Kenelle antaisit Suomen suurimman journalistipalkinnon?

Kotimaa 29.10.2013 07:52

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon voittosumma on nyt tuplattu – 10 000 euroa on suurin yksittäisen toimittajan saama journalistipalkinto Suomessa.

Sääntöjen mukaan Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaetaan vaikuttavasta journalistisesta toiminnasta tai merkittävistä kansallisia tai yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevistä kirjoituksista, kuvista tai ohjelmista mediassa.

Palkinnon jakavat Suomen Kuvalehti ja Otavan Kirjasäätiö. Sen lisäksi palkintolautakunta voi antaa kunniamainintoja ja niihin liittyviä tunnustuspalkintoja.

Perustellut ehdotukset palkittavaksi henkilöksi tulee lähettää palkintolautakunnalle viimeistään 1. marraskuuta osoitteeseen Suomen Kuvalehti, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia, tai sähköpostitse osoitteeseen susanna.lumme@otavamedia.fi.

Palkintolautakuntaan kuuluvat ministeri Lauri Ihalainen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, kirjailija Sirpa Kähkönen, pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, varatuomari Eira Palin-Lehtinen, toimitusjohtaja Juhani Pekkala, ministeri Antti Tanskanen ja julkaisujohtaja Tarja Hurme. Lautakunnan puheenjohtajana ja sihteerinä toimii päätoimittaja Tapani Ruokanen.

Suomen Kuvalehti perusti vuonna 1975 nimikkopalkintonsa korostaakseen journalistisen työn merkitystä ja sananvapautta demokratiassa. Viime vuonna palkinnon sai taloustoimittaja Jan Hurri kirjoituksistaan Taloussanomissa ja Ilta-Sanomissa.

Tähän mennessä palkitut

  • 1975 Jaakko Okker, artikkelitoimittaja
  • 1976 Eila Jokela, päätoimittaja
  • 1977 Arvo Salo, sanomalehtikirjailija
  • 1978 Otso Kukkonen, päätoimittaja
  • 1979 Seppo Vihtonen, toimittaja
  • 1980 Kalle Kultala, lehtivalokuvaaja
  • 1981 Heikki Brotherus, kolumnisti
  • 1982 Kari Suomalainen, piirtäjä
  • 1983 Jan-Magnus Jansson, päätoimittaja
  • 1984 Erkki Toivanen, ulkomaankirjeenvaihtaja
  • 1985 Erkka Lehtola, toimittaja
  • 1986 Simopekka Nortamo, päätoimittaja
  • 1987 Seikko Eskola, päätoimittaja
  • 1988 Mirja Pyykkö, toimittaja
  • 1989 Seppo Ahti, pakinoitsija
  • 1990 Max Rand, radiotoimittaja
  • 1991 Harri Saukkomaa, toimittaja
  • 1992 Anneli Sundberg, toimittaja
  • 1993 Markus Leikola, toimittaja
  • 1994 Teuvo Mällinen, päätoimittaja
  • 1995 Vesa-Pekka Koljone,n päätoimittaja
  • 1996 Pertti Monto, päätoimittaja
  • 1997 Sinikka Arteva, toimittaja
  • 1998 Veikko Neuvonen, toimittaja
  • 1999 Antti Blåfield, pääkirjoitustoimittaja
  • 2000 Aimo Kairamo, toimittaja
  • 2001 Rauli Virtanen, toimittaja
  • 2002 Maija Koivula, lastenohjelmien tuottaja / toimittaja
  • 2003 Maila-Katriina, Tuominen toimittaja
  • 2003 Pekka Ervasti, politiikan toimittaja
  • 2004 Leena Pakkanen, toimittaja
  • 2005 Tuula Koukku, päätoimittaja
  • 2006 Hannes Heikura, lehtivalokuvaaja
  • 2007 Marja Manninen, toimittaja
  • 2008 Unto Hämäläinen, toimittaja
  • 2009 Ulla Martikainen-Florath, kanavapäällikkö
  • 2010 Helena Petäistö, toimittaja
  • 2011 Seppo Kononen, toimittaja
  • 2012 Jan Hurri toimittaja