Kriisikunta käänsi pakotettuna taloutensa – sulki kaksi koulua, kirjaston ja myi tukun osakkeita

Vimpelin talous kääntyi viime vuonna ylijäämäiseksi.

kriisikunnat
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

‘Ihme” voi tapahtua kunnan taloudessa, jos uhkana on pakkoliitos naapurikuntaan.

Näin kävi pienelle, noin 3000 asukkaan Vimpelin kunnalle keväällä 2016. Kunta pääsi pälkähästä, kun valtioneuvoston kanslia ilmoitti, ettei Vimpeliä liitetä väkipakolla Alajärveen.

Tänä vuonna 150 vuotta täyttävän Vimpelin talous on kehittynyt kriisikunnaksi julistamisen jälkeen hyvään suuntaan rajuilla säästöillä, veronkorotuksilla ja omaisuuden myynneillä.

Raju vyönkiristys ei ollut kuitenkaan helppo toteuttaa.

Kaksi kyläkoulua ja yksi sivukirjasto suljettiin. Vimpeliläiset luopuivat myös lasten kotihoidon kuntalisästä.