Kuka on Perry Pirkanen – ja syötiinkö hänet elävältä?

Maailman pahamaineisimman elokuvan ohjaaja löysi Pirkasen The Actors Studiosta.
Lauri Lehtinen
Kotimaa 14.4.2016 21:30

Sananvapauden erään rajatapauksen aika on koittanut.

Italialaisohjaaja Ruggero Deodaton kiistelty saavutus Cannibal Holocaust (1980) nähdään ensi kertaa Suomessa valkokankaalla elokuvafestivaali Night Visionsin toimesta 15. huhtikuuta.

Kauhutapahtuman yleisö tuntee ja kestää julman merkkiteoksen, jonka historiaa reunustavat sensuuri ja oikeudenkäynnit. Mutta elokuva on ollut myös monille kauhunharrastajille kipeä itsetutkiskelun paikka, siinä missä Prahan miehitys kommunisteille.

Kertomus Amazonin primitiivisimpien intiaaniheimojen parissa mellastavasta amerikkalaisesta tv-kuvausryhmästä on väkevä sekoitus todenmakuista ällöttävyyttä, kulttuurikriittistä vimmaa ja sitkeitä arvoituksia.

Yksi arvoituksista on näyttelijä Perry Pirkanen.

Vaaleahiuksinen ja viiksekäs, pohjoismaisen perusmiehen näköinen Pirkanen esittää elokuvassa tv-kuvaaja Jack Andersia.

Andersin ja kumppanien röyhkeät ja julmat otteet sademetsän väen parissa johtavat rujoihin rangaistuksiin. Viidakon lakia rikkoneista seikkailijoista jää jäljelle vain kalutut luurangot ja kasa filmikeloja.

Perry Pirkanen on Cannibal Holocaustin ansiosta kulttihahmo, josta on tehty suomenkielinen laulu. Sen voi katsoa alla olevasta videosta.

Pirkasesta ei kuitenkaan tiedetä juuri mitään. Dokumentin keinoilla pelaavan Cannibal Holocaustin katsojat ovat saattaneet uskoa, että seikkailija kuohittiin ja syötiin elävältä ihan oikeasti.

 

Muutamassa 1980-luvun elokuvassa jatkunut ura todistaa, että Perry selvisi hengissä. Aikoinaan tästäkään ei ollut täyttä varmuutta.

Cannibal Holocaustin ohjaaja Ruggero Deodato vaati näyttelijöiltään katoamistemppuja, koska uskoi karmivasta salamyhkäisyydestä olevan hyötyä elokuvan imagolle.

”Sanoin, että kun elokuva on tehty, te katoatte, olette kuolleita vuoden ajan”, Helsinkiin festivaalivieraaksi saapunut 76-vuotias ohjaaja muistelee elokuvateatteri Andorran aulassa. ”Näyttelijöiden työsopimus kielsi heitä tekemästä tuona aikana muita elokuvia.”

Nämä paperit eivät ole enää voimassa, mutta Deodatokaan ei tiedä, mitä Perry Pirkanen nykyään tekee.

Ohjaajan mukaan Pirkanen, ”ujo mutta mukava persoona”, on suomalaissukuinen kyky, joka oli muuttanut Vermontin vuoristoseudulta New Yorkiin.

Deodato löysi Pirkasen Cannibal Holocaustin kolmen muun pääosanesittäjän tavoin New Yorkin kuuluisasta The Actors Studiosta. Marlon Brandon ja Al Pacinon tapaisten suuruuksien opinahjo oli oiva paikka metsästää nousevia kykyjä, jotka osasivat näytellä mutta eivät olleet liian tunnettuja ja suostuivat melkein mihin tahansa.

 

Cannibal Holocaustin kiistellyimmät osuudet ovat kilpikonnan, piisamin ja porsaan teurastukset, joita ei toteutettu erikoistehostein.

Nettikeskusteluissa loputtomasti paheksutut eläinuhrit olivat kiistakapula myös tekijäryhmän sisällä.

