Kauhajoen surmaaja: Matti Juhani Saari

Tämä tiedetään Kauhajoen surmaajasta, joka ampui kymmenen ihmistä ja itsensä.
Kotimaa 23.9.2008 21:20

Matti Juhani Saari oli kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta mutta asui opiskelujensa takia Kauhajoella.

Hänellä ei tiettävästi ollut tyttöystävää.

”Hän oli kuin kuka tahansa meistä, hiljainen, muttei mitenkään eristynyt”, saman asuntolan opiskelija kuvasi.

Youtube-profiilissaan Saari ilmoitti kiinnostuksen kohteikseen tietokoneet, aseet, oluen ja seksin. Hänen harrastuksiinsa kuului myös raskas metallimusiikki.

Saari sai aseluvan viime kesänä harrastusta varten vuoden määräajaksi.

Aselupaa varten häntä haastatteli sama poliisi, joka myöhemmin puhutteli häntä Youtube-videon takia.

Saari ei kuitenkaan tiettävästi kuulunut mihinkään Suomen ampumaurheiluliiton alaiseen seuraan.

Saari opiskeli restonomiksi, ravitsemis- ja matkailualalle

Lähes kaikki Saaren nettimateriaali liittyi ampumiseen tai aseisiin.

Saari kertoi Suomi24.fi-sivun treffipalstalle jättämässään ilmoituksessa muun muassa harrastavansa ampumista, olevansa opiskelija, asuvansa yksin ja omistavansa lemmikkikissan.

Saari postitti nettiin nimimerkillä Wumbscut viimeisen videonsa ilmeisesti torstaina 18.9.

Poliisi sai yleisöltä vihjeen Saaren ammuskeluvideosta perjantaina 19.9. Saarta ei tavoitettu samana päivänä kuultavaksi.

Maanantaina 23.9. poliisi tavoitti Saaren ja kuuli häntä. Poliisi harkitsi aseen takavarikointia mutta ei ryhtynyt toimiin. Takavarikolle tai aseluvan peruuttamiselle ei ollut perusteita.

Ampuma-aselain mukaan poliisi ei saa kertoa, kenellä on ampuma-aseita. Tiedot ovat salassa pidettäviä, ja ne voidaan kertoa vain tärkeän yleisen edun vuoksi.

Tiistaiaamuna 24.9. Saari kirjautui IRC-galleriaan kello 10.15 ja lisäsi sinne viestin Massacre in Kauhajoki eli joukkomurha Kauhajoella. Saari kirjautui myös Youtube-tililleen. Hänen nimimerkkinsä oli Wumbscut86.

Massacre in Kauhajoki -tiedostopaketissa oli useita videoita, joilla Saari ampuu pistoolilla, sekä kuvia, jossa hän poseeraa aseen kanssa. Videoilla Saari ampuu ampumaradalla pistoolilla.

Yhdessä videossa Saari ampuu ensin useita laukauksia, kääntyy kohti kameraa ja sanoo Goodbye ja kävelee pois kuvasta. Toisessa taas hän sanoo ilmeisesti maahan asetetulle kameralle You will die next ja ampuu laukauksia kohti kameraa.

Saari asui koulun asuntolassa vain muutaman sadan metrin päässä ammattioppilaitoksesta.

Saari saapui 22-kaliiperisella käsiaseella aseistautuneena Kauhajoen palvelualojen oppilaitokseen klo 10.15-10.45. Hänellä oli päässään kommandopipo. Hän aloitti ampumisen luokasta, jossa noin 20 oppilasta oli tekemässä koetta.

Saarella oli mukana musta kassi. Räjähteiden sijaan kassissa oli ilmeisesti bensiiniä ja muita sytytysnesteitä.

Saari ilmeisesti tunsi uhrinsa, jotka olivat todennäköisesti tenttiin osallistuvia ammattikorkeakoulun toisen vuosikurssin opiskelijoita – siis samalta vuosikurssilta kuin Saari.

Hän ampui luokkaan kymmenen uhriaan. Ammuskelu tapahtui yhdessä luokkahuoneessa. Uhrien joukossa oli oppilaiden lisäksi myös yksi opettaja.

Koulussa oli tapahtuman aikaan 150 oppilasta.

Hätäkeskus sai klo 10.47 ilmoituksen ammuskelusta ja palavasta koulurakennuksesta Kauhajoella.

Ensimmäinen poliisipartio sai tiedon kouluammuskelusta ennen kello 11:tä. Partio oli palaamassa edelliseltä työtehtävältä Teuvan ja Kauhajoen rajamailla.

Netin keskustelupalstoilla ampuja tunnistettiin alle tunnissa.

Muun muassa MuroBBS– ja Murha.info-keskustelupalstoilla viitattiin nopeasti Wumpscut86-nimimerkkiin, joka ilmoitti Youtuben profiilissaan kotipaikakseen Kauhajoen ja iäkseen 22 vuotta. Miehen profiilissa oli nimenä Mr. Saari.

MuroBBS-palstalla Wumpscut86:n videoihin viitattiin jo klo 11.24, Murha.infossa klo 11.31.

Poliisi eristi koulualueen ja oppilaat evakuoitiin. Osa opiskelijoista pakeni ulos ikkunoista.

Poliisi rynnäköi sisälle rakennukseen. Saari laukaisi ensimmäistä partiota kohti kolme tai neljä kertaa.

Apuun saapui lisää partioita maakunnasta, Helsingistä, Pirkanmaalta ja Satakunnasta. Puolustusvoimat lähetti viisi Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoa. Poliisin Karhu-ryhmä lähetettiin Helsingistä klo 12.

Koulun evakuointi jatkui. Seinäjoen keskussairaalaan annettiin suuronnettomuushälytys.

