Kansanedustaja Vartian väitteet apteekkien vapauttamisen hyödyistä lytätään: ”Oikeasti veronmaksajille tulisi 130 miljoonan euron lasku”

Muun muassa apteekin yritysmuodon vaihtaminen osakeyhtiöksi vaikuttaa valtion ja kuntien verokertymään merkittävästi, sanoo proviisori Simo Vidgren.
Kotimaa 2.8.2016 16:42
Yliopiston Apteekki Helsingin Mannerheimintiellä. Arkistokuva. © LEHTIKUVA / ROOPE SALONEN

Apteekkien vapauttaminen kilpailulle toisi veronmaksajille lähes 100 miljoonan säästöt vuosittain. Näin on väittänyt kansanedustaja Antero Vartia (vihr) jo pidemmän tovin.

Säästöjä. Sääntelyn purkua. Kilpailua. Veronmaksaja hyötyy. Näitä kaikkia asioita tietenkin jokainen haluaa edistää, ainakin kansanedustajat puheissaan.

Apteekkarit ovat jääneet alakynteen julkisessa keskustelussa, sillä heidät mielletään hyvin toimeentuleviksi yrittäjiksi, joilla ei ole edes kummoista liiketaloudellista riskiä. Näin helposti ajatellaan, ja varmasti totta toinen puoli.

Muun muassa Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professori Ari Hyytinen on laskenut, että apteekkitoimiluvan haltijoiden tulot ovat Suomessa selvästi korkeammat kuin muiden yrittäjien tulot.