Kaupunkibulevardit tulevat

Helsinki aikoo rakentaa Vihdintien kiistellyksi kaupunkibulevardiksi korkeimmasta hallinto-oikeudesta tulleesta takaiskusta huolimatta.

Kotimaa 22.11.2018 15:40
Juha Salonen
Havainnekuva tulevai­suuden Tuusulanväylästä. © helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki jatkaa sisääntuloväyliensä bulevardisointia oikeudessa särkyneistä unelmista huolimatta.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Helsingin suunnitelmat Länsiväylän, Turunväylän, Hämeenlinnanväylän ja Lahdenväylän osalta, mutta Vihdintien ja Tuusulanväylän kohdalla hanke etenee.

Tuusulanväylän suunnitteluperiaatteet käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa ennen vuodenvaihdetta. Vihdintien kohdalla lautakunta on jo vahvistanut suunnitteluperiaatteet.

Tavoitelinjausten jälkeen Vihdintien ja Huopalahdentien välinen neljä kilometriä pitkä osuus siirtyy seuraavaan päätöksentekovaiheeseen.

Ensi keväänä käydään läpi väylän kaavoitusohjelman ohella pikaraitiotien yleissuunnitelma. Vihdintien rakentaminen alkaa apulaispormestari Anni Sinnemäen (vihr) mukaan 2020-luvun alkupuoliskolla.

Sisältö