”Konsulteille” 4,6 miljoonaa: Esitutkinta vahvistaa epäilyjä Patrian lahjonnasta Sloveniassa

Kotimaa 13.9.2011 16:07

Kolmelle konsultille maksettiin yli 4,6 miljoonaa euroa. Rahojen lopullinen osoite jäi epäselväksi, selviää Suomen Kuvalehden saamasta esitutkintamateriaalista.

Slovenian entinen pääministeri Janez Janša (vas.) ja Slovenian armeijan kenraali Anton Krkovic menossa oikeussaliin Ljubljanassa maanantaina 12. syyskuuta. Kuva Jure Makovec / AFP / Lehtikuva.

Suomalainen aseyhtiö Patria maksoi vuosina 2004 – 2007 eri tahoille yhteensä yli 4,6 miljoonan euron ”konsulttipalkkiot” saadakseen Slovenian puolustusvoimien 135 panssariajoneuvon tilauksen. Sen arvo Patrialle oli 161 miljoonaa euroa.

Jutun esitutkintaraportin mukaan on syytä epäillä, että iso osa näistä rahoista päätyi slovenialaisille viranomaisille.

Jos tämä näkemys pitää myös myöhemmin järjestettävässä oikeudenkäynnissä, useita Patrian Slovenian-kauppojen aikaisia avainhenkilöitä uhkaa tuomio törkeästä lahjuksen antamisesta.

Esitutkinnassa on selvitelty myös epäiltyjä yritysvakoilua ja perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä.

Lahjusjupakka on parhaillaan oikeuskäsittelyssä myös Sloveniassa, jossa tunnetuin syytettyjen penkillä istuvista on maan entinen pääministeri Janez Janša. Suomessa esitutkinnan tulokset ovat menossa valtakunnansyyttäjä Jukka Rappen arvioitavaksi. Hän päättää juttuun sekaantuneiden suomalaisten eli Patrian johtajien syyttämisestä tai syyttämättä jättämisestä.

Suomen Kuvalehti on saanut kopion osasta esitutkintamateriaalia tai oikeammin sen luonnoksen. Lopullinen raportti kasvanee vielä tästä, 54-sivuisesta versiosta, joka kuitenkin sisältää tutkinnan olennaiset tulokset. Niiden perusteella ”konsulttipalkkioiksi” naamioitujen voitelurahojen maksamisesta ei ole epäilyksiä. Luonnoksessa esitetään raskaita epäilyksiä siitä, että osa rahoista on todellakin päätynyt panssariajoneuvokaupan avainvirkamiehille, mutta sitovaa näyttöä siitä ei löydy.

Rahojen päätyminen nimenomaan viranomaisille on keskeinen kysymys. Tämä huomattiin selvästi kesäkuussa, kun Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi lahjontasyytteet Patrian Egyptiin tekemissä tykkikaupoissa. Rahaa oli maksettu, mutta ainakin osittain egyptiläisviranomaisten vastahangan vuoksi jäi näyttämättä, että se olisi päätynyt viranomaisille. Tämän jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa.

Suomessa Slovenia-jutun esitutkinnan teki keskusrikospoliisi (krp). Se teki tiivistä yhteistyötä Slovenian ja Itävallan viranomaisten kanssa. Jatkokäsittelyn periaatteeksi on sovittu, että jokainen maa syyttää tai jättää syyttämättä juttuun sekaantuneet oman maansa kansalaiset.

Kolme ”konsulttia”

Patrian ajoneuvoja valmistavan yksikön, tuolloin vielä Patria Vehiclesin, ja Slovenian valtion välinen sopimus ajoneuvoista tehtiin joulukuussa 2006. Patria oli sitä ennen pedannut huolella asemiaan Sloveniassa.

Yhtiö palkkasi kolme eri konsulttia muokkaamaan maaperää suotuisaksi omalle tuotteelleen. Tärkein näistä oli itävaltalaisen Wolfgang Riedlin yhtiö RHG. Sille Patria lupasi 7,5 prosentin provision Patrian kauppaosuudesta, jos saisi kaupan. Ajoneuvot maksoivat kaikkiaan 278 miljoonaa euroa, josta Patrian osuus oli 161 miljoonaa. RHG:lle sopimus lupasi näin noin 12 miljoonan euron tulot.

