Puutarhaletkulla yritettiin sammuttaa Kilpisjärven koulupaloa

Palon syttymishetkellä vapaapalokuntalaiset nukkuivat koululla, kertoo palopäällikkö.
Kotimaa 7.5.2015 15:45
Kilpisjärven monitoimitalo tuhoutui tulipalossa Enontekiöllä 3. toukokuuta 2015. © Tea Karvinen / Lehtikuva

Kilpisjärven kylä heräsi surulliseen näkyyn sunnuntaiaamuna. Monitoimitalo, jossa sijaitsi muun muassa koulu ja terveyspiste, oli palanut kivijalkaan saakka.

Palo oli syttynyt rakennuksen viereen parkkeeratusta asuntoautosta, josta se levisi puurakennuksen rakenteisiin nopeasti.

Kun palo syttyi, ensisammutusta tehtiin puutarhaletkulla, lumella ja jauhesammuttimilla, sillä järeämpää sammutuskalustoa ei ollut ensihätään saatavilla.

Kilpisjärvellä, joka sijaitsee Enontekiön kunnassa, oli tuona viikonloppuna pilkkikisat, jonka vuoksi alueella oli normaalista poiketen enemmän pelastusyksiköitä ja pelastushenkilökuntaa.

Onnettomuudessa oli silti luvattoman paljon huonoa tuuria matkassa, sillä palon syttymishetkellä vapaapalokuntalaiset nukkuivat koululla, mutta heidän sammutuskalustonsa oli muualla.

”Palokuntalaisia oli rakennuksessa kolme miestä ja heistä kaksi lähti hakemaan 6–7 kilometrin päästä sammutusautoa”, kertoo palopäällikkö Pekka Väliheikki Muonion palolaitokselta, josta tilannetta johdettiin.