Koululakkautukset: ”Oppilaiden oikeuksia poljetaan – lähes lainsuojattomia”

Lapset tarvitsevat oman oikeusturvamiehen, sanoo avin ylitarkastaja.
Kotimaa 26.1.2015 07:30
Hirvilahden kyläkoulun oppilas. Kuopiolaiskoulun kohtalosta päätetään tänä vuonna. © Marjo Tynkkynen

Vuosina 1994–2013 Suomesta katosi 1523 peruskoulua. Se on merkinnyt etenkin maaseudun lapsille aiempaa pitempiä koulumatkoja ja suurempia koulurakennuksia. Samaan aikaan niin eduskunnassa, hallituksessa kuin kunnanvaltuustoissakin on puhuttu lähikoulujen turvaamisen puolesta.

”Julkituodut poliittiset strategiat ja puheet ovat olleet ristiriidassa tekojen kanssa”, sanoo opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Elinkelpoisten koulujen lakkautukset ja opettajien lomautukset loukkaavat lasten sivistyksellisiä oikeuksia.”

Hän muistuttaa YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta. Kaikissa julkisessa päätöksenteossa on aina ensisijaisesti turvattava lapsen etu ja arvioitava toimenpiteiden vaikutukset alaikäisiin.