Kaupunkikuvia: Jätkäsaareen suunnitellaan elämää myös talojen väliin

Kotimaa 16.11.2012 10:00
Ilmakuvaa Jätkäsaaresta, Helsingissä 10. elokuuta 2011. Kuva Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva.

Istumme Länsiterminaalin kahviossa eteläisen Helsingin Jätkäsaaressa. Kuulutukset suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja viroksi kertovat, että laiva Tallinnasta on juuri saapunut.

Kahviossa istuu matkustajia ja rakennusmiehiä. Kaupunkitutkija Pasi Mäenpää on pyöräillyt paikalle kotoaan Ruoholahdesta. Mäenpää on ollut mukana suunnittelemassa Jätkäsaarta ja tuntee alueen hyvin.

Vanhasta satama-alueesta ollaan rakentamassa kaupunginosaa 17 000 asukkaalle vuoteen 2030 mennessä. Tähän mennessä asukkaita on muuttanut alueelle noin 600.

Mikä Jätkäsaaresta tekee kiinnostavan? Mäenpään mukaan se, että alueesta on muodostumassa kaupunkikokonaisuus, eikä alue, jossa vain asutaan. Suunnittelussa on panostettu kaupunkimaisuuteen.

Jätkäsaaresta halutaan rakentaa elävä kaupunginosa, josta ei tarvitse erikseen lähteä autoilemaan palveluiden perään. Kivijalkaliikkeet, pienet ruokakaupat ja kahvilat luovat viihtyisyyttä, eikä markettejakaan ole unohdettu.

Kyseessä on sekoitettu kaupunkirakenne, jolla tarkoitetaan verkostomaisesti ympäri aluetta sijoitettuja palveluita.

Jätkäsaaren pääosassa on ihminen

Vielä suurelta osin rakennusmaana oleva Jätkäsaari nousee pääosin vanhan täyttömaan päälle.

Kävelemme merellisessä maisemassa. Jossain pilkahtaa alkuperäistä maaperää, laakea kallio, jonka ympärillä on puita.

Huutokonttorissa on Jätkäsaaren pienoismalli, josta selviää alueen kokonaisrakenne.

Projektipäällikkö, arkkitehti Matti Kaijansinkko kaupunginsuunnitteluvirastosta kertoo, että Jätkäsaaren suunnittelussa on ”palattu juurille”, eli aikaan ennen 1930-lukua, tekemään tiivistä kaupunkirakennetta. Näin myös taataan kannattavat palvelut.

Keskimäärin seitsenkerroksiset talot halutaan julkisivultaan eläviksi. Näköala ja kattotila tulevat käyttöön, kun katoille rakennetaan kattoterassit.

Jätkäsaareen puhaltaa kova tuuli suoraan avomereltä. Hyväntoivonpuisto, yli kilometrin pituinen lohikäärmeen muotoinen viheralue, on pistetty kiemurtelemaan, jotta alue saisi enemmän suojaa. Tuulen vaikutus rakennuksiin ja siltoihin on tutkittu tarkoin.

”Menneiltä vuosikymmeniltä on otettu talteen ajatus, että kaupungin pääinstrumentti ei ole auto, vaan ihminen. Liikenne on ohjattu alueen reunoille, jotta jalankulkijat ja pyöräilijät saavat tilaa liikkumiseen”, kertoo Kaijansinkko.

Ideoita lasten ja nuorten viihtyvyyteen on kerätty Ruoholahden ylä- ja ala-asteikäisiltä oppilailta, jotka kertoivat kaipaavansa omalle alueelleen urheilukenttiä ja skeittipaikkoja.

Elämää talojen välissä

Jätkäsaari elokuussa 2012. Kuva Roni Rekomaa / Str / Lehtikuva.

Jos Jätkäsaaren suunnittelussa on otettu huomioon ihminen, kuinka on perinteisen kaupunkisuunnittelun laita?

Pasi Mäenpään mukaan suomalaisessa kaupunkisuunnittelu on ollut korostetun asuntovetoista. Tästä ovat esimerkkinä asumalähiöt, joissa asumisen yhteys palveluihin ja muuhun kaupunkielämään jää toissijaiseksi.

”Elämää on kuitenkin myös talojen välissä. Suomessa kaupunkien palvelutarjonta on kehittynyt heikommin, sillä palveluiden suunnittelussa on suosittu keskittämistä, kun on haluttu maksimoida taloudellinen hyöty. Isot hankkeet syövät pienet pois.”

Kauppakeskukset kilpailevat valikoimillaan ja huokeilla hinnoillaan. Mutta ne myös pitävät yllä kulutuskierrettä. Mäenpään mielestä kauppakeskukset ovat liian samanlaisia ja Helsinki on muuttumassa hyvää vauhtia sisätilaksi.

Elävää kaupunkikulttuuria löytyy esimerkiksi keskieurooppalaisista kaupungeista, jossa ihmiset tapaavat toisiaan kahviloissa ja ravintoloissa. Kaupunkikuva on pienimuotoinen ja vilkas. Omalta alueelta ei tarvitse lähteä muualle hakemaan palveluita.

Mäenpään mukaan lainsäädäntöä pitäisi uudistaa edistämään järkevää kaupunkisuunnittelua. ”Miksi esimerkiksi leikkipuistot ovat erillään muusta? Miksei se voisi olla vaikka osa Ruoholahden toria? Paikkaa, jossa kaikki kulkevat ohi, jossa on palveluja vieressä, että ei erikseen tarvitsisi mennä lastaan vahtimaan”, kysyy Mäenpää.

”Kaupunginosan identiteetti voisikin rakentua rohkeammin oman paikan ehdoilla. Kukin asuinalue voisi profiloitua ja kehittää omat vetovoimatekijänsä”, sanoo Mäenpää.

Kaupunkiaktivismi luo uutta yhteisöllisyyttä

Puhutaan kaupunkiaktivismista, joka on viime vuosina ollut vireää. Eri kaupunginosayhdistysten ja yksityisten yrittäjien toiminta on ollut vilkasta. On vietetty ravintolapäivää, siivouspäivää ja kokoonnuttu vaikkapa Kallio kukkii -tapahtumaan.

On syntynyt uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka nousee asukkaista itsestään.

”Kaupunki on alettu nähdä julkisena tilana, jossa kaikki voivat kohdata toisiaan, verkostoitua ja tehdä kivoja juttuja itse”, sanoo Pasi Mäenpää.

Mäenpään mielestä kaupunkitila voisi olla entistä enemmän resurssi, jota kaupunkilaiset käyttävät yhteisiin tarpeisiinsa.

”Asukkaille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia oman kaupunkinsa kehittämiseen”, sanoo Mäenpää ja hyppää pyöränsä selkään. Matka jatkuu takaisin Ruoholahteen.