Kirpputorin sometykkääjät kaapannut yrittäjä sai isot firmat mukaan kampanjaansa – Oikeus tuomitsi petoksen yrityksestä

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi poliisin jatkamaan rikostutkintaa ja perusteli ratkaisuaan sillä, että kyse oli uudesta rikosilmiöstä ja asian selvittäminen oli tärkeää myös yleisen edun kannalta.

Facebook
Teksti
Samuli Suonpää

Facebook-tykkääjien määrän keinotekoinen paisuttaminen on tuonut helsinkiläiselle yrittäjälle seitsemän kuukauden ehdonalaiseen vankeustuomion. Helsingin käräjäoikeus totesi 7. huhtikuuta Juha Vainion syyllistyneen törkeän petoksen yritykseen.

Tuomio liittyy Vainion vuonna 2016 toteuttamaan somekampanjaan, jossa Vainion piti työskennessä vuoden aikana yhden päivän ajan 250 yrityksessä.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan väärällä nimellä, Juha Jalosena, esiintynyt Vainio oli keinotekoisesti kasvattanut Facebook-sivunsa tykkääjämäärää ja siihen perustuen yrittänyt veloittaa somekampanjaan osallistuneilta yrityksiltä somenäkyvyydestä 76 980 euroa ylimääräistä.

Teko jäi yritykseksi, sillä arviolta sadan euron laskua odottaneet yritykset pitivät yli tuhannen euron laskuja perusteettomina ja kieltäytyivät maksamasta niitä.

Suomen Kuvalehti kertoi somekampanjaan liittyvistä laskutusriidoista heinäkuussa 2017.