen Sanna Lukanderin mukaan se ei uhkaa kustantajia, mutta voi muuttaa hiukan heidän rooliaan: kustantaja voisi olla yhä enemmän se taho, joka myös seuloo olemassa olevaa aineistoa ja laittaa opetussuunnitelman mukaiseen järjestykseen.

”Miten muuten opettaja voisi kaiken kiinnostavan löytää”, Lukander kysyy.

Suomen Kuvalehti on osa Otava-konsernia johon kuuluu myös oppimateriaalikustantaja Otava.

Lue SK:sta 36/2010, kuinka koulujen tietotekniikka on retuperällä ja koululaiset eriarvoisessa asemassa.