KRP:n tutkinta Sarmasteen maskikaupoista laajenee: Myös Huoltovarmuus­keskukseen kohdistuu rikosepäily

Poliisin mukaan myös ostajan toiminnassa on syytä epäillä rikosta. Huoltovarmuuskeskuksen hallitus oli asiasta eri mieltä ja jätti tutkintapyynnön tekemättä.

Teksti
Jarno Liski
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Keskusrikospoliisi on ryhtynyt tutkimaan myös Huoltovarmuuskeskuksen toimintaa Onni Sarmasteen kanssa tehdyissä suojainvälinekaupoissa.

Jutun tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Mikko Laaksosen mukaan tutkinnan edetessä on tullut aiheelliseksi selvittää myös Huoltovarmuuskeskuksen työntekijöiden toimintaa. Asiassa epäillään luottamusaseman väärinkäyttöä.

Poliisin mukaan tällä hetkellä Huoltovarmuuskeskuksen osalta epäiltynä on yksi henkilö. Tilanne voi kuitenkin muuttua. Epäilty rikosnimike tarkoittaa vahingon aiheuttamista tahallisella toimivallan ylittämisellä tai velvollisuuksien laiminlyönnillä.

Huoltovarmuuskeskuksen hallitus on antanut potkut kahdelle jo aiemmin hyllytetylle johtoryhmän jäsenelle: toisen työsuhde päätettiin 5. toukokuuta ja toisen 23. huhtikuuta. Hallituksen puheenjohtaja, työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkö Ilona Lundström kertoo syyksi vain hankintalain ja sisäisen ohjeistuksen noudattamatta jättämisen, mutta ei suostu avaamaan tapahtumia tarkemmin.

Lundström sanoo Huoltovarmuuskeskuksen hallituksen arvioineen entisten johtajien toimintaa myös rikosepäilyn näkökulmasta.