Katso, mitä limuusi on laitettu

Virvoitusjuomia värjätään samoilla aineilla kuiin makkaraa.

Coca-Cola
Teksti
Veera Jussila
Grafiikka
Hannu Kyyriäinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
sk-20-limut-nettiin1
sk-20-limut-nettiin3
sk-20-limut-nettiin2

.

Monia on peloteltu tarinalla, jossa rautanaula sulaa yöllä kokislasiin. Mutta mitä limsalasi todella sisältää? Juomien sisällöstä ja terveyshaitoista on taas kiistelty. Virvoitusjuomayhtiö Coca-Cola ilmoitti tässä kuussa, että se poistaa eräistä juomistaan BVO-nimisen aineen. BVO tarkoittaa bromattua kasviöljyä. EU:ssa myydyissä juomissa sitä ei ole saanut olla tähänkään asti. Tutkijat epäilevät, että jos BVO-pitoisia limsoja juo päivittäin litrakaupalla, seurauksena voi olla muistikatkoksia sekä iho- ja hermo-ongelmia. Tarkkaa tietoa vaikutuksista ei ole. Coca-Cola-yhtiö on tasannut BVO:lla esimerkiksi Fanta- ja Powerade- juomien rakennetta. Kilpaileva Pepsi-yhtiö on jo poistanut BVO:n Gatorade-urheilujuomastaan. Päätös ei ole yhtiöille mieluisa. Vuonna 2012 15-vuotias Sarah Kavanah nosti kuitenkin Gatorade-juoman maalitauluksi Yhdysvalloissa. Hän keräsi BVO:n vastaiseen verkkoaddressiinsa yli 200 000 allekirjoitusta. Limsakohuissa ei ole mitään uutta. Paljon on epäilty esimerkiksi kevytjuomien aspartaamia. Joulukuussa Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA tiedotti aspartaamin olevan turvallista, jos suosituksia noudatetaan.