Kustantajat varovaisia sähköisten oppimateriaalien kanssa: ”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

Pauliina Penttilä
Kotimaa 9.9.2010 12:00
Koulu Jakomäen peruskoulussa Helsingissä tieto- ja viestintätekniikka on jo arkea. Sami Laaksonen ja Iina Kukkola tekevät luetun ymmärtämisen koetta. Kuva Kaisa Rautaheimo.

Oppikirjojen kustantajat joutuvat jo nyt tekemään samoja aiheita käsitteleviä oppimateriaaleja sekä perinteisessä painetussa muodossa että sähköisinä. Lähivuosina tahti vain kiihtyy, mikä todennäköisesti koettelee kustantajien taloutta.

Perinteisesti oppimateriaaliin kuuluu kolme osaa: tekstikirja, tehtäväkirja ja opettajan opas.

”Tulevaisuudessa tarvitaan nämä kolme printattua teosta ja lisäksi kolme massiivista digitaalista aineistoa”, kertoo sisältöjohtaja Sanna Lukander Tammen Oppimateriaaleista.

Vaikka aineisto on osin samaa, Lukander muistuttaa, että sähköisen oppimateriaalin tekeminen vaatii enemmän työtä kuin painetun: on oltava interaktiivisuutta, linkkejä, vaihtoehtoja, liikkuvaa kuvaa… Siksi kustannukset helposti tuplaantuvat, vaikka samaakin aineistoa hyödynnetään.

”Sähköisessä materiaalissa ei ole järkeä, jos välineen tuomia etuja ei hyödynnetä. Kirjallisuutta voi julkaista sellaisenaan esimerkiksi lukulaitteella luettavassa muodossa, mutta oppimateriaaleissa murros on suurempi”, Lukander sanoo.

Kustantajat ovat varovaisia sähköisen oppimateriaalin kehittämisessä, sillä Suomesta puuttuu yhtenäinen suunnitelma siitä, miten tieto- ja viestintätekniikka saadaan kaikkien koulujen käyttöön. Kun ei ole tehty päätöksiä hankittavasta tekniikasta, sovelluksista ja standardeista, kustantajien ei vielä kannata ottaa isoja askelia.

Hän toivoo, että valtio satsaisi koulujen tietotekniikan lisäksi myös oppimateriaaleihin.

”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

”Kirja on ylivoimainen”

Tieto- ja viestintätekniikkaa on yritetty tuoda kouluihin vuodesta 1995, mutta kehitys on ollut epätasaista. Nyt Suomessa on luokkia, joissa kaikilla oppilailla on kannettavat tietokoneet ja luokassa liitutaulun sijaan digitaalinen älytaulu. Toisaalta on kouluja, joissa edes opettajilla ei ole omia tietokoneita.

Koulujen erot ovat eriarvoistaneet oppilaita. Ne ovat myös johtaneet siihen, että tarvitaan eri muodoissa olevaa oppimateriaalia.

Tammi, Otava ja WSOYpro ovat kehittäneet sähköisiä oppimateriaaleja vuosia. Aluksi tulivat 1990-luvulla cd-levyt oppikirjojen liitteiksi, nyt tehdään erilaisia pelejä ja tuetaan tutkivaa oppimista. Vaikkapa Oppivat otukset -peleissä (Otava) alakoululaiset opettavat virtuaalilemmikille maantietoa, ympäristö- ja luonnontietoa, englantia, äidinkieltä, musiikkia ja matematiikkaa. Ja jotta voi opettaa lemmikkiä, on tietysti ymmärrettävä ensin itse.

”Kaikki oppimateriaalimme sisältävät nykyään myös sähköistä aineistoa”, sanoo WSOYpron toimitusjohtaja Salla Vainio. ”Mutta kirja on vielä ylivoimainen käyttöliittymä.”

”Oppimateriaalien kehitys on evoluutiota, kuten muunkin median. Sähköistä aineistoa ei ole tarkoitettu korvaamaan kirjoja, se toimii lisänä”, Vainio sanoo.

Kaikki kustantajat kertovat, että haluavat tehdä juuri sitä, mitä opettajat tahtovat. Koska opettajia ja opetusmenetelmiä on monenlaisia, tarvitaan myös erilaisia oppimateriaaleja. Vaikka opetussuunnitelman perusteet muuttuvat vuonna 2014, kustantajat eivät usko niiden muuttavan maailmaa hetkessä.

Mistä tulot?

Kustantajien uusi ansaintalogiikka ei ole vielä hahmottunut. WSOYpro on oppimateriaalien lisäksi tehnyt oman Opit-oppimisalustan eli sähköisen oppimisympäristön. Se on Suomessa käytössä jo yli 80 kunnassa.

”Opit on tuottavaa liiketoimintaa”, Vainio sanoo.

Tammi on tehnyt esimerkiksi alkuopetukseen opettajille cd-rom-levyjä, joiden käyttö olisi mahdollisimman helppoa. Nyt Tammikin kehittää omaa oppimisalustaa.

Otavan oppimateriaalit puolestaan sopivat eri oppimisalustoihin. WSOYpron Opitiin ne tosin eivät käy, kilpailukin siis näkyy.

Netissä on tarjolla myös valtavat määrät ilmaista oppimateriaalia. Tammen Sanna Lukanderin mukaan se ei uhkaa kustantajia, mutta voi muuttaa hiukan heidän rooliaan: kustantaja voisi olla yhä enemmän se taho, joka myös seuloo olemassa olevaa aineistoa ja laittaa opetussuunnitelman mukaiseen järjestykseen.

”Miten muuten opettaja voisi kaiken kiinnostavan löytää”, Lukander kysyy.

Suomen Kuvalehti on osa Otava-konsernia johon kuuluu myös oppimateriaalikustantaja Otava.

