Älä koske

Korona sai meidät pelkäämään busseja, kauppoja, työpaikkoja, teattereita – paikkoja, joiden pinnoissa ja ilmassa on muiden kosketus. Nyt yritykset tuottavat meille maailmaa, joka olisi puhtaampi.

Kotimaa 18.09.2020 06:00
Teksti Pauliina Penttilä kuvat Jarmo Wright

Automaatin säiliö näyttää isolta leppäkertulta. Kun sen peräpään alle laittaa käden, kämmenelle surahtaa desinfiointiainetta, alkoholitonta vaahtoa. Käsidesiautomaatti on suunnattu päiväkoteihin ja kouluihin.

Toimitusjohtaja Jarmo Mustonen on ylpeä uudelle kohderyhmälle suunnitellusta laitteesta. Lahdessa toimiva SKC Desi Oy lanseerasi sen elokuussa.

Kevääseen 2020 saakka Mustosen johtama perheyritys teki sisäilmaremontteja rivi- ja omakotitaloihin. Maaliskuussa työt loppuivat kuin seinään. Kukaan ei enää halunnut päästää remonttimiestä sisälle, vierasta ihmistä.

Keksittiin, että aletaan koota käsidesiautomaatteja. Niistä oli pulaa.

Markettien, apteekkien ja terveysasemien ovensuihin ilmestyi keväällä telineitä, joihin kiinnitetyistä säiliöistä desinfiointiaineen sai koskematta mihinkään. Ei tarvinnut painaa pumppupullon korkkia, jota olivat jo koskettaneet lukemattomat kädet, kenties koronaisetkin. Automaatti loi turvaa.

Sisältö