Tilastomatematiikan harhat

Uskaltaako lukiolainen enää seurata omaa kiinnostustaan, kysyy Tiina Raevaara.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Lukioista saatiin taas ulos lauma ylioppilaita, ja uudet kokelaat astuvat sisään syksyllä. Lukiopaikkaa odottavat tekevät parhaillaan ainevalintojaan. On paljon asioita, joita ottaa huomioon: Mikä mahtuu lukujärjestykseen? Mikä kiinnostaa? Mikä on pakko ottaa? Mitä opiskelija aikoo kirjoittaa? Mitä hän haluaa tehdä lukion jälkeen?

Keskustelun lukion ainevalinnoista on kaapannut matematiikka. Kaksi vuotta sitten käynnistynyt korkeakoulujen valintauudistus lisäsi ylioppilastodistuksen perusteella valittavien opiskelijoiden määrää, ja valinnassa suurimman yksittäisen pistemäärän voi saada pitkän matematiikan laudaturista.

Tämä on johtanut väitteisiin siitä, ettei yliopistoihin voi enää päästä ilman pitkää matematiikkaa eikä esimerkiksi historian opinnoista kiinnostuneen kannata satsata lukiossa historiaan vaan matematiikkaan.

Keskustelu osoittaa ainakin sen, että matemaattisesta ja analyyttisestä ajattelusta todella on suuri pula.

 

En itsekään suhtaudu uudistukseen pelkästään ihastuksella. On hyvä, että pitkään matematiikkaan rohkaistaan ja sitä harkitsevat nyt sellaisetkin, jotka ajattelevat vahvuutensa olevan muualla. Jotkut nimittäin jättävät valitsematta pitkän matematiikan, koska yläasteen matikanopettaja on latistanut itsetunnon tai joku lähipiirissä on väittänyt suorasanaisesti, että pitkässä matikassa pärjäävät vain pojat.

Toisaalta on tärkeää seurata omaa kiinnostustaan, ja nyt vaikuttaa siltä, että harva lukiolainen uskaltaa niin tehdä.

Mikä keskustelussa mättää? Keskustelijat tuijottavat vain pistetaulukon laudatur-pystyriviä. Puhutaan vain siitä, millaisia pisteitä pitkässä matematiikassa on mahdollista saada, eikä siitä, millaisia siitä todellisuudessa saadaan. Realismia peliin, hyvät keskustelijat. Kaikki eivät kirjoita laudaturia, eivät ole tehneet niin ennen eivätkä uudistuksen myötä tee niin edelleenkään.

Nyt keväällä 7,1 prosenttia pitkän matematiikan kirjoittaneista sai siitä laudaturin. Siksi naurattaa sekin toimittaja, joka uutisoi valintauudistuksen johtaneen siihen, että pitkä matematiikka on ”helppo tie yliopistoon”. Seitsemän prosenttia ylioppilaista ei riitä kansoittamaan yliopistojen koulutusohjelmia.

Kun unohdetaan pitkän matikan laudaturit, tilanne pistetaulukoissa tasoittuu heti. Lyhyen matematiikan laudaturista saa jo säännönmukaisesti enemmän pisteitä kuin pitkän magnasta. Kannattaa valita lyhyt, jos siten lukujärjestykseen mahtuu enemmän itseä kiinnostavia reaaliaineita ja kieliä tai jos tietää olevansa kaikkea muuta kuin ahkera matematiikan kotitehtävien parissa.

Kohupaljastus: pisteitä valintaan todella saa muistakin aineista kuin pitkästä matematiikasta.

 

Filosofi Frank Martela on usein puhunut itseohjautuvuusteoriasta, jonka mukaan ihmisellä on kolme perustarvetta. Kun ihminen kokee yhteisöllisyyttä, kyvykkyyttä ja omaehtoisuutta, hän voi kokea myös onnea. Haluamme kuulua jonkinlaiseen laumaan, olla osaavia ja pystyviä edes jossain sekä tuntea tekevämme itsenäisiä päätöksiä.

Lukion ainevalintoja tehdessä kannattaa pitää mielessä erityisesti kyvykkyys ja omaehtoisuus. Valintajärjestelmän väärinymmärtäneen vanhemman paniikinomainen tarve tuputtaa nuorelle pitkää matematiikkaa voi vähentää nuorelta mahdollisuuksia molempiin.

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.