Lue SK:sta 36/2010, kuinka koulujen tietotekniikka on retuperällä ja koululaiset eriarvoisessa asemassa.

Keskustelu

”Miten muuten opettaja voisi kaiken kiinnostavan löytää”, Lukander kysyy.

…vai voisiko se ollakin opiskelija joka löytäisi kaiken kiinnostavan?

Suunta voisi olla se, että peruskoulun oppimateriaali olisi kenen tahansa kansalaisen saatavilla verkosta.

”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

Puretaan ne! Lapset oppivat samalla läppärikännykkäinsinööreiksi ja Nokia pelastuu.

”Mitä läppäreillä tehdään, jos ei ole sisältöä?”

Läppärillä, niiden perusohjelmistoilla ja verkosta ladattavilla ilmaisohjelmilla sekä internet -yhteydellä tekee varsin paljon kun vain käyttäjällä riittää motivaatiota, oma-aloitteisuutta ja halua perehtyä.

Sisällön löytämättömyys on vain kysyjän mielikuvituksen puutetta ja paljastaa perisuomalaisen asenteen, mitään ei tehdä ennen kuin joku toinen vaivautuu kantamaan eteen valmiiksi viimeisen päälle pureskeltuja tehtäviä.

Valtaa voi käyttää monella tavalla. Koulun hallinnossa on olemassa viranhaltijoita,jotka eivät ole päässeet asenteesta, että riviopettaja pitää pittää ruodussa vaikka sitten panttaamalla uutta tekniikkaa.
Kunhan rehtorit huomaisivat, että se ei ole itseltä pois, jos jokaiselle opettajalle hankittaisiin se läppäri. Uskon ja luotan että maisterin koulutuksen saaneet opet osaisivat sitä käyttää kansamme tulevien toivojen hyödyksi. Tosin koulujen talous ei salli hankintoja isolla rahalla,mutta suunnitelmallisuus tietotekniikkahankinnoissa puuttuu! Tarvitsisimme taas Olli-Pekka Heinosta päsmäröimään ylemmältä taholta!

Tekstikirja, tehtäväkirja ja opettajan opas! Missä muinaisajassa Tammen sisältöjohtaja elää? Kustantajan oppimateriaali on kallista ja aina ajastaan jäljessä.

Onneksi sähköinen oppiminen tuo alalle kilpailua, jota ahneet kustantajat eivät enää pysty dominoimaan. Eivät opettaja ja oppilas todellisuudessa tarvitse mitään rahakasta sisältöjohtajaa seulomaan heille sopivaa tietoa. Viimeinkin ollaan siirtymässä aidon oppimisen aikakauteen.

Mielestäni suunnan pitäisi olla enemmän luokasta ulos. Virtuaalimaailmassa eläminen on tehokas tapa vieraannuttaa lapset lopullisesti lähiympäristöstään ja luonnosta.

Oppikirjat vanhenevat vain tietyiltä osin. Suuri osa vanhoista oppikirjoista on edelleen käypää tavaraa, esim. matematiikassa ja biologiassa.

Asia lienee toisin ns. vaihtelevan totuuden aiheissa kuten mediassa ja muissa vastaavissa.

Kuinka moni täällä kommentoijista on ammatiltaan opettaja? Ymmärrän hyvin mitä tarkoitetaan kun sanotaan että ”mitä tehdä läppärillä kun ei ole sisältöä?”

On hyvä muistaa että sähköinen oppiminen antaa epärealistisen kuvan maailmasta ja totuttaa lapset istumaan tietokoneen ääressä, jolla on monia haittavaikutuksia (joista pienimpänä eivät ole fyysiset vaivat).

En ymmärrä mitä täällä tarkoitetaan aidon oppimisen aikakaudella (viittaan Tommin mielipiteeseen)… Elämme maassa jossa omat kulttuuriset arvot ja oma kieli on aloittanut syöksykierteensä osittain sen vuoksi että olemme erkaantuneet ympäristöstämme. Tietotekniikka voi toimia samalla tavoin kuin alkoholi, sillä voi toteuttaa hiljaisen kansanmurhan (hieman Lennart Merta mukaillen). Ehkäpä perisuomalainen asenne tarkoittaa myös sitä, että on tervettä suhtautua kriittisesti tietotekniikkaa kohtaan.

Näin veroja maksavana kansalaisena näkisin mieluummin panostettavan opetukseen, opettajien määrään ja laatuun, sekä tietysti siihen että pienet koulut muistetaan tuon kaiken keskellä.

Kuten huomaatte, me tuotamme sisältöä yhdessä, suhteessa toisiimme. Näin veroja maksavana kansalaisena näkisin mieluummin, että panostettaisiin opettajien teknologioiden osaamiseen, jotta tätä sisältöjen luomista voitaisiin paremmin ymmärtää, tuoda työkaluja sen tulkintaan ja näin luoda mahdollisuuksia toimia sen puitteissa. Ei tekisi pahaa mikäli myös ministerit ja heidän alaisensa käytännössä opettelisivat tämän päivän teknologioita.

Mitä läppärillä tehdään? Toki vois feispuukissa, galtsussa ja meses pyöriä samalla kun valtion verkkoinfra valjastetaan Leidi Kakan uusimpien ulvahdusten ja mylväisyjen lataamiseen. Ja yläasteikäiset voisivat jatkaa omatoimisia biologian opintoja pornon kaistan tukkivalla tarkkuudella.

Mutta Tommi mietiskeli mitä Tammilla liikkuu mielessä, tulojen menetys tottakai. Se on kova paikka kustannusyhtiölle kun ei voi myydä enää kontekstiltaan 99,99% samoja kirjoja joissa sanamuotoa on vaihdettu toiseen, koska uusin painos on niin pakko omistaa.