Kouluruoka: Lapissa herkutellaan käristyksellä ja veripaltulla

Vuonna 2013 kallein kouluruoka oli Sallassa, halvin Jyväskylässä.
Kotimaa 27.1.2015 13:00
Ruokatunti helsinkiläiskoulussa. Arkistokuva. © Vesa Moilanen / Lehtikuva

Liikelaitos Palmia valmistaa kahdella eurolla kouluruoan helsinkiläiselle oppilaalle, raaka-aineen osuus hinnasta on noin euro (SK 4/2015).

Opetushallituksen tuorein tilastotieto kouluruokailusta on vuodelta 2013. Reilulle 550 000 esi- ja peruskoululaiselle valmistettiin päivittäinen lämmin ateria keskimäärin 2,80 eurolla.

Halvin ruoka oli Jyväskylässä, 1,70 euroa oppilaalta. Kallein hintalappu oli Sallassa, 7,90 euroa oppilaalta.

Itä-Lapissa kouluruoka maksoi yli neljä kertaa niin paljon kuin Keski-Suomessa.

”Vuonna 2013 meillä oli vielä kolme kyläkoulua syrjäkylillä. Nyt ne on lakkautettu, ja ruokaa tehdään enää kahdessa pisteessä”, kertoo Sallan ruokahuoltopäällikkö Oili Hourula.