Poliisi kertoi noin klo 12, että ammuskelussa oli mahdollisesti kuollut useita ihmisiä. Ampuja oli yhä rakennuksessa. Ulos oli saatu vasta yksi loukkaantunut.

Surmatyö koululla kesti kaikkiaan noin tunnin ja 15 minuuttia. Saari ampui itseään päähän klo 12.30.

Poliisi löysi Saaren vakavasti loukkaantuneena käytävältä rakennuksen toisella puolella.

Wumbscut86-nimimerkin Youtube-tili suljettiin tiistaina noin kello 13, IRC-galleria-tili oli suljettu jo aiemmin.

Saari kuljetettiin hoidettavaksi Tampereen yliopistosairaalan teho-osastolle klo 13.40.

Poliisin tekninen tutkinta pääsi kouluun sisälle n. klo 17, kun palokunta sai sammutettua tulipalot.

Matti Juhani Saari kuoli vammoihinsa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa klo 17.40.

Vain yksi 10 uhrista on tunnistettu. Muiden uhrien iästä tai sukupuolesta ei ole vielä tietoa. Tunnistaminen on ollut vaikeaa, sillä kaikki ovat palaneet pahoin.

Poliisi ilmoitti tutkivansa ampumisvideot tarkasti, sillä osassa niissä on selvästi ollut mukana myös avustava kuvaaja.

Oppilaitos ei ollut saanut tietoa nettiuhkauksesta eikä poliisin Saarelle pitämästä puhuttelusta.

Poliisijohto ilmoitti, että se alkaa tutkia myös poliisin toimintaa Kauhajoen tapauksessa.

Poliisi löysi ampujan kotoa opiskelija-asuntolasta tiistai-iltana kaksi lyhyttä ja käsinkirjoitettua viestiä. Viesteissä Saari ilmoittaa vihaavansa ihmiskuntaa ja ihmisrotua. Tekoaan hän kertoo suunnitelleensa vuodesta 2002 lähtien.

Lähteet muun muassa STT, Iltalehti, Ylen uutiset, MTV3:n uutiset, Ilta-SanomatKuva AP / Lehtikuva

Keskustelu:

Jokela, Kauhajoki: Miksi taas?

Kauhajoki-uutisointia Suomenkuvalehti.fi:

Voiko pahuuden kitkeä pois ihmisestä? (SK netti 4.10.2008)
Miten ehkäistä uudet hirmuteot? (SK netti 3.10.2008)
Matti Saari halusi ”aina murhata mahdollisimman paljon ihmisiä” (SK netti 1.10.2008)
Miksi rattijuoppo Matti Saari sai aseluvan? (SK netti 29.9.2008)
Ilta-Sanomien mukaan Matti Saaren aseen takavarikoinnista oli jo annettu määräys (SK netti 27.9.2008)
Sisäministeri Holmlund saa kansan ja poliisien tuen (SK netti 26.9.2008)
Kauhajoen koulusurmaaja Matti Saari: käytös muuttui viikonloppuna (SK netti 25.9.2008)
Kriisipsykologi Soili Poijula: Aseen helppo saatavuus keskeinen tekijä (SK netti 25.9.2008)
Jokela-selvitys edennyt ennätysmäisen hitaasti (SK netti 25.9.2008)
Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat: KRP tehostaa netin valvontaa (SK netti 25.9.2008)
Olavi Sydänmaanlakka : ”Kyllä tämä oli nähtävissä” (SK netti 24.9.2008)
”Vaarallinen syrjäytymisen muoto syntynyt Suomeen” (SK netti 24.9.2008)
Vihjepuhelin avattu, uhrien omaisille ilmoitettu, käsiaseiden kiellossa ongelmia (SK netti 24.9.2008)
Miksi lapsesta kasvaa paha (SK netti 24.9.2008)
”Hengenheimolaiset löydetään yhä varmemmin netistä” (SK netti 24.9.2008)
Jokelan jälkeen satoja nettiuhkauksia (SK netti 23.9.2008)
11 uhria (SK netti 23.9.2008)
”Videoista oli soitettu jopa ulkomailta asti” (SK netti 23.9.2008)
”Hyvinvointivaltion alasajolla on seurauksensa” (SK netti 23.9.2008)
Poliisi kuulusteli epäiltyä ennakolta (SK netti 23.9.2008)
9 kuollutta (SK netti 23.9.2008)
Poliis: Uhreja on useita, ampujaa viedään sairaalaan (SK netti 23.9.2008)
Surmasiko kouluampuja itsensä? (SK netti 23.9.2008)
Netin keskustelupalstoilla arvaillaan jo ampujaa (SK netti 23.9.2008)
Poliisi: Kauhajoella ehkä useita kuollut (SK netti 23.9.2008)

Nuoret ja väkivalta -teema Suomenkuvalehti.fi:

Neurologi: Nostakaa jo viinaveroa! (SK netti 3.9.2008)
Psykologi: Tietokonepelien yleistyminen lisäsi aggressiivista käyttäytymistä (SK netti 2.9.2008)
Poliisi: Nuorten väkivalta ei ole kasvanut, vielä (SK netti 1.9.2008)
Stakes: Väkivalta yleistynyt peruskoulun yläluokkalaisten keskuudessa (SK netti 26.8.2008)
Taas teinisurma: Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 16.8.2008)
Miksi nuori mies tappaa? (SK netti 24.7.2008)
Matka suomalaiseen väkivaltaan: Musta hetki (pdf; SK 31/2006)
Psykiatri Jari Sinkkonen: ”Lapset on hoidettava kotona” (SK netti 20.11.2007)
Jokela: Tappava ase (SK netti 7.11.2007)