Kilpailu ratikkaurakasta voi olla poliittistakin

Kotimaa 14.6.2009 11:35

Helsingin uusien raitiovaunujen valinnasta tulee tiukka kädenvääntö.

Ratikka Prahassa
Raitiovaunukisassa mukana olevan Škodan 15T ForCity on jo liikenteessä Prahassa leveäraiteisena. Kuva Škoda

Lähes sadan nykyisen raitiovaunun lisäksi ja korvikkeeksi Helsinkiin on tarkoitus tilata ensi hätään 40 uutta vaunua, ajan mittaan ehkä jopa 130. Vuoden alussa kutsuttiin tarjouskilpailuun 14 vaununrakentajaa, joista yhdeksän vastasi. Lopullinen toimittaja valitaan toista vuotta kestävien testien jälkeen.

Ensimmäiset uudet vaunut ovat säännöllisessä liikenteessä ehkä vasta vuonna 2014.

Tarjouskilpailuun osallistuvia ei ole vielä julkistettu, mutta osallistumisestaan ovat ilmoittaneet ainakin suomalainen Transtech ja tšekkiläinen Škoda.

Valintaprosessissa ollaan erityisen tarkkoina, jotta vältyttäisiin sellaisilta virheiltä, joita on sattunut aiempaa kalustoa valittaessa.

”Olemme nyt valitsemassa erittäin hyvää käyttökalustoa, jolla hoidetaan raitioliikennettä seuraavat 40 vuotta järkevin kustannuksin”, tiivistää HKL:n raitioliikennejohtaja Pekka Sirviö.

HKL tekee tarkat tekniset arviot, joiden jälkeen päätöksenteko etenee liikelaitoksen johtokuntaan ja kaupunginhallitukseen.

”Hankintalakia ja -periaatteita noudatetaan erityisen tarkasti”, sanoo Sirviö.

Tarkkuuden ja varovaisuuden korostaminen johtuu paitsi laadun vaatimisesta, myös EU:n kilpailusäännöksistä ja siitä, että mukana on myös kotimainen laitetoimittaja, Transtech. Sen ulkomaiset kilpailijat eivät juuri peittele epäilyitään siitä, että Suomessa on kiusaus asettaa kotimaisuus muiden seikkojen edelle.

”Kilpailu Transtechin kanssa ei ole pelkästään teknistä, vaan se voi olla myös poliittista”, muotoilee Škoda Transportation -yhtiön kaupallinen johtaja Jaromir Jelinek.

Hän ei käytä sanaa ”protektionismi”, koska se on kirosana EU:ssa, mutta myöntää, että kotimaisuuden suosiminen on maantapa monin paikoin, erityisesti Ranskassa.

Tarjouskilpailussa Škoda korostaa tietysti tarjoamansa 15 T ForCity-vaunun vahvoja puolia, kuten matalalattiaisuutta ja kääntyviä telejä sekä sitä, että vaunu on jo valmiina aloittamaan liikenteen Prahassa ja Riiassa – tosin eri raideleveydellä kuin Helsingissä.

Kotimaisuus rasite

Transtechin vaunu on vielä suunnitteluasteella, mutta toimitusjohtaja Markku Blombergin mielestä on vain etua siitä, että työ päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä yhdistelemällä aiemmin hyväksi koettuja ratkaisuja. Kokemusta kyllä riittää, Blomberg vakuuttaa, sillä Transtech tuntee Helsingin olot ja rataverkon ja on ollut mukana Valmetin raitiovaunujen valmistamisessa vuoteen 1987 saakka ja uudempien raitiovaunujen kokoamisessa vuoteen 2004 saakka.

Suunnittelemista on muillakin, sillä Helsinkiin eivät sovi sellaisenaan samanlaiset vaunut kuin muualle. Kapean raideleveyden lisäksi Helsinki on raitiovaunujen rakentajille ”haasteellinen” paikka, koska sää on mikä on ja reitit mutkaisia ja mäkisiä.
Blomberg tuntee ”kotimaisuuden” jo peräti rasitteena.

”Pelaamme avoimin kortein ja toivomme, ettei kotimaisuudesta ole kovin paljon haittaa. Ei meillä ole muuta keinoa kuin tehdä niin hyvää kuin mahdollista.”

Transtech toivoo, että jos se saa Helsingin tilauksen, raitiovaunusta saataisiin myös uusi vientituote erityisesti Itä-Eurooppaan.