Kittilän vt. kunnanjohtaja tyrmää hallinto-oikeuden professorin: ”Näkemys käytännön kuntaelämän kannalta kovin vieras”

Eilavaara-prosessi on surkuhupaisa ja asiakirjoista lähetetty lasku pieni, sanoo Kyösti Tornberg.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kittilän vt. kunnanjohtaja Kyösti Tornberg pitää tiukasti kiinni tulkinnastaan, jonka mukaan hänellä oli oikeus määrätä kuntaan toimitetut niin sanotut Eilavaara-asiakirjat salaisiksi.

Tämä käy ilmi Tornbergin lausunnosta, jonka hän toimitti Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle 31. heinäkuuta.

Lausunto on vastaus Suomen Kuvalehden hallinto-oikeudelle tekemään valitukseen Tornbergin päätöksestä määrätä Eilavaara-asiakirjat salaisiksi. SK pyysi viime keväänä kuntaa luovuttamaan asiakirjat.

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää sanoi SK:lle, että asiakirjat ovat julkisia, eikä kunnanjohtajalla ole edes toimivaltaa määrätä asiakirjoja salaisiksi. Tornberg kuittaa lausunnossaan Mäenpään asiantuntemuksen ”käytännön kuntaelämän kannalta teoreettiseksi”:

”Valittajat nojaavat valituksessaan keskeisesti professori Olli Mäenpään näkemyksiin. Valittajat tuovat esiin Mäenpään näkemyksen ettei kunnanjohtajalla ole itsenäistä päätäntävaltaa antaa salassapitomääräystä. Tämä Mäenpään näkemys on käytännön kuntaelämän kannalta kovin teoreettinen ja vieras, koska kyseisenlaatuisten asioiden tullessa ajankohtaisiksi, tarvitaan nimenomaan nopea päätös, joka sitten voidaan myöhemmin arvioida luottamuselimessä. Tässä tapauksessa on juuri näin tavanomaisesti menetelty ja mielestäni siten moitteettomasti.”