Kriisiterapeutti Pia Yli-Pirilä: ”Kaikki eivät tarvitse ammattiapua”

Psyykkinenkin ensiapu on kansalaistaito.

Yli-Pirilä

Pia Yli-Pirilä on jäänyt pahemman kerran kriisin tielle. Alun perin hammashoitajana työskennellyt 53-vuotias hattulalainen päätti kouluttautua psykiatriseksi sairaanhoitajaksi ja erikoistua kriisiterapiaan. Taustalla on jo 30 vuotta jatkunut vapaaehtoistyö Punaisessa Ristissä.

”Sieltä on tarttunut ajatus hädässä olevan ihmisen auttamisesta”, kertoo Yli-Pirilä.

Viime vuosina kriisiterapiasta on tullut yhä näkyvämpi osa erilaisia järkyttäviä tapahtumia. Yli-Pirilän mukaan ilmiö johtuu siitä, että avun tarve on kasvanut.

”Nykyisin ollaan aikalailla omillaan, eikä ole enää entisenlaista yhteisöllisyyttä.”

Sopiiko kriisiterapia sitten kaikille?

”Kyllä, mutta kaikki eivät tarvitse sitä”, toteaa Yli-Pirilä.

Mikä on yhdelle järkyttävää, ei ehkä toiselle ole.

”Joillakin ihmisillä voi olla kehittynyt vahvuus kohdata kriisejä, esimerkiksi aiempien kokemuksien pohjalta.”

Myös reagointitavat voivat vaihdella, mutta kukaan ei ole kriisiterapeutin mielestä vailla tunteita.

Terapiassa on myös riskejä

Kriisiterapiassa käydään läpi traumaattisten tapahtumien vaiheita. Yli-Pirilä uskoo vakaasti kriisiavun voimaan, mutta myöntää, että siinä voi olla riskejäkin.

”Aina täytyy miettiä, kuinka paljon ihminen kestää.”

Liian nopeasti etenevä terapia saattaa uudelleen traumatisoida kriisin kokeneen ihmisen.

”Täytyy osata painaa jarrua, kun läpikäytävä asia nostaa liikaa tunteita pintaan”, pohtii terapeutti.

Kriisitilanteissa erityisesti lasten ja nuorten voinnista ollaan huolestuneita. Yli-Pirilän mukaan huoli on todellinen.

”Heille ei ole päässyt vielä kasvamaan selviytymiskeinoja, niin kuin aikuisille.”

Aikuisten pitäisi myös paremmin huomioida nuorten erilainen tapa reagoida.

”Lapset ja nuoret surevat tässä ja nyt, mutta siirtyvät sitten muihin asioihin. Varsinainen suruaika tulee vasta myöhemmin.”

Aikuisten hyvinvointi saattaa helposti unohtua nuorempiin keskityttäessä. Yli-Piriläkin korostaa aikuisten velvollisuutta pysyä tukipilareina. Hänen mukaansa perheiden kriisitilanteissa aikuisen ja lapsen osat kääntyvät joskus päälaelleen.

”Olisi tärkeää, etteivät lapset näissä tilanteissa joutuisi aikuisen rooliin.”

Naapurillekin voi tarjota apua

Kriisiterapeuttien luvattuna aikana Yli-Pirilä haluaa nostaa myös lähimmäisenrakkauden takaisin arvoonsa. Yli-Pirilä oli mukana kirjoittamassa juuri ilmestynyttä kirjaa Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas. Teoksen mukaan psyykkinen ensiapu on kansalaistaito, eikä kriisitilanteessa aina tarvita ammattiapua.

”Jos tietää, että naapurilla menee huonosti, voi varovasti tarjota apua”, rohkaisee Yli-Pirilä.

Yli-Pirilä korostaa ihmisen kollektiivista luonnetta, ja tarvetta ilmaista jollekulle tunteensa.

”Ikävät tunteet alkavat kasaantua sisälle, jos niitä ei saa purettua.”

Entä jos ei ole lainkaan sosiaalisia verkostoja? Terapeutin mukaan sellaisiakin ihmisiä on, jotka vaikeuksien keskellä pärjäävät ilman ammattiapua tai ystäviä.

”Harva silti on aivan ilman sosiaalisia verkostoja. Niitä ei vain aina tarpeen tullen uskalleta ottaa käyttöön.”