Töpselistä myös Kainuussa

Energiavirasto aikoo selvittää, ovatko yhtiöt täyttäneet sähköverkon kehittämisvelvollisuutensa.

Energiavirasto
Teksti
Teemu Perhiö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kainuussa tuhannet kotitaloudet jäivät vuorokausiksi ilman sähköä tykkylumen taivutettua puita linjojen päälle. Energiaviraston verkot-ryhmän johtaja Veli-Pