Kokoomuslaiset poliitikot sössivät – kansa maksaa sähköyhtiöiden satojen miljoonien ”investoinnit”

Uutisanalyysi: Valtio tuskin säästi penniäkään, kun se siunasi Fortumin sähkönsiirtokaupan.
Kotimaa 2.2.2016 18:00

Kokoomuslaiset ministerit Jan Vapaavuori (vas.) ja Jyrki Katainen vakuuttivat vuonna 2013 ettei Fortumin sähkösiirron myynnistä aiheutuisi kuluttajille hintapiikkiä. © LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan.

Näin sanoi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa 12. joulukuuta 2013.

Ennen ministeri Vapaavuoren visionääristä tiedotetta, valtion sähköyhtiö Fortum oli sinetöinyt 2,55 miljardin euron kaupan, jossa joukko eläkeyhtiöitä ja pääomasijoittajia oli ostanut Fortumin sähkönsiirron.

Sähkönsiirto myytiin Suomi Power Networks -nimiselle yhtiölle, eli nykyiselle Carunalla. Yleisradion mukaan kyseinen Caruna maksoi vuonna 2014 yhteisöveroja 50 miljoonan euron voitoista vain 1,6 prosenttia, ja nyt se nostaa sähkönsiirtohintoja jopa 30 prosenttia.

Kun Fortum tiedotti miljardikaupasta, yhtiö väitti, ettei Fortumin päätös vaikuta yhtiön noin 640 000 asiakkaan sähkönjakeluun. Jälkikäteen voi viisastella, ettei jakeluun mutta hintaan kylläkin.

Myös ministeri Vapaavuori vakuutteli tiedotteessa, että sähköverkkotoiminta on säänneltyä ja luvanvaraista liiketoimintaa, jota valvoo Energiavirasto. Ministeri väitti, että valtion kannalta miljardien panostus sähköverkkoon olisi ollut kallis ratkaisu. Vapaavuorta säesti silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok), joka on ollut myös visionäärinen talousennustaja vuodesta 2008 alkaen.

 

Caruna on ilmoittanut siirtohintojen nousun syyksi suurehkot, jopa 200 miljoonan euron investoinnit, joita siirtoyhtiöt joutuvat lainsäädännön pakottamana toteuttamaan.

Nämä investoinnit maksaa siis kuluttaja, eivät Carunan omistajat eli pääomasijoittajat ja eläkevakuutusyhtiö Keva ja työeläkeyhtiö Elo. Ne vain panevat rahat tuottamaan ja osingot virtaamaan.

Toki meidän kansalaisten pitäisi tästä kaikesta investointipöhinästä saada vastineeksi luotettavampaa sähkönsiirtoa ja varmuus siitä, etteivät syrjäkylien mummot jäädy mökkeihinsä paukkupakkasilla.

Turvallisuuden tunteen ja niin kutsutun huoltovarmuuden olisi voinut taata myös Fortum ja valtio, mutta kun se on niin kallista. Niin kallista, ettei sitä valtion omistamasta pörssiyhtiön kassasta voi tehdä. Helpompaa, kun koko kansa maksaa ja pääomasijoittaja voi jatkaa veronkiertoa, siis anteeksi, verosuunnittelua niin kuin aina ennenkin.

Säästikö valtio, kun se myi monopoliin perustuvan sähkönsiirtonsa pääomasijoittajille ja eläkevakuuttajille? Tuskin, sillä nyt nousevat siirtohinnat ovat pois muusta kulutuksesta ja perheiden ostovoimasta.

Mitähän seuraavaksi myydään? Ehkä Posti, Finnair, VR ja Alko?

 

Juttua päivitetty 5. helmikuuta kello 14.20. Alun perin jutussa luki: Nämä investoinnit maksaa siis kuluttaja, eivät Carunan omistajat eli pääomasijoittajat ja eläkevakuutusyhtiö Keva ja LähiTapiola.  

Kyseessä ei  ole kuitenkaan LähiTapiola, vaan työeläkeyhtiö Elo. Eläkeyhtiö LähiTapiola oli alkuperäinen kaupan osapuoli, mutta se fuusioitui Eläke-Fennian kanssa 1. tammikuuta 2014, ja yhtiöstä tuli Elo. Se omistaa 7,5 % Carunasta.