Alun perin konsulttipalkkioita oli tarkoitus maksaa sitä mukaa, kun ajoneuvoja luovutettiin. Riedl alkoi kuitenkin yhä tiukempaan sävyyn vaatia 30 prosentin ennakkoa. Patria suostui ja maksoi RHG:lle etukäteen kaikkiaan lähes 4 miljoonaa.

RHG ei kuitenkaan ollut ainoa ”konsultti”. Patrialle kerrottiin, että tunnettu slovenialainen taiteilija Jure Cekuta voisi huipputason suhteidensa avulla edistää yhtiön pyrkimyksiä, joten hänellekin alettiin maksaa konsulttipalkkioita, vaikkei asiasta ollut tehty edes kirjallista sopimusta. Patria maksoi suoraan Cekutalle 460 875 euroa.

Tämä ei vielä riittänyt. Esitutkintaraportissa kerrotaan, että Cekuta pääsi osille myös RHG:n saamista ennakkorahoista. Ne jaettiin kolmeen osaan. RHG:lle jäi 2,3 prosenttia Patrian saamasta kauppahinnasta, Cekuta sai siitä prosentin. 4,2 prosenttia meni slovenialais-kanadalaiselle, asekauppa-alalla hyvin tunnetulle liikemiehelle Walter Wolfille.

Kolmas konsultti oli tunnetun slovenialaisen Rudolf Lebanin, pääministeri Janšan golf-kaverin, L & L Group. Sille maksettiin 229 438 euroa.

Keitä ”konsultoitiin” ja miten?

Esitutkinta jakautui kolmeen, konsulttien mukaan jaoteltuun haaraan. Konsulttipalkkioiden epäiltiin menneen ainakin osittain virkamiesten lahjomiseen.

”On syytä epäillä, että Patriassa maksujärjestelyihin osallistuneet henkilöt ovat olleet tietoisia siitä, että osa rahoista päätyy slovenialaisille virkamiehille ja/tai poliittisille päättäjille”, esitutkintaraportissa kirjoitetaan. Mahdollisia lahjonnan kohteita selviteltiin joka haaran osalta erikseen.

Riedlin epäillään rahoittaneen lähinnä ”Dr Z:ää” eli Janšan puolueen keskeistä toimijaa Jose Zagozenia ja hänen takanaan olevaa organisaatiota, josta on käytetty muun muassa ”futisjoukkue”- ja ”Dr. Z+++organisation” -peitenimiä. Patrialaisille kerrottiin useasti Zagozenin tärkeydestä pääministerin lähipiirissä, ja suomalaiset kertoivat kuulusteluissa tienneensä rahan menevän ”puoluetukeen”. Se oli määrä maksaa Wolfin osuudesta. Keskusteluissa ja ehkä rahanjaossakin olivat tiiviisti mukana myös Slovenian armeijan kenraali Anton Krkovic sekä Patrian paikallisen edustajan Rotisin johtaja Ivan Crnkovic.

Jure Cekutan Patria palkkasi lähinnä siksi, että hänellä kerrottiin olevan läheiset suhteet puolustusministeriön kenraali Peter Zupaniin, joka oli ajoneuvohankinnan keskeinen toimija. Esitutkinnassa epäillään, että myös osa Patrian rahoista olisi päätynyt Zupanille.

Rudolf Lebanin Patria palkkasi lähinnä konsultoimaan kauppaan liittyviä vastaostovelvoitteita. Hyvin tärkeinä pidettiin kuitenkin myös hänen läheisiä suhteitaan Slovenian hallituksen korkeimpiin tahoihin. Osa myös hänen rahoistaan maksettiin ennakkoina, osa ”urheilusponsoroinniksi” naamioituna, jotta Leban pystyisi tyydyttämään ”tukijoukkonsa” tarpeet. Esitutkinnassa epäillään, että ainakin osa rahoista on päätynyt kenraali Krkovicille.