Kanava: Salaliittoteoriat eivät ole mystisiä ja todellisuudesta irrallaan – ne ovat disinformaatiota, johon järkeväkin voi hairahtua

Meillä kaikilla on vastuu terveen keskustelukulttuurin ylläpitämisestä, kirjoittavat Jonas Sivelä ja Esa Väliverronen.

disinformaatio
Teksti
Jonas Sivelä Esa Väliverronen

”Mediassa ja somekeskusteluissa salaliittoihin uskovat esitetään usein juuri foliohattuisina hörhöinä, jotka jostakin henkilökohtaisesta heikkoudestaan johtuen ovat joutuneet salaliittoteorioiden pauloihin”, kirjoittavat Jonas Sivelä ja Esa Väliverronen Kanava-lehden numerossa 4/2021. Suomen Kuvalehti julkaisee Kanavassa aiemmin julkaistuja tekstejä verkossa.

 

Kriisiaikoina tutkimustieto, huhut, spekulaatiot ja suoranaiset valheet leviävät nopeasti ja myös sekoittuvat villisti. Silloin syntyy myös salaliittoteorioita, jotka ammentavat kaikista näistä aineksista. Kun ihmisten perusturvallisuus järkkyy, monimutkaisin ongelmiin aletaan kaivata yksinkertaisia ratkaisuja.

Myös koronapandemia on synnyttänyt ristiriitaisen tiedon tulvan ja nostanut esiin salaliittoteorioita. Tämä ei ole yllätys. Samoin kävi myös aikaisempien epidemioiden, kuten 1918 espanjantaudin tai sen jälkeen levinneiden pienempien virustautien kohdalla.

Salaliittojen merkitystä helposti yliarvioidaan. Ne näyttäytyvät pelottavina osoituksina ihmisten irrationaalisuudesta ja yksinkertaisina selityksinä sille, miksi jotkut eivät luota viranomaisten ohjeisiin tai tutkijoiden näkemyksiin. Tätä ajatusta ruokkii puhe totuudenjälkeisestä ajasta, huuhaan leviämisestä ja tieteenvastaisuuden kasvusta.

Vaikka salaliittoteoriat ja viranomaisten kyseenalaistaminen ovat entistä näkyvämpi ilmiö julkisuudessa, niiden merkitystä ei kannata yliarvioida. Olemassa olevan tutkimustiedon mukaan niiden vaikutus Suomessa on varsin vähäinen. Halukkuus ottaa koronarokote on suuri, ja vastaavasti salaliittoteorioiden kannatus pieni. Kyselytutkimusten mukaan tieteen arvostus on pikemminkin noussut kuin laskenut.

Viime vuoden lopulta lähtien Suomessa on julkaistu useita kyselyjä ihmisten halukkuudesta ottaa koronarokote. Joissakin niistä kävi ilmi, että yli 20 prosenttia vastaajista ei aikonut ottaa rokotetta ja yhtä moni ei vielä halunnut vastata kysymykseen. Nämä tulokset synnyttivät julkisessa keskustelussa moraalisen paniikin, jossa tuloksia kauhisteltiin ja niiden syyksi epäiltiin huuhaan leviämistä ja salaliittoteorioiden suosiota.

Myöhemmissä kyselyissä halukkuus rokotteen ottamiseen on noussut ja epäröivien osuus vähentynyt. Tämä oli odotettua, sillä ensimmäisten kyselyjen aikana koronarokotteilla ei ollut vielä myyntilupia eikä tarkempaa tietoa niiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta ollut saatavilla. Suomessa on perinteisesti ollut korkea rokotusluottamus, joten uudemmat tulokset myönteisistä asenteista eivät tulleet yllätyksinä.

Tästä huolimatta salaliittoteoriat ja huuhaan levittäminen saivat paljon huomiota julkisessa keskustelussa. Myös monille tieteen kannattajille ne tarjosivat helpon selityksen yhteiskunnallisista kehityskuluista ja ihmisten asenteista. Tämäkin on vaarallista, sillä helpot selitykset nostavat esiin vaatimuksia rokotuspakosta ja lisäävät rokotuksia epäröivien leimaamista rokotusten vastustajiksi. Molemmat ovat huonoja strategioita, jos haluamme lisätä rokotusten kannatusta.

 

Usko salaliittoteorioiden voimaan muistuttaa monella tapaa valeuutisista syntynyttä moraalipaniikkia. Brexit-äänestyksen ja Donald Trumpin valinnan jälkeisessä tilanteessa syyksi nostettiin juuri valeuutiset. Niiden yleistyminen tulkittiin siirtymiseksi totuudenjälkeiseen aikaan.

Monet viestinnän ja politiikan tutkijat ovat kuitenkin kyseenalaistaneet valeuutisten merkityksen äänestyksissä. Valeuutiset, siis tarkoituksellisesti sepitetyt valheet, jotka lainaavat uskottavuutensa perinteisen median uutisilta, muodostavat vain pienen osan uudesta informaation epäjärjestyksestä.

Tätä epäjärjestystä vahvistaa perinteisen uutismedian ja sosiaalisen median yhteenkietoutuminen. Sekä uutismediaa että somea ohjaavat yhä enemmän algoritmit ja huomiotalouden logiikka, joka nostaa esiin voimakkaita ja mielellään ristiriitaisia tunteita herättäviä aiheita. Tämä lisää yhteiskunnallista polarisaatiota, joskin myös polarisaation kasvua helposti yliarvioidaan.

Valeuutisten sijaan tutkijat ovatkin alkaneet puhua enemmän erilaisista disinformaation ja misinformaation muodoista. Ensin mainittu viittaa tahalliseen virheellisten tulkintojen ja kontekstistaan irrotetun tiedon levittämiseen, jälkimmäinen puolestaan tahattomaan sellaiseen.

Tarkkuus on tärkeää myös mis- ja disinformaatiosta puhuttaessa. Niidenkin merkitys alkaa helposti kärsiä inflaatiosta – etenkin jos lähes kaiken pahan laittaa väärän tiedon syyksi.

Totuuden ja valheen sijasta tiedonvälityksessä onkin lukuisia harmaan sävyjä, joita pitäisi pystyä ymmärtämään ja tulkitsemaan paremmin. Yksi ongelma kehityksessä on se, että myös tieteestä saattaa tulla misinformaation lähde. Tämä on tullut ilmi koronaan liittyvässä tutkimuksessa, kun valtava tiedon kysyntä ja tarjonta on heikentänyt perinteisiä tieteen laadunvalvonnan prosesseja. Jo julkaistuja tutkimuksia on vedetty pois arvostetuista tiedelehdistä, kun ne on jälkikäteen havaittu virheellisiksi. Vielä suuremman ongelman muodostaa vertaisarvioimattomien julkaisujen tulva.

Kun erilaista tutkimustietoa on paljon saatavilla, sitä käytetään ja väärinkäytetään paljon julkisessa keskustelussa. Tutkimus vaatii lukutaitoa, jota yleensä on vain samaan alaan perehtyneillä tutkijoilla. Siksi sujuvasti googlaavaat maallikot ja poliittiset vaikuttajat – kaikki ne, joilla on keskustelussa oma agenda ajettavanaan – toimivat tehokkaina misinformaation ja disinformaation lähteinä.

 

Salaliittoteorioiden psykologiaa on tutkittu melko paljon. On tutkittu ihmisten persoonallisuuden piirteitä, tapaa käsitellä tietoa ja hakea selityksiä uusille ilmiöille. Sen sijaan salaliittojen syntyyn ja leviämiseen liittyviä yhteiskunnallisia tekijöitä on hankalampi tutkia.

Salaliittojen synnyn yksi keskeinen käyttövoima on luottamuksen rapautuminen yhteiskunnallisiin instituutioihin. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa se on edelleen korkea, mutta monissa muissa maissa se on polarisaation myötä laskenut.

Viime aikoina sitä ovat rapauttaneet monet populistiset johtajat, puolueet ja liikkeet. Yhteiskunnallisten instituutioiden ja ”eliittien” epäily ja kyseenalaistaminen palvelevat poliittista kampanjointia ja vallassa pysymistä. Siksi niiden houkuttelevuus on kasvanut, kuten vaikkapa Donald Trumpin ja Unkarin Viktor Orbanin esimerkit osoittavat.

Toinen tärkeä yhteiskunnallinen kehityspiirre liittyy mediamaiseman muutokseen ja erityisesti tutkimustiedon kasvavaan näkyvyyteen. Internetin ja somejättien hallitsemassa mediamaisemassa perinteiset portinvartijat – ammattimaiset uutismediat toimittajineen tai tieteen instituutiot ja auktoriteetit – eivät enää valikoi ja suodata tietoa entiseen tapaan. ”Demokraattisessa” julkisuudessa kaikki voivat julkaista suunnilleen mitä tahansa, eikä tiedon tuotanto ole enää pelkästään yliopistojen ja tutkimuslaitosten varassa.

 

Yksi harhaluulo salaliittoteorioista on, että niihin uskovat ja niitä levittävät lähinnä vain huonosti koulutetut, tiedettä vieroksuvat henkilöt, niin sanotut foliohatut. Valitettavasti ongelma on paljon monimutkaisempi ja vaikeammin ratkaistavissa.

Yksi tunnetuimmista koronasalaliittojen levittäjistä on yhdysvaltalainen syöpätutkija ja virologi Judy Mikovits. Yksityisen tutkimuslaitoksen johtajana toiminut Mikovits ajautui kymmenisen vuotta sitten tutkijana sivuraiteelle, kun hänen kiistanalainen artikkelinsa vedettiin pois Science-lehdestä vilppiepäilyjen takia. Tieteellisen uran hiipumisen jälkeen Mikovits nousi parrasvaloihin Plandemic: The Hidden Agenda Behind Covid-19 -videolla, joka luo kuvaa koronasta manipuloituna salaliittona.

Mikovitsin tarina muistuttaa kiinnostavasti brittiläistä Andrew Wakefieldiä, jonka MPR-rokotteen ja autismin yhteyttä todistellut artikkeli vedettiin pois arvostetusta Lancet-lehdestä 1990-luvun lopulla. Wakefield menetti lääkärinoikeutensa vilppiepäilyjen takia, ja hän nousi sen jälkeen rokotteiden vastustajien keulakuvaksi.

Salaliitot nähdään herkästi jonakin mystisenä, todellisuudesta irrallaan olevana ilmiönä. Järkevämpää olisi ajatella niitäkin yhtenä disinformaation muotona, johon myös itseään rationaalisina pitävät ihmiset voivat hairahtua. Niitä ruokkivat samat ilmiöt kuin muutakin yhteiskunnallista liikehdintää internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Yksilöstä on tullut oman elämänsä asiantuntija, joka hankkii tutkimustietoa internetin ja sosiaalisen median loputtomasta aarreaitasta.

Riskien kyllästämä maailma, jossa luottamus instituutioihin rapautuu, kutsuu esiin tee-se-itse-tutkijan, joka luo oman totuutensa valikoiduista ja sopivasti taivutetuista faktoista. Kriittisestä tee-se-itse-tutkijasta voi joskus olla yllättävän lyhyt matka vainoharhaisuuden poluille.

Nykyajan salaliitoille luo pohjaa se, että yksilöstä on tullut oman elämänsä asiantuntija, joka hankkii tutkimustietoa internetin ja sosiaalisen median loputtomasta aarreaitasta. Hän järkeilee, suhtautuu kriittisesti auktoriteetteihin ja muodostaa oman käsityksensä asiasta. Siksi monet vaikkapa YouTubessa nähtävillä olevat, salaliittoteorioita hyödyntävät videot eivät ole mitään hourupäiden paatoksellista julistusta. Monet niistä on rakennettu näennäisen rationaalisen, viileän argumentoinnin varaan ja niin, että katsoja osallistetaan mukaan tutkimaan ja pohtimaan itse.

On kuitenkin syytä muistaa, että nykytiedon valossa salaliittoteorioilla on Suomessa kannatusta lähinnä marginaalisten ryhmien parissa. Vaikka jollakin videolla voi olla tuhansia katselukertoja, siitäkin on vielä pitkä matka siihen, että sen sanomaan uskottaisiin tai se vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen.

Monille salaliittoteorioiden katseleminen netissä on viihdettä – niille nauretaan. Salaliittoteorioiden soppaa hämmentävät myös ne, jotka vain tekevät huumoria salaliittoväitteillä.

 

Juuri vähättelyyn ja naureskeluun liittyy yksi isoimmista salaliittoteorioita koskevista ongelmista.

Mediassa ja somekeskusteluissa salaliittoihin uskovat esitetään usein juuri foliohattuisina hörhöinä, jotka jostakin henkilökohtaisesta heikkoudestaan johtuen ovat joutuneet salaliittoteorioiden pauloihin. Tällaisen vastakkainasettelun luominen ja jatkuva vahvistaminen ei ainakaan edistä sitä, että väärää tietoa saataisiin oiottua. Todennäköisesti se saa salaliittoihin uskovat päinvastoin kaivautumaan yhä syvemmälle poteroihinsa.

Aina salaliittoteoriat eivät perustu uskomattomiin ja karmiviin tarinoihin satanistipedofiileistä, vaan niiden taustalla voi olla aito huoli jostakin. Jos tähän huoleen ja siitä polveutuviin kysymyksiin suhtaudutaan vähätellen ja alentuvasti, voi väkevämpi, epäilyksen ja vainoharhan katkuinen selitys tullakin houkuttelevammaksi.

Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus tieteeseen ja eri viranomaisiin. Korkea luottamus on vaikuttanut siihen, että salaliittoteoriat ja harhakäsitykset eivät ole saaneet jalansijaa maassamme. Tämän vastavuoroisen luottamuksen ylläpitäminen edellyttää, ettei liioitteluun ja syyttelyyn sorruta. Meillä kaikilla on vastuu terveen keskustelukulttuurin ylläpitämisestä: niin toimittajilla, tutkijoilla kuin kenellä tahansa, joka keskusteluun osallistuu.

 

Kirjoittajista Jonas Sivelä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija ja Esa Väliverronen Helsingin yliopiston viestinnän professori.

Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 4/2021. Kanavan voit tilata täältäSuomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan mediaperheeseen Otavamediassa ja niillä on yhteinen päätoimittaja.