Katso Valkoinen raivo -elokuvan traileri – SK julkaisee ensimmäisenä

Arto Halonen

Arto Halonen päätti tehdä elokuvan Suomen Kuvalehden jutun innoittamana.

Teksti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Valkoinen raivo on kertomus Laurista, joka suunnitteli ja valmistautui tekemään joukkomurhia. Lauri haki kuitenkin apua eikä toteuttanut ”fantasioitaan”.

Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio kirjoitti Laurista ja “valkoisesta raivosta” jutun Suomen Kuvalehteen vuonna 2008. Se innoitti ohjaaja Arto Halosta toteuttamaan aiheesta elokuvan.

Laurista tuli ihmismielen aggression ja väkivaltaisen käyttäytymisen akateeminen tutkija ja arvostettu tieteellinen asiantuntija, mitä kautta hän on perehtynyt joukkomurhiin.

Lauri on luonut teorian ”valkoisesta raivosta”. Hänen mukaansa on olemassa useita ihmisiä, jotka ovat koulukiusaamisen ja lapsuudessa koetun trauman yhdistelmän seurauksena täynnä ”valkoista raivoa”, mikä voi äärimmillään johtaa kouluampumisiin ja muihin väkivaltaisiin tekoihin.

Suomen Kuvalehti julkaisee ensimmäisenä Valkoinen raivo -elokuvan trailerin. Arto Halosen ohjaaman dokumenttielokuvan elokuvateatteriensi-ilta on 27. marraskuuta. Elokuvan muotokieli liikkuu dokumentti- ja fiktioelokuvan välimaastossa.

Halonen tunnetaan muun muassa fiktioelokuvista Prinsessa ja Isänmaallinen mies sekä lukuisista dokumenttielokuvista, kuten Sinivalkoinen valhe, Magneettimies ja Pavlovin koirat. Euroopan elokuva-akatemia valitsi Pyhän kirjan varjo -elokuvan ehdokkaaksi parhaaksi eurooppalaiseksi dokumenttielokuvaksi vuonna 2008.

Valkoisen raivon kouluille ja järjestöille suunnatussa valistuskampanjassa ovat mukana Suomen mielenterveysseura ja Koulukino ry. Suomen Kuvalehti on elokuvan mediapartneri.

Valkoisen raivon kuvauksesta vastaavat Mika Orasmaa (muun muassa Iron Sky, Big Game ja Rare Exports) sekä Peter Flinckenberg (Betoniyö, Tuulensieppaajat ja Hella W.).

 

Valkoinen raivo -dokumenttielokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa on 27. marraskuuta.