Keskustan alkoholipolitiikka heittelee rajusti – Nyt vahvat oluet ja lonkerot pääsevät ruokakauppoihin

Alkon aukioloaikoihin tulee arkisin tunti lisää.
Kotimaa 19.5.2016 17:10
Ruokakauppojen oluthyllyjen valikoima kasvaa. © RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Vahvojen olueiden ja long drink -juomien myynnin salliminen vähittäiskaupoissa nytkähti eteenpäin, kun keskusta hyväksyi hallituspuolueiden neuvotteleman ehdotuksen.

Keskustalle vahvan A-oluen vapauttaminen ja tislaamalla valmistettavien lonkeroiden myynnin salliminen oli vaikea asia. Puolueen eduskuntaryhmä hyväksyi neuvottelutuloksen torstaina 19. toukokuuta äänin 21–9. Kaksi edustajaa äänesti tyhjää.

Keskustan puolesta sopimuksen neuvotelleen kansanedustaja Annika Saarikon mukaan ”keskusta on tasapainoillut kansanterveyden ja elinkeinoelämän välillä”.

Erityisesti tislaamalla valmistettavien lonkeroiden myynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa närästi keskustaa. Vastustajien mielestä uusi säädös avaa ruokakauppojen ovet limuviinoille.

Perussuomalaiset ja kokoomus olivat hyväksyneet sopimuksen aiemmin. Puolueet olisivat sallineet nyt sovittua vahvempien juomien myynnin ruokakaupoissa.