Aikansa trumpilaiset

Lapuan liike hallitsi 1930-luvulla julkisuuspelin ja kasvoi näin kokoaan suuremmaksi. Liikettä tutkinut Reijo Perälä näkee siinä yhtäläisyyksiä Yhdysvaltain Capitolin tapahtumiin.

kotimaa 28.01.2021 07:30
Pauliina Penttilä
Talonpoikaismarssi heinäkuussa 1930 oli Lapuan liikkeen merkittävin voimannäyttö. Pääjuhla pidettiin Senaatintorilla.
Talonpoikaismarssi heinäkuussa 1930 oli Lapuan liikkeen merkittävin voimannäyttö. Pääjuhla pidettiin Senaatintorilla. © ROOS RAFAEL/HELSINGIN KAUPUNGINMUSEO

Nykyisin huhut, viholliskuvat ja valeuutiset leviävät sosiaalisessa mediassa. Vuonna 1930 ne levisivät Suomessa lehdistössä, jonka sananvapautta ei vielä säädelty lailla.

Politisoituneessa, oikeisto- ja vasemmistoleireihin jakautuneessa lehdistössä kielenkäyttö oli kovaa. Kireän ilmapiirin taustalla oli vuonna 1918 käyty sisällissota.

Oikeistolehdistö kirjoitti taistelusta ”kommunismin ruttoa” vastaan ja vähätteli väkivaltaa kertomalla, että ”kommunistikihoja oli hieman kopeloitu”. Vasemmiston lehdet puolestaan nimittivät Lapuan liikkeen kannattajia ”fascisteiksi” käsitettä sen kummemmin määrittelemättä.

Päätoimittajat haukkuivat toisiaan, jopa kyseenalaistivat toistensa älynlahjoja, kertoo filosofian tohtori Reijo Perälä, joka on väitellyt vuonna 1998 Lapuan liikkeen julkisuuskuvasta.

Perälän mukaan Lapuan liike kasvoi juuri julkisuuden ansiosta todellista kokoaan suuremmaksi ja tähän perustui myös sen valta. Joukkokokoukset, mielenosoitusmarssit, näyttävät autoletkat ja Helsingissä vierailleet lähetystöt loivat kuvan voimakkaasta liikkeestä.

Kun Donald Trumpin kannattajat hyökkäsivät Capitol-kukkulalle 6. tammikuuta 2021 ja valtasivat kongressitalon, Perälä näki tilanteessa paljon samaa kuin Mäntsälän kapinassa vuonna 1932. Tuolloin Lapuan liike yritti kaataa Suomen hallituksen.

Molempien kapinoiden taustalla on Perälän mukaan kansalliskiihkoa, konservatiivisia ja oikeistolaisia arvoja, vahvan johtajan kaipuuta, viholliskuvien luomista, painostusta, väkivaltaa ja pelon ilmapiirin luomista. Väkivaltaan tarttuu lopulta pieni ääriajattelijoiden joukko.

 

Valtansa huipulla Lapuan liike oli jo kesällä 1930, jolloin järjestettiin myös kuuluisa talonpoikaismarssi. Helsingissä marssi heinäkuun 7. päivänä 12 000 liikkeen kannattajaa.

Lapualaisten keulahahmo Vihtori Kosola väitti, että pystyy käskemään 800 000 suomalaista kommunismin vastaiselle marssille.

”Väite meni kritiikittömästi läpi lehdistössä. Se kuvaa mielikuvien valtaa”, Perälä sanoo.

Liikkeen todellista kannatusta ei koskaan mitattu vaaleissa.

Perälän mukaan Lapuan liikkeen otollisin hetki vallankaappaukselle olisi ollut juuri kesä 1930. Sen jälkeen ilmapiiri kääntyi.

Syynä olivat ennen kaikkea kyyditykset eli poliittisten vastustajien sieppaukset ja kuljettamiset usein toiselle paikkakunnalle. Vasemmisto kutsui kyydityksiä muilutuksiksi niihin usein osallistuneiden lapualaisten Muilun serkusten mukaan.

Kyydityksiin liittyi myös fyysistä väkivaltaa. Niiden yhteydessä kuoli kolme ihmistä.

Kesällä 1930 kyydityksiä tai niiden yrityksiä tehtiin 254.

Kaksi perustuslakivaliokunnan jäsentä kaapattiin kesken istunnon ja kyydittiin Lapualle. Eduskunnan varapuhemies muilutettiin Kuortaneelle.

Viimeinen pisara oli kuitenkin entisen presidentin K. J. Ståhlbergin kyyditys 14. lokakuuta.

”Se katkaisi Lapuan liikkeen myötäkiidon. Silloin oli menty kynnyksen yli.”

Laillista ja maltillista poliittista linjaa kannattanut Ståhlberg ja tämän vaimo Ester Ståhlberg kyydittiin Helsingistä Joensuuhun. Kun pariskunta palasi junalla Helsinkiin, vastassa oli tuhatpäinen kannattajajoukko.

 

Perälän mukaan keskustaporvarillisella lehdistöllä oli keskeinen rooli Lapuan liikkeen menestyksen katkaisemisessa. Tähän oikeisto- ja vasemmistolehtien välimaastossa toimineeseen ryhmään kuuluivat muun muassa Helsingin Sanomat ja 1930-luvun alkuvuosina ilmestynyt, maalaisliiton johtavaksi pääkaupunkilehdeksi perustettu Suomenmaa.

Vielä talonpoikaismarssin aikaan kyseiset lehdet myötäilivät suosiota nauttivaa liikettä. Ne levittivät ajatusta, että väkivaltaisuuksiin syyllistyivät liikkeen liepeillä toimineet häiriköt, eivät sen varsinaiset jäsenet. Tämä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa.

Ståhlbergin kyydityksen jälkeen lehdet kääntyivät vastustamaan laittomuuksia ja väkivaltaa. Lapuan liike alkoi näyttää yhä vahvemmin yhteiskunnan häiriötekijältä.

Radio puolestaan nousi keskeiseen asemaan Mäntsälän kapinan kukistamisessa maaliskuun alussa 1932. Presidentti P. E. Svinhufvud piti kapinaviikolla radiopuheen, jossa hän kehotti kapinoijia viipymättä laskemaan aseensa ja palaamaan ”kotoisiin askareihinsa”.

Reilun kahden minuutin puheessa Svinhufvud myös vetosi kapinoijien suojeluskuntavalaan. Vetoomuksen tehoa lisäsi se, että Svinhufvud oli itsekin ollut suojeluskuntalainen. Hänet oli valittu presidentiksi 1931 Lapuan liikkeen tuella.

Puhetta kuunteli arviolta 200 000 suomalaista, mikä oli tuohon aikaan valtava määrä. Sen jälkeen sekä Mäntsälään että muille paikkakunnille kokoontuneet joukot alkoivat hajaantua.

 

Kun Perälä seurasi hyökkäystä Capitoliin, hän kiinnitti huomiota siihen, miten eri tavoin istuvat presidentit käyttäytyivät. Kun Svinhufvud pyrki aikanaan hillitsemään kapinaa, Trump kiihotti kannattajiaan jatkamaan matkaansa Capitolille.

Mäntsälän kapinan jälkeen Lapuan liike lakkautettiin. Laillisuutta ja demokratiaa kannattanut linja voitti, sillä se sai kannatusta niin vasemmalta kuin oikealtakin. Perälä nostaa esimerkiksi maalaisliittolaisen Kyösti Kallion ja sosialidemokraattien Väinö Tannerin. Nämä olivat poliittisesti eri leireissä, mutta tekivät vapaa-ajallaan iltakävelyjä Helsingissä ja sopivat, miten toimisivat eduskunnassa Lapuan liikettä vastaan.

”Kansanvallan ja demokratian puolustaminen yhdisti.”

Sisältö