”Perry Pirkanen vastusti eläinten tappamista”, Deodato sanoo. ”Hän kuitenkin innostui nylkemään kilpikonnaa ja suhtautui siihen kylmäverisemmin kuin muut näyttelijät.”

Ohjaajan mukaan luontokappaleita ei surmattu ainakaan pelkästään ”taiteen vuoksi”.

”Elokuvan puvustonhoitajana oli roomalainen nainen, joka pyysi meitä ampumaan porsaan. Hän oli kyllästynyt syömään koko ajan pelkkää kalaa ja halusi laittaa välillä liharuokaa.”

Mediaa ja koko länsimaista sivilisaatiota ruoskivan Cannibal Holocaustin moraalinen vimma on ristiriidassa sen omien sensaatioiden sumeilemattomuuden kanssa. Mutta raakuuksille oli kysyntää 1980-luvun taitteessa, ehkä orastavien videomarkkinoiden ansiosta.

”Aina kun olin kuvannut jotain, lähetin materiaalin Milanoon, jossa järjestettiin kansainväliset Mifedin elokuvamessut. Kaikki levittäjät, jotka näkivät otoksia, halusivat ostaa tulevan elokuvan. Tuottaja soitti minulle Kolumbiaan: Ruggero, tapa kaikki, saat tappaa ihan kenet haluat!”

Deodato ja kumppanit joutuivat improvisoimaan uusia hirveyksiä päivästä toiseen. Eräs mieleenpainuva oivallus oli paaluun seivästetty nainen, joka oikeasti istui polkupyörän satulassa.

Quentin Tarantino soitti minulle ja kysyi, paljonko tuo efekti maksoi. Hän ei ollut uskoa, kun sanoin, että kymmenen dollaria.”

Ohjaaja Ruggero Deodato vierailee Night Visions 2016 -festivaaleilla Helsingissä.

Ohjaaja Ruggero Deodato vierailee Night Visions 2016 -festivaaleilla Helsingissä. Kuva Mari Mur Laukkanen

Kannibaaliaiheiset elokuvat saivat alkunsa 1970-luvun Italiassa.

Edeltäjiksi voidaan laskea 1960-luvun sensaatiohakuiset mondo-raporttielokuvat ja toisaalta sodanjälkeinen neorealismi, jonka suuri nimi oli Deodaton varhainen oppi-isä, vasemmistolainen mestariohjaaja Roberto Rossellini.

”Aloin tehdä elokuvia, koska asuin samassa talossa kuin Rossellini”, Deodato kertoo.

”Rossellini, hänen vaimonsa Ingrid Bergman ja perheen poika olivat ystäviäni, joiden huvilalla vietin kesälomia. Aloitin urani seitsemän Rossellinin elokuvan apulaisohjaajana.”

Deodaton tuotanto on kokonaisuudessaan sangen normaali kaistale italialaista elokuvaa, jossa on korkeaa ja matalaa, tv-töitä ja Bud Spencer -komedioita.

Ääri-ilmiöt viidakossa ovat kuitenkin se juttu, josta ohjaaja muistetaan. Maailman pahamaineisimman elokuvan tekeminen on aikoinaan kaduttanut häntä, mutta ei enää.

Cannibal Holocaustin aiheuttamien oikeusjuttujen ja vaikeuksien vuoksi säikähdin ja lopetin kannibaalielokuvien tekemisen. Vuosien jälkeen se on kuitenkin tuonut onnea, hyviä kontakteja ja mahdollisuuden kiertää maailmaa”, pienen budjetin tuotantoja yhä ohjaava Deodato toteaa.

Toisin kuin Cannibal Holocaustin ohjaaja ja muut tähdet, Perry Pirkanen ei ole ilmaantunut julkisuuteen muistelemaan kohuelokuvaa ja paistattelemaan kulttimaineessa. Ehkä kova kokemus ajoi näyttelijän loppuiäkseen Vermontin vuorille.

Cannibal Holocaust Night Visions -festivaalilla Helsingissä 15. ja 16. huhtikuuta.