Kanava täyttää 80 vuotta

Kotimaa 8.2.2013 07:00

Politiikan ja kulttuurin kysymyksiä käsittelevä aikakauslehti Kanava täyttää tällä viikolla 80 vuotta. Lehti alkoi ilmestyä keväällä 1933 nimellä Suomalainen Suomi. Tuolloin lehteä kustansi ja julkaisi Suomalaisuuden Liitto.

Kyse oli aikakauden mittapuuhun suhteutettuna todella merkittävästä hankkeesta, sillä heti ensimmäisen vuoden levikki oli yli 1200 kappaletta. Kirjoittajakunnassa on alusta lähtien ollut kunkin aikakauden johtavia nimiä.

Alkuvuosina kirjoittajakuntaan kuuluivat muun muassa Urho Kekkonen, Saksasta raportoinut V. J. Sukselainen ja kulttuuriasioista raportoinut Mika Waltari. Tällä hetkellä Kanavan vakituisiin avustajiin kuuluvat muun muassa legendaarinen valtiosihteeri Raimo Sailas ja vastikään palkittu kulttuuritoimittaja Marketta Mattila, politiikan taustavaikuttajista Kanavaa avustaa muun muassa Jarmo Virmavirta ja aikakautemme yhteiskunnallisia tabuja puntaroi professori Timo Vihavainen.

”Nopeuden vaatimuksen ja alan murroksen kanssa painiskelevassa tiedotusvälinekentässä on alati kasvava tila myös hitaalle, valtavirtamedian näkökulmista ja aiheista poikkeavalle lukemiselle”, tiivistää Kanavan päätoimittaja Ville Pernaa lehden otteen.

Kanava otti varaslähdön juhlavuoteen jo viime vuonna perustamalla yhteistyössä Otavan Kirjasäätiön kanssa Kanava-tietokirjapalkinnon. Vuosittainen 10 000 euron tunnustuspalkinto jaetaan lokakuussa Helsingin kirjamessuilla vuoden parhaalle tietokirjalle.

Otavamedia (aikaisemmin Yhtyneet Kuvalehdet) on ollut lehden kustantajana 1960-luvulta lähtien. Kanavan tarkistettu levikki on nykyisin runsaat 7000 kappaletta.

Kanavalla ja Suomen Kuvalehdellä on sama kustantaja, Otavamedia.