Kultakaivoksen törkeä rikosepäily: jätettä jopa satoja kuutioita – Myös hämärää romunmyyntiä selvitetty

Laitonta kaatopaikkaa tutkiva poliisi on pyytänyt kaivosyhtiöiltä listat työntekijöistä vuodesta 1996 alkaen.
Kotimaa 12.10.2018 12:59

SK paljasti laittoman kaatopaikan 26. syyskuuta. © yksityinen kuva

Oriveden kultakaivoksen laittoman kaatopaikan rikostutkinnasta tulee pitkä ja työläs urakka.

Rikoskomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisilaitokselta tiedotti 11. lokakuuta 2018, että poliisi epäilee australialaisomistuksessa olevaa Dragon Miningia törkeästä ympäristön turmelemisesta.

Poliisin tietoon Oriveden kultakaivoksen laiton kaatopaikka tuli 26. syyskuuta 2018, kun Suomen Kuvalehti uutisoi kaivokseen piilotetuista jätteistä.

Jätteiden dumppaaminen on kestänyt vuosikausia. Se on aloitettu valtio-omisteisen kaivosyhtiö Outokummun aikoihin 2000-luvun taitteessa. Outokumpu myi kaivoksen vuonna 2003 australialaiselle yhtiölle.

Tutkinnanjohtaja on pyytänyt listat työntekijöiden nimistä vuodesta 1996 alkaen. Kaivos avattiin Outokummun toimesta vuonna 1994. Vuonna 2017 kaivoksella työskenteli 57 ihmistä, mutta vuosien varrella määrä on ollut suurempikin.

”Todennäköisesti kaikki eivät missään tapauksessa ole osallistuneet laittomaan toimintaan aktiivisesti”, Kinnunen sanoo.

”Kuulemisia tehdään kymmeniä.”

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan kaivoksen päälliköt ja johtajat ovat tienneet luvattomasta kaatopaikasta. Vuonna 2016 kaivoksen johto määräsi lopettamaan sen käyttämisen.

 

Jätteet sijoittuvat 66–85 metrin syvyyteen, eli jätevuoren korkeus voi olla lähes 20 metriä. Poliisin alustavan arvion mukaan jätteitä voi olla useita satoja kuutioita.

Poliisin ja syyttäjän toteuttamassa kaivosratsiassa selvisi, että louhoksen uumenissa on kaivosjätteiden lisäksi sekajätteitä. Louhoksesta löytyi muun muassa tuoleja ja muuta talousroskaa.

Tarkemmin poliisi ei kuitenkaan jäteläjää kaivanut. Jätteiden tutkiminen vaatii massiivisten kaivoskoneiden käyttöä.

Toimituksen hallussa olevista kuvista käy ilmi, että kaivokseen on dumpattu tuolien ja talousjätteiden lisäksi öljykanistereita, muovia, räjähdeainelaatikoita ja metallia. Lähteiden mukaan maan alla voi olla myös akkuja ja jopa autonraatoja.

 

Kaivosta valvova Pirkanmaan ely-keskus kävi paikan päällä 1. lokakuuta Suomen Kuvalehden uutisen jälkeen. Viranomaiselle laiton kaatopaikka tuli täytenä yllätyksenä.

Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa epäile Pirkanmaan ely-keskuksen valvovia virkamiehiä rikoksesta.

Käytännössä viranomaiset ovat luottaneet kaivosyhtiön lähettämien raporttien rehellisyyteen.

Virkamiehet eivät ole myöskään koskaan käyneet kaivoksen pohjalla noin 1300–1400 metrin syvyydessä, johon on vuosien varrella valunut öljyä useita kertoja. Näytteitä ei ole otettu.

Poliisin tekniset tutkijat kävivät kaivoksen pohjalla. He eivät havainneet silmämääräisesti öljyä, mutta kaivosyhtiö on myöntänyt, että öljyvahinkoja on sattunut.

 

Laittoman kaatopaikan lisäksi Dragon Mining on työllistänyt muutenkin poliisin talousrikosyksikköä ja verottajaa.

Suomen Kuvalehden tiedossa on, että verottaja on ainakin kesällä 2018 selvittänyt romumetallin myyntiä.

Kaivoksella on epäilty, että kymmeniä tonneja romumetallia olisi myyty kirjanpidon ohi. Epäselvää on ollut, kenelle myynnistä saadut rahat ovat lopulta päätyneet.

Poliisille asiasta on ilmoitettu jo vuonna 2016. Tällä hetkellä poliisilla ei ole käynnissä tutkintaa romunmyynnistä.

Dragon Miningin maajohtaja Ilpo Mäkinen vahvistaa, että epäselvyyksiä on ollut, mutta nyt asia on kunnossa.

”Yhtiö on maksanut veronsa ja yhtiön puolelta asia on kaikilta osin kunnossa.”

Epäiltyä törkeää ympäristörikosta Dragon Mining ei Mäkisen mukaan kommentoi, koska poliisitutkinta on kesken.

Aiemmin yhtiö on ilmoittanut, että se on valmis poistamaan jätteet välittömästi. Viranomaiset haluavat kuitenkin selvittää asian perusteellisesti, eikä siivouslupaa ole vielä annettu. Poliisi haluaa saada varmuuden myös siitä, ettei kaivoksen muissa osissa ole jätteitä.

Törkeästä ympäristön turmelemisesta voidaan tuomita vankeutta 4 kuukaudesta kuuteen vuoteen. Yritystä voidaan rangaista sakoilla.