Karanneita koululaisia ja yöjuhlijoita: tällainen on pizzamiehen perjantai

Kirkkonummelainen Masalan Arkan ruokkii kaikki nälkäiset.
Kotimaa 4.12.2015 18:30

Arkan Namiq täyttää pizzoja työtasolla, jonka alla olevassa laatikostossa täytteet säilyvät kylminä. © Ari Heinonen

Pizza. Soita & Tilaa.

Keltaoranssit teippaukset värittävät liikehuoneiston ikkunoita. Pizzeria on valkoisen, kolmikerroksisen talon alakerrassa. Toisella puolella on kauneushoitola, toisella pari tyhjilleen jäänyttä liikehuoneistoa.

Talo sijaitsee Kirkkonummen Masalassa, noin 5 000 asukkaan asuinalueella. Masalantien toisella puolella on keltatiilinen liikerakennus, jossa on kauppa, kampaamo, kiinalainen ravintola, rukoushuone ja Bar Dalton. Vieressä on K-market ja parin kivenheiton päässä asema, josta junat kulkevat Kirkkonummen ja Helsingin suuntiin.

Tavallisen suomalaisen taajaman tyypillinen ruokaravintola on juuri tällainen: maahanmuuttajan perustama pizzeria.

Masalan Pizza Pisteen omistaja Arkan Namiq pyyhältää etuovesta sisään ja tiskin ohi keittiöön. Kello on jo pari minuuttia yli kymmenen, ravintola aukeaa vajaan puolen tunnin kuluttua. Arkanin vaimo Nizo Dara tuo miehensä töihin, mutta ei voi jäädä. Silmät kiiltävät kuumeesta.

”Yleensä olen täällä aina”, hän sanoo kynnykseltä. ”Yrittäjän vaimo.”

Onneksi firman pizzakuski, Arkanin vanha ystävä Nehad Gomay auttaa, hän osaa hommat.

”Tietysti autan, Arkan on minulle kuin veli.”

Nehad on ehtinyt töihin jo ennen Arkania. Hän avaa tiskipöydällä isoa herkkusienipurkkia ja naljailee myöhästelevälle pomolleen.

”Pahinta oli silloin, kun se asui tässä samassa talossa. Piti soittaa, että tuutko jo alas sieltä.”

Uuni on päällä, lämpiämässä 300 asteeseen.

Edessä on perjantai, viikon kiireisin päivä.

Listan suosituin on Masalan special: kinkku, ananas, salami, aurajuusto.

On vaikea tietää, kumpi oli ensin; ajatus siitä, että perjantaisin syödään pizzaa, vai sitä markkinoinut mainoslaulu: ”Kai sä tiät että se vie sulta mielen ja kielen – pizzaperjantaaai”.

Oli miten oli, perjantaisin pizzaa ostetaan niin pakastealtaista kuin pizzerioistakin enemmän kuin muina viikonpäivinä. Pizza – pitsa, lätty, roiskeläppä – on silta, joka siirtää suomalaisen arjesta viikonloppuun. Se on helppo ratkaisu, maistuu useimmille eikä maksa liikaa.

Poliisin mielestä se maksaa jopa liian vähän. Lokakuussa alkoi harmaan talouden vastainen some-kampanja, jossa toivottiin kansalaisten vinkkaavan pizzerioista, jotka myyvät jatkuvasti pizzaa alle kuuden euron.

Talousrikostutkijat avasivat pizzan hinnan koostumista ja totesivat, että halpaa ei voi tehdä laillisesti.

Seurasi kova kohu. Suomalaiset osoittivat kiintyneensä edulliseen pizzaan.

Vihaiset kansalaiset vaativat poliisia jahtaamaan oikeita rikollisia, jotka piilottavat rahaa veroparatiiseihin. Haluaako virkavalta, että kansalla ei ole enää varaa edes pizzaan?

Todistettiin myös, että pizzan voi tehdä aivan laillisesti todella halvalla.

Myös Arkanin mielestä voi mutta ei pidä tehdä, jos haluaa tienata leipänsä.

Mutta myös hänen pizzeriansa tunnetaan siitä, että sieltä saa lätyn neljällä eurolla.

”Joo, Piccolon!” Arkania naurattaa. ”Se on itse asiassa lastenannos. Mutta yllättävän paljon niitä menee.”

Hinta on nousemassa. Kun lista menee pian uusiksi, Piccolo maksaa viisi euroa.

Samalla kuuden euron pizzat katoavat Pizza Pisteestä.

”Yhden täytteen pizzat lähtevät, ei niitä osta kukaan.”

