Koronavirus näyttää oireilevan lapsilla eri tavoin kuin aikuisilla – Tutkija: väärät diagnoosit taudin alkuvaiheessa yleisiä

Useilla lapsilla tauti näkyy alkuun pahoinvointina, vatsavaivoina ja ripulina, ei yskimisenä tai hengitystieoireina, kertoo tuore kiinalaistutkimus.
Kotimaa 12.5.2020 07:28
Vastasyntyneitä lapsia suojattiin koronavirukselta kasvosuojuksin synnytyssairaalassa Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa.
Vastasyntyneitä lapsia suojattiin koronavirukselta kasvosuojuksin synnytyssairaalassa Vietnamin pääkaupungissa Hanoissa. © Nhac Nguyen / AFP / Lehtikuva

Koronavirus voi aiheuttaa lapsille ja nuorille erilaisia oireita kuin aikuisille ja ikääntyneille, toteaa tuore tutkimus. Kyse on erityisesti taudin alkuvaiheesta.

Lastenlääketieteen tiedejulkaisussa Frontiers in Pediatrics julkaistun kiinalaistutkimuksen mukaan koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti ei lapsilla aina ala yskästä tai hengitysteiden oireista. Sen sijaan useilla lapsilla tauti näkyy alkuun pahoinvointina, vatsavaivoina ja ripulina.

Jo aiemmin on todettu, että virus on usein lapsilla varttuneempia lievempi. Vaikka useimmilla oireet ovat lieviä, perussairauksista kärsiville ne voivat olla vakavia.

”Taudin diagnosointi väärin on varhaisessa vaiheessa yleistä”, toteaa tiedotteessa pandemian syntysijoilla Kiinan Wuhanissa työskentelevä lääkäri ja tutkija Wenbin Li.

”Epidemia-alueilla ruonsulatuselimistön oireista kärsivien lasten kohdalla tulisi kokemustemme perusteella epäillä koronaviruksen tartuntaa – varsinkin, jos lapsilla on kuumetta”.

 

Havainnot kertovat tutkijan mukaan siitä, että osalla lapsista koronavirus on voinut tarttua ruoansulatuselimistön kautta. Syynä voivat olla tietyt koronavirukselle haavoittuvaiset solureseptorit, joita löytyy sekä hengitysteistä että suolistosta.

Tutkimusaineistona käytettiin viittä eri lapsipotilasta, jotka tulivat hoitoon Wuhanin alueella muista kuin koronavirukseen liittyvistä syistä.

Potilailla oli sittemmin havaittu virustartunta ja sen aiheuttama keuhkokuume. Neljällä viidestä tutkitusta lapsipotilaasta ruoansulatuskanavan oireet olivat taudin ensimmäinen merkki.

Viidestä potilaasta koostuva aineisto on hyvin pieni, mutta tutkijan mukaan havainnoista voi olla apua taudin varhaisessa tunnistamisessa ja oikean diagnoosin tekemisessä.

Vatsavaivat on tunnistettu yhdeksi koronaviruksen oireista myös aikuisilla. Erään arvion mukaan vatsaoireita on todettu noin viidesosalla potilaista.