Kalevalan säkeitä videolla: Marina Wdovitsina on yksi viimeisistä suurista vienalaisista runonlaulajista

Kotimaa 9.11.2012 08:30
Maria Wdovitsina on viimeisiä suuria vienalaisia runonlaulajia. Kuva Ari Heinonen.

Marina Wdovitsina, 87, on viimeisiä suuria vienalaisia runonlaulajia. Hän asuu nykyään Vääräkoskella Venäjän Karjalassa, mutta on kotoisin Kuren runokylästä. Kure autioitui, kun Neuvostoliitto tyhjensi Vienan runokylät 1960-luvulla ja siirsi asukkaat isompiin asutuskeskuksiin.

Juton lopusta löytyvällä videolla Wdovitsina laulaa yhtä Kalevalan avainrunoa, Väinämöisen polvenhaavaa. Runo on periytynyt hänelle useiden sukupolvien takaa. Se muistuttaa suuresti sitä, minkä Elias Lönnrot tallensi Kalevalan keruumatkoillaan 1830-luvuilla.

Wdovitsinan laulua tallentaa Markku Nieminen, joka aloitti vienalaisten runojen keruun 1980-luvun alussa. Hänen johtamansa Juminkeko-säätiö Kuhmossa elvyttää vienalaisia runokyliä ja kerää niiden kulttuuriperinnettä.

Väinämöisen polvenhaavassa Väinämöinen veistää venettä, jotta kaunis Pohjolan neito suostuisi hänen kosintaansa. Kärsimätön Väinämöinen iskee kirveellä polveensa, saa suuren haavan ja lähtee etsimään apua.

Väinämöinen on jo ehtinyt kokea naisasioissa kovia. Joukahainen lupasi hänelle siskonsa Ainon pelastuakseen suosta, johon Väinämöinen hänet lauloi. Mutta Aino ei halunnut mennä vanhalle miehelle vaan muuttui kalaksi ja ui pois. Kostonhimoinen Joukahainen ampui väijyksistä nuolella Väinämöistä ja suisti urhon mereen ajelehtimaan. Sieltä kotka noukki hänet selkäänsä ja vei Pohjolan emännän hoivattavaksi. Tämä lupasi tyttärensä, jos Väinämöinen takoisi hänelle Sammon. Nyt Väinämöinen joutuu taas keskeyttämään kosiopuuhansa.

Wdovitsinan runo oli yllätys runonkerääjille. Väinämöisen polvenhaava-runon laulajien luultiin kadonneen jo vuosikymmeniä sitten. Kun Neuvostoliiton ja Suomen raja 1920-luvun alussa umpeutui, kalevalaisen kansanrunouden keruu keskeytyi. Neuvostovalta ei sitä suosinut vaan yritti sulauttaa karjalaiset valtaväestöön. Runokylät elivät eristettyinä suljetulla vyöhykkeellä.

Kun Neuvostoliitto sortui, uuden ajan runonkerääjät pääsivät taas Suomesta Vienan Karjalaan. Yllätyksekseen he kohtasivat useita Wdovitsinan kaltaisia kalevalaisen lauluperinteen suoria jatkajia. Heistä moni edustaa kaikkein arkaaisinta eli muinaisaikaisinta kerrontaa.

Uusia runoja löytyy yhä

Vienassa on vielä tutkimattomia alueita, joilta voi kertyä runsaasti uutta runolaulua.

Näin uskoo Pekka Huttu-Hiltunen, joka johtaa Juminkeko-säätiön yhteydessä toimivaa Runolaulu-Akatemiaa. Nimensä mukaisesti se kerää ja taltioi runolauluperinnettä.

”Uusia laulajia saattaa löytyä perinteisten runokylien sijaan kaupungeista, jonne monet muuttivat kylistä kun ne tyhjennettiin väkisin. Marina Wdovitsina on tästä hyvä esimerkki. Tietääkseni Väinämöisen polvenhaavaa oli laulettu viimeksi 1900-luvun alussa. Yllätyin täysin, kun kuulin sen häneltä. Kaikki runonlaulajat eivät osaa eritellä laulujensa arvoa. Heitä on vain päästävä kuulemaan”.

Vienan Kemi, Petroskoi, Kantalahti, Tunkua, Rukajärvi ja Njuokkijärvi ovat yhä paljolti kartoittamattomia alueita, Huttu-Hiltunen luettelee.

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on nykyisen pääjohtajansa Irina Bokovan aikana tähdentänyt ei-aineellisten maailmanperintökohteiden merkitystä. Yhtä tärkeää kuin suojella rakennus tai kaupunki, on varjella ikiaikaista tanssi-, käsityö- tai lauluperinnettä. Suomi ei ole vielä ratifioinut tästä tehtyä sopimusta, mutta on ilmoittanut liittyvänsä siihen ensi vuonna.

”Runolaulu on ehdottomasti arvokkain ei-aineellinen maailmanperintökohde Suomessa”, arvioi Huttu-Hiltunen. ”Sillä on myös tulevaisuutta. Runolaulu ei enää ole tietoa sälyttävä media. Koska se on riisuttu tästä savupirttiperinteestä, itse laulu kiinnostaa nyt entistä enemmän nuoriakin.”

Väinämöisen polvenhaava