Kittilä: Kunnanhallituksen puheenjohtaja eroaa

Timo Kurula jättää tehtävänsä.

Kittilä
Teksti
Eeva-Liisa Hynynen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kittilän kunnanhallitus sai 27. syyskuuta käsiteltäväkseen puheenjohtajansa Timo Kurulan (kesk) eronpyynnön kunnanhallituksen jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta.

Eroaan Kurula perustelee kuntalain kohdalla, joka mahdollistaa eron riittävän pitkän luottamuspestin jälkeen. Hän jatkaa kunnanvaltuutettuna. Eron myöntää kunnanvaltuusto.

Kurula on ollut keskeinen toimija viime vuosina kunnan päätöksenteossa ja myös tapahtumissa, joita keskusrikospoliisi tutkii: kuntapäättäjien toiminta Levin hissiyhtiön hankintasotkujen ympärillä, kunnanjohtaja Anna Mäkelän lainvastainen irtisanominen, kuntapäättäjien varjovalmisteluun liittyvä Eilavaara-lasku ja hallintojohtaja Esa Mäkiseltä keskeisten työtehtävien ottaminen pois hallintosääntöä muuttamalla.

Keväällä 2015 Kurula oli keskustan kansanedustajaehdokas Lapin vaalipiiristä, mutta ei tullut valituksi saatuaan vain 279 ääntä. Keskusrikospoliisin esitutkinta oli käynnissä jo tuolloin.