Keskusta sietää yhteistyötä kokoomuksen kanssa – ainakin toistaiseksi

Kahden porvaripuolueen tyynen pinnan alla voi muhia hallituskriisi.
Kotimaa 4.3.2016 09:30
Pääministeri Juha Sipilän johtamat keskustalaiset tuntuvat arvostavan enemmän perussuomalaisten Timo Soinia kuin kokoomuksen Alexander Stubbia. © Markku Ulander / Lehtikuva

Kahden porvaripuolueen, keskustan ja kokoomuksen hallitusyhteistyö näyttää sujuvan vähintäänkin tyydyttävästi. Rauhallisen pinnan alla on kuitenkin voimakkaita, eri suuntiin pyrkiviä virtoja.

Kevään ja alkukesän tapahtumat ratkaisevat, onko pääministeri Juha Sipilän (kesk) kolmen puolueen hallituksella edellytyksiä jatkaa vallassa.

”Kyllä porukat tajuavat kirkkaasti sen, että poliittista kriisiä tähän maahan nyt vähiten tarvitaan”, tyynnyttelee keskustan ja kokoomuksen yhteistyötä symppaava kansanedustaja Mika Lintilä (kesk).

Keskustan ja kokoomuksen yhteistyökyky joutuu puntariin jo sitä ennen, kun hallitus yrittää sopia valtavasta sosiaali- ja terveysuudistuksesta (sote) sekä siihen liittyvästä maakuntahallinnosta.