Listalla useimmin esiintyvä hinta on kahdeksan euroa. Pitää olla hinnat, joihin ihmisillä on varaa, Arkan toteaa. Muuten kukaan ei tule.

Arkan tarkistaa uunia vastapäätä olevan jäähdytetyn vetolaatikoston teräksisiä astioita. Juusto, kinkku, kebab, salaatti, sipuli, tonnikala, broileri, salami… Jokainen täyte on täsmälleen omalla paikallaan, ja Arkan tekee annokset vaikka unissaan.

Pizzoja on listalla 29 erilaista. Lisäksi on 11 kebabannosta. Kebabista on tullut suomalaisessa pikkupizzeriassa yhtä olennainen kuin itse pizzastakin, maustettu tuhti liha tekee kauppansa.

Kanaruokia listalla on kuusi, samoin falafel-aterioita ja lasten annoksia, salaatteja viisi.

Nykyisen listan suosituin pizza on Masalan special: kinkku, ananas, salami, aurajuusto.

Kebabeista ykkönen on Rulla kebab eli kebablihaa, salaattia, tomaattia ja kurkkua pehmeäksi paistetun pizzalätyn sisään käärittynä.

Kello on 10.25, kun Arkan kaataa kahvia pahvimukeihin. Mukit kädessä miehet menevät pihalle ja sytyttävät tupakat. Pitäisi lopettaa, mutta kun pahe on yhteinen.

 

Miehet ehtivät juuri sisälle, kun puhelin soi. Ensimmäinen tilaus, rullakebab.

Samassa saapuu ovesta asiakas, koneistaja Mikko Anttila. Myös hän tilaa lounaaksi rullakebabin, juustolla.

Puhelintilauksen tekijä tulee jo maksamaan. Heti hänen perässään astuu sisään pari yhdeksäsluokkalaista poikaa. Koulussa on kuulemma ruokana ”emmä tiiä, jotain siskonmakkarakeittoa”. Nissnikun koululle on alle puoli kilometriä, ja sieltä on karkailtu pizzalle ainakin sen viisi vuotta, minkä Arkanin pizzeria on Masalassa ollut.

Yhtäkkiä kassalle on jonoa, hyvä kun kaikki mahtuvat sisään. Nehad ottaa tilauksia vastaan, Arkan tekee annoksia keittiössä. Kun jono loppuu, Nehad tulee avuksi ja alkaa kasata kebabannosta.

Miehet sukkuloivat ketterästi pienessä keittiössä ja kapeassa kassan ja keittiön välisessä käytävässä. Puhetta ei paljon tarvita. ”Teetkö”, ”vietkö”, ”annatko” riittää.

Ennen yhtätoista jokaisessa pöydässä on väkeä, aikaisin työpäivänsä aloittaneita duunareita.

”Kiitos”, he lähtiessään huikkaavat keittiöön suuntaan.

”Eikö ole kohteliaita”, Arkan sanoo ja hymyilee.

Yhdentoista aikaan tulee erikoinen tilaus. Kuusi pizzaa ja limut, maksu ensin yhdessä osoitteessa, sitten pizzojen vienti toiseen. Onnistuuko, nainen tiedustelee puhelimessa. Tietysti, Nehad vastaa.

Mystistä, miehet pohtivat, kun Arkan avaa vetolaatikoston oikeassa reunassa olevan kaapin ja nostaa kuusi pizzapullaa jauhotetulle työtasolle.

Samasta taikinapullasta syntyy pizzapohja, kebabrulla tai pitaleipä. © Ari Heinonen

Voimakas painallus kaksin käsin, rivakat pyörivät liikkeet ja pulla aukeaa pizzapohjaksi.

”Koskaan ei tule kunnolla pyöreitä”, Arkan moittii itseään ja korjaa pohjaa.

Taikinan hän on tehnyt jo aiemmin viikolla. Se on yksi keino painaa annosten hintaa alas. Yhden pohjan hinnaksi tulee itse tehtynä ”jotain viisi senttiä”. Tukkumyymälän hinnastossa yhden valmiin, pakastetun pizzataikinapullan hinta on 37 senttiä.

Arkan tekee taikinaa kahdesti viikossa. Kone vaivaa kerrallaan 20 kilon satsin, ja niitä tehdään kaksi peräkanaa. 40 kiloa kerralla, 80 kiloa viikossa. Joka viikko syntyy kaikkiaan 480 säntillisen kokoista ja muotoista pullaa. Osa odottaa jääkaapissa, osa pakastimessa, ja jokaisesta tulee pizzpohja, kebabrulla tai pitaleipä.

Arkan ei nipistele pohjien koossa eikä punnitse täytteitä grammalleen. Eivät asiakkaat tykkäisi sellaisesta.

Arkanin mukaan yksinkertaisen pizzan tekee vaikka kahdella eurolla, mutta jos sen myisi sillä rahalla, ei jäisi mitään itselle.

Pizzeriaruoka on halpaa pitkälti siksi, että asioita tekee itse ja perheen voimin. Kebabinkin Arkan leikkaa itse. 25-kiloisena rullana sen saa halvemmalla kuin valmiina siivuina, mutta lisäksi paikanpäällä kypsennetty ja suikaloitu liha on ”spesiaalia”, paikan erikoisuus.

Mitä enemmän leipoo, pilkkoo, leikkaa ja etsii tukuista halvinta tavaraa, sitä edullisempaa ruoasta tulee.

Ja sitä pidempiä työpäivistä.

”Tukut on Arkanin huvipuistoja”, Nehad kiusaa. Arkan on joskus ajanut hyvän ja halvan pizzakastikkeen perässä Kouvolaan.

”Kerran se oli lomalla Puolassa ja toi sieltä juustoa. Kuvittele, se meni lomamatkalla tukkuun!”

Töissä ei tee mieli syödä. Päivä mennään kahvilla ja ehkä limulla.

Valmis pizza liukuu Arkanin lapiolta laatikkoon, jonka Nehad on koonnut valmiiksi. Kaikki kuusi laatikkoa ovat nyt valmiina lähtöön.

Nehad harppoo pizzalaatikot sylissä talon takana olevalle parkkipaikalle. Siellä odottaa pizza-auto, keltainen Volkswagen Polo. Vieressä on Nehadin oma auto, Hyundain citymaasturi.

Maksajan osoite on Sundsbergin alueella. Uusia, isoja ja hienoja omakotitaloja. Pizzakuskille tuttua aluetta sekin.

Puolen tunnin kuluttua, ennen kahtatoista Nehad palaa kosteasta syysilmasta lämpimään keittiöön. Hyvin meni. Nainen otti yhden pizzan itselleen, maksoi ja kertoi seuraavan osoitteen. Nehad jatkoi matkaa ja toimitti ruoat perille. Vastaanottajat oluivat kummissaan, mutta ilahtuneita. Hauska keikka.

Pizzeriassa kiireisin lounasaika on ohi.

Arkan pyörittelee olkapäätään. Siihen sattuu. Työasento on kumara ja taikinalättyjen painelu raskasta. Kunnosta huolehtiminen on jäänyt.

”Meillähän oli ennen pyykkilaudat”, Nehad taputtaa vatsaansa.

Töissä ei tee mieli syödä. Päivä mennään kahvilla ja ehkä limulla. Ruoantuoksussa ja uunin kuumuudessa ruokahalu vain katoaa. Pizza tai kebab ei maistu koskaan.

Tilauksia tulee harvakseltaan. Etätyöläinen hakee lounasta kotiin, joku soittaa ja tilaa kolme pizzaa.

Vilkas ilta tulisi tarpeeseen, sillä menoja riittää. Pari viikkoa sitten vetolaatikosto hajosi, se oli pakko korjata heti.

Muitakin vastoinkäymisiä on ollut, muun muassa verottajan kanssa. Jotain oli unohtunut ilmoittaa, ja firma on pudonnut ennakkoperintärekisteristä. Kirjanpitäjä yrittää korjata asiaa, ja Arkan voi vain toivoa parasta.

Puhelin piippaa tekstiviestiä.

Nehad tuijottaa näyttöä, suupielet kohoavat. Hän lukee ääneen:

”Hei, kiitos hyvästä ja nopeasta palvelusta. Mainostan teitä mielelläni.” Lähettäjä on yllätyspizzat tilannut nainen.

”Oooho”, Arkan kommentoi. ”Pitää vastata.”

Miten, Nehad tuskailee. Ukkomiehet koettavat löytää lämmintä mutta korrektia muotoilua. Nehad vakavoituu ja lukee lopputuloksen:

”Kiitos palautteesta. Toivottavasti pizza maistui. Terveisin Pizza Piste.”

Perjantai- iltana harva jää enää pizzeriaan syömään, moni tilaa ruoan kotiin. © Ari Heinonen

Arkan ja Nehad ovat kurdeja, heidän perheensä ovat kotoisin Irakin Kirkukista, kaupungista jota Isis nyt ahdistelee.

Suomeen he tulivat pieninä poikina 1990-luvun alussa. He saapuivat eri aikaan, mutta muisto on yhteinen:

”Oli talvi.”

Arkan on nyt 28-vuotias, Nehad 31.

Arkan on opiskellut datanomiksi, mutta ei saanut koulutuksellaan töitä. Sisko ehdotti, että hän ryhtyisi valmentamaan telinevoimistelijoita.

Arkan oli voimistellut pienestä pitäen, jo asuessaan lapsena Lahdessa. Tyttöryhmässä, sillä pojille ei ollut omaa.

Arkanista tuli Espoon Telinetaitureiden valmentaja. Hän piti työstä ja tunsi oppivansa siinä uutta. Pojat pärjäsivät, tuli SM-kultaakin.

Mutta se palkka. 1 700 euroa kuussa, ei sillä elä.

Arkan oli nuorena pyörinyt enonsa pizzeriassa Heinolassa. Viisi vuotta sitten hän päätti muutaman tutun kanssa perustaa pizzerian. Oikeastaan hän ajatteli vain sijoittaa siihen.

Ovet oli hädin tuskin avattu, kun hän oli jo jäänyt paikan ainoaksi omistajaksi.

Arkan yritti jatkaa valmentamista yrittäjyyden ohessa. Siitä ei tullut mitään.

Nykyisin hän pitää yhden vapaapäivän viikossa. Pizzeria on joka päivä auki suunnilleen kellon ympäri.

Kauanko näin voi jaksaa, Arkan miettii. Hänen tekisi mieli muuttaa Irakiin, mutta vaimo Nizo ei halua.

Arkan on käynyt Irakissa lomilla, ja moni kaveri on palannut. Turvallisiakin alueita on.

Sieltä voisi saada hyvän työn.

Irakissa kuulemma arvostetaan niitä, jotka ovat asuneet ja tehneet töitä Pohjoismaissa, oppineet ahkeriksi ja täsmällisiksi.

Nehad Gomay palvelee lounastajia. Antti Sintonen otti rullakebabin. © Ari Heinonen

 

Neljän maissa tahti alkaa kiihtyä. Nuori mies tilaa rullakebabin, äiti ja tytär hakevat tilaamansa pizzat, vaari odottaa, että saa pojanpojan päivällisen mukaansa, parikymppinen pariskunta tulee syömään, koska jääkaappi on tyhjä.

Nehad kiikuttaa aina uusia tilauslappuja keittiön puolelle, painaa ne kiinni sinitarramöykkyihin, jotka odottavat vetolaatikoston yläpuolella olevan punaisen hyllyn reunassa.

Sitten hän lähtee kuskaamaan ruokaa.

Arkan täyttää pizzoja kiivasta vauhtia. Hän osaa pizzat ulkoa. 16 on salami, sipuli, oliivi, paprika aurajuusto. 18 kinkku, salami, sipuli, jauheliha.

Perähuoneesta kuuluu vaativa piippaus, ”titti-titti, titti-titti”. Arkkupakastimen päällä oleva tietokone hälyttää netistä tulleen tilauksen merkiksi.

Arkan vilkaisee ruutua, vaientaa koneen ja alkaa saman tien tehdä pizzaa.

”Tässä tulee hyvä muisti.”

Taas arkkupakastimen päällä piippaa. Samassa puhelin soi. Kassalla on ihmisiä, Arkan aloittaa heistä. Sitten puhelin. Sitten tietokone.

”Nyt äkkiä nää uuniin.” Ananas, juustoraaste, uuni. Uudet taikinapullat kaapista, painallus, pyöritys.

”Älä puhelin pliis soi kymmeneen minuuttiin.”

Ovesta tulee asiakas. Hän lueskelee rauhassa listaa. Arkan kiirehtii, jotta saisi annokset uunin ennen kassalle menoa.

Tietokone piipittää.

Samassa Nehad palaa. Tilanne tasaantuu. Kiireessä kieli vaihtuu yhä useammin suomesta kurdiksi.

Varttia vaille viisi tulee Arkanin pikkuveli Bahlul Namiq, 16. Hän on päässyt lukiosta, heittänyt repun kotiin ja lähtenyt veljen avuksi. Samassa hänellä on jo moppi kädessä. Vartin päästä lattia ja tiskipöytä kiiltävät, tiskikone pyörii.

Arkan vie annoksia pöytään. Kebabista on tullut yhtä suosittua kuin pizzasta. © Ari Heinonen

Keittiössä on yhä kuumempi. Viiden aikaan Arkan haluaisi tauon, edellisestä on pari tuntia, mutta ei. Tilauksia tulee, Nehad kiikuttaa ruokia, Bahlul on vuoroin puhelimessa, tietokoneella ja kassalla. Hän keittää teetä Arkanille.

Kun lattialla pyörähtelee kolme miestä, joku saa välillä pizzalapion varresta. Naurattaa.

Arkan määrää tahdin: ota tuo, vie tämä, laita, täytä, hae.

”Nehad, muista juomat.”

”Slaissaa Bahlul kunnolla se.”

”Sano asiakkaille, että on ruuhkaa. Pitää kertoa, että nyt kestää.”

Kun on kiire, Arkan alkaa komennella.

”Todella ärsyttävä. Meille tulee riita joka päivä”, Nehad sanoo. ”Mutta se menee ohi päivän lopuksi.”

Kuudelta Arkan tekee falafelrullaa. Näyttää siltä, että kohta voisi pitää tauon.

18.02 tulee tilaus: kaksi perhepizzaa. 18.03: Dillinger kebablihalla. 18.06: ”Voi ei, me on unohdettu tehdä riisiä.” Painekattila päälle. 18.09: Iskender-kebab.

”Ei oo stressiä, ei oo”, Nehad hyssyttelee ja yrittää muka hieroa Arkanin kipeää olkapäätä.

”Aaaaa, lopeta!” Varma tapa saada Arkan hermostumaan.

18.12: ”Jos mä joskus pääsen ulos, vedän kolme röökiä.”

Hiljaisuus. Ei ehdi edes laskea leikkiä.

18.30: ”Ehkä viiden minuutin päästä pääsen tauolle.”

”Ei tästä tuu mitään. Mä en jaksa. Voi kun se Irak järjestyis.”

Kello 19.58 Arkan viimein nappaa colapullon kylmäkaapista ja menee ulos.

Vastapäisen liikerakennuksen kiinalaisessa Masa-ravintolassa siivoillaan, sulkemisaika lähestyy.

”Mä toivoisin, että voisin hetken olla yksi noista kiinalaisista.”

Pizza Piste on auki vielä kolme tuntia.

20.06 Arkan on taas keittiössä.

Ruoanlaiton lomassa hän soittelee asiakkaille, jotka eivät ole jättäneet ovikoodia tai tulleet alaovelle pizzakuskia vastaan.

Yhdet broilerpalat ehtivät liian tummiksi rasvassa, ne on pakko heittää pois. Illan aikana Arkan on pudottanut yhden taikinapullan lattialle ja paistanut yhden rullan niin kovaksi, ettei se enää rullautunut. Siinä kaikki hävikki.

Yhdeksän aikaan Arkan pyörittää tomaattikastiketta pizzapohjille.

”Mä vaan mietin, että en mä voi tehdä tätä loppuelämääni.”

Kassalta kuuluu tuttuja ääniä. Arkan piristyy. Hän kurkkaa keittiöstä ja moikkaa ilahtuneesti Ramia ja Pirjoa, jotka ovat tulleet hakemaan iltapalaa. ”Ihana pariskunta”, hän supattaa.

Kun kello lähestyy kymmentä, alkaa hiljetä. Kebabia on mennyt ennätysmäärä. Hyvä ettei loppunut kesken.

Ulkona tuuli on yltynyt ja nakkaa mainoskyltin nurin. Nehad nostaa sen jo sisälle.

Arkan lakaisee lattiaa ja hihittää. Hän on ollut töissä 12 tuntia, vielä tunti jäljellä.

”Ei tästä tuu mitään. Mä en jaksa. Voi kun se Irak järjestyis.”

Nehad lähtee taas keikalle, netti kilkattaa ja puhelinkin soi.

”Musta tuntuu, että mun puhe on hidastunut”, Arkan sanoo.

Hiljalleen putsataan lattiat, pestään vessat, nostetaan tuolit pöydille, tiskataan ja puhdistetaan.

Arkan ja Nehad laskevat kassan. Hyvä myynti, pitäisi jaksaa olla tyytyväinen.

Varttia vaille yksitoista on viimeisen tupakkatauon paikka. Sitten Nehad hyppää citymaasturiinsa ja lähtee kohti kotia.

Arkan ja Bahlul istuvat ilmeettöminä kassan vieressä.

Se oli 120 pizzapullan päivä. Joskus uutenavuotena on mennyt enemmänkin.

Aamulla pitää tehdä uusi taikina. Siihen on alle 12 tuntia.