Kittilä: KHO kumosi vs. kunnanjohtajan vaalin – valtuusto syyllistyi sukupuolisyrjintään valitessaan Sanna Ylinamman

Valintaperustelut esitettiin vasta jälkikäteen. Ne olivat toiset kuin viranhakuilmoituksessa.
Kotimaa 6.2.2020 12:48
Eeva-Liisa Hynynen
Kittilän kunnantalo 16. tammikuuta 2018.
Kittilän kunnantalo on viime vuodet ollut monien juridisten prosessien näyttämönä. © AKU HÄYRYNEN / LEHTIKUVA

Korkein hallinto-oikeus (KHO) kumosi 5. helmikuuta Kittilän kunnanvaltuuston 13. joulukuuta 2017 tekemän päätöksen, jolla valtuusto valitsi äänin 19–8 vs. kunnanjohtajaksi oikeustieteen maisteri, varatuomari Sanna Ylinamman.

Hakuajan päättymiseen mennessä alle yhden kuukauden vs. kunnanjohtajana toiminut Sanna Ylinampa ohitti Kittilän kunnanvaltuuston suorittamassa virkavaalissa 18 vuotta kuntia johtaneen filosofian maisteri Harri Mattilan.

KHO kumosi myös Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen, jolla hallinto-oikeus oli hylännyt Harri Mattilan valituksen. Hallinto-oikeus oli myös määrännyt Mattilan maksamaan 1 000 euroa Ylinamman oikeudenkäyntikuluja, vaikka hallinto-oikeuskin oli todennut Mattilan viranhaussa Ylinampaa ansioituneemmaksi.

Äänestyspäätöksellä 2–1 hallinto-oikeus oli pitänyt kunnanvaltuuston päätöksen voimass. Hallinto-oikeus oli hyväksynyt kunnan jälkikäteiset perustelut siitä, että kunta tarvitsi johtajakseen nimenomaan varatuomari Ylinamman. Syitä olivat hänen oikeustieteellisen koulutuksensa ja osaamisensa kunnan hallinnollisessa kriisitilanteessa.