Kittilässä tapahtuu taas: Patentti- ja rekisterihallitus vaatii selvityksen kunnan tilintarkastajien toiminnasta

Kunnanhallitus ei valvonut päätösten laillisuutta. Tilintarkastajat eivät puuttuneet asiaan mitenkään.
Kotimaa 23.11.2016 09:50
Kittilän kunnantalo.
Kittilän kunnantalo. © Petri Kaipiainen

Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonta vahvistaa Suomen Kuvalehdelle, että vireillä on selvityspyyntö Kittilän kunnan tilintarkastajana toimivalta BDO Audiator Oy:ltä.

Selvityspyyntö koskee BDO Audiator Oy:n roolia Kittilän kunnan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen tilintarkastuksessa, raportointia tilintarkastuksista sekä tilintarkastustyön dokumentointia.

Selvityspyyntöön tilintarkastusvalvonta on päätynyt Suomen Kuvalehden uutisten perustella. SK on toimittanut tilintarkastusvalvonnalle myös aineistoa arvioitavaksi.

Suomen Kuvalehti kertoi syyskuun lopulla, että Kittilän kunnan vastuullinen tilintarkastaja, JHT Simo Paakkola on nykyisen vt. kunnanjohtajan Kyösti Tornbergin (kesk) entinen luottamusesimies ajalta, jolloin Tornberg johti Iin kuntaa.