Kommunisti-ikoni Jaakko Laakso jättää eduskunnan

Kotimaa 29.10.2010 04:55

Kansanedustaja, ex-taistolainen Jaakko Laakso (vas) perustelee Suomen Kuvalehdessä luopumistaan halulla antaa tilaa nuoremmille.

Jaakko Laakso Jaakko Laakso oli aikanaan tiiviissä yhteydessä Neuvostoliittoon. Vakoojan viittaan hän ei suostu pukeutumaan. Kuva Hannu Lindroos.

Jaakko Laakson poliittinen toiminta alkoi 1960-luvulla koululais- ja opiskelijaliikkeessä. Sen aktiivinen osa päättyy ensi kevään eduskuntavaaleihin, joissa hän ei enää aio olla ehdolla.

”Nuorisopoliitikkona sanoin, että älkää luottako yli 20-vuotiaisiin. Minä täytän keväällä 63 vuotta. On siis kysyttävä, elänkö sanojeni mukaisesti”, hän perustelee SK:n haastattelussa.

Laaksolla on ollut työhuone eduskunnassa 35 vuotta, ensin taistolaiskommunistien Tiedonantaja-lehden toimittajana ja viimeiset 20 vuotta kansanedustajana.

”Olin ehdolla jo hajotusvaaleissa 1975. Sain silloin ääniä enemmän kuin koskaan sen jälkeen, mutta en silti tullut valituksi. Puolueen sisäinen taistelu oli erittäin kovaa ja ääniä keskitettiin ankarasti.”

Suomessa Laakso luettiin vähemmistökommunistien kovaan ytimeen, luokkakantaiseen etujoukkoon, joka ei sulkenut pois aseellista vallankumousta ja vaali intiimejä kontakteja Kremliin ja Neuvostoliiton suurlähetystön diplomaatteihin. Poliittiset vastustajat ovat jo antaneet Laaksolle reservin everstin arvon – KGB:ssä.

Laakso arvioi, että ilman muuta neuvostokontaktien joukossa oli myös KGB:n edustajia: ”Emme me itse kotineuvostoliittolaisiamme valinneet. Eivät he myöskään esittäytyneet olevansa tiedustelupalvelusta. Myöhemmin on selvinnyt, että KGB:lläkin oli puoluelinja.”

Laakso ei suostu pukeutumaan vakoilijan viittaan. ”Sopivaisuuden raja on eri aikoina erilainen. Siihen vaikuttaa konkreettinen yhteiskunnallinen tilanne. Maan tapa vaihtelee”, hän pyörittelee yhteyksiä neuvostodiplomaattien kanssa.

Suhde Neuvostoliittoon kypsyi ihailevan lämpimäksi jo Vietnamin sodan aikana. Laakso ja vähemmistöläiset näkivät kommunistivaltion ainoana kansallisten vapautusliikkeiden tukijana. Aseelliselle taistelulle ei nähty vaihtoehtoa.

Kun sitten Neuvostoliitto johti Varsovan liiton panssarit murskaamaan Tšekkoslovakian kommunistiliberaaleja, Laakso tulkitsi miehityksen kommunistileirin yhtenäisyyden turvaamiseksi. ”Tšekkoslovakia oli siirtymässä toiseen leiriin.”

Laakso myöntää, että vaikka kovimmatkin suomalaiskommunistit näkivät Neuvostoliiton vierailuillaan sosialismin rakentamisen kiistämättömät ongelmat, niiltä ummistettiin silmät. ”Ei ollut meidän tehtävämme niistä kertoa, kyllä porvarit pitivät siitä huolen.”

Kommunismin romahdettua ja Neuvostoliiton kadottua maailmankartalta Laakson sydän sykkii edelleen lämpimästi itänaapurille.

”Kyllähän me vaimon kanssa nyky-Venäjän tilannetta mietimme viime kesänä, kun olimme pahimpien helteiden ja metsäpalojen aikaan Moskovassa ja nautimme hotellista vettä, joka maksoi 22 euroa pullo. Arvostelen jyrkästi oligarkkeja ja nationalismia, eikä villi kapitalismi sovi mihinkään maahan.”

Laakso sanoo arvostavansa Urho Kekkosen linjaa. ”Peruskysymys on, mikä on suhteemme itänaapuriin. Meillä on kaikissa olosuhteissa oltava hyvät suhteet naapurimaahan ja sen johtajiin.”

Vaikka Laakso luopuu eduskunnasta, porvari ei voi vielä nukkua yötään rauhassa. Entinen taistolaisraketti aikoo keskittyä kirjoittamiseen. Myös muistelmat on luvassa. Jonkinlainen analyysi omasta poliittisesta toiminnasta on jo kiteytymässä.

”Paljon on tullut sanotuksi pahasti. Kypsällä iällä ja kansainvälisissä piireissä olen oppinut, että kovaa voi sanoa myös fiksulla tavalla. Kyllä joidenkin episodien kohdalla on peiliin katsomisen paikka. Kolhuja on annettu, mutta on niitä tullutkin.”

Vaikka Laakson särmät tuntuvat hieman silottuneen lähes viisi vuosikymmentä kestäneessä kahakoinnissa porvarien kanssa, hän ei hyväksy tulkintaa, että aatteenpalo olisi hiipunut.

”Käsivarsinauhani ei todellakaan ole haalistunut, mutta taktiikkani on ehkä kehittynyt.”