Paljasta pintaa

Hiuskatoon on olemassa oikea lääke, mutta kaljut miehet tuskin katoavat maailmasta.

Kimmo Sasi alkoi kaljuuntua jo lukioikäisenä.

Kotimaa 29.03.2018 06:00
Teksti Mirka Heinonen Kuvat Jarmo Wright Grafiikka Hannu Kyyriäinen

Viemäriin valui suihkuveden mukana hiuksia. Pitkiä tummia hiuksia, enemmän kuin tavallisesti. Nytkö se alkaa, Kimmo Sasi havahtui. Hän oli lukiolainen, 17- tai 18-vuotias.

Sasilla oli 1960-luvun lopun suosittu kampaus, reilusti korvien yli ulottuva Beatles-tukka. Koska hiukset olivat paksut, päänahka ei vielä pilkottanut. Ainakaan Sasi itse ei sitä huomannut.

Lukion loppuaikoina hän joutui jo myöntämään, että kato oli kiistaton.

Opiskeluvuosina tukka harveni edelleen. Sasi oli karvan päälle parikymppinen ja halusi näyttää ikäiseltään. Päähän levitettävän aineen mainos lupasi hidastaa hiustenlähtöä, joten Sasi suuntasi kemikalioliikkeeseen ja hieroi runsaan vuoden ajan hiuspohjaansa tummanruskeaa mönjää, turhaan.

Silloin tällöin mielessä kävi peruukin hankkiminen, mutta Sasi hylkäsi ajatuksen. Epäluonnollista, hankalaa, ei hänen juttunsa. Hän antoi periksi: kaljuuntumien on vääjäämätöntä. Arka paikka se oli vielä pitkään.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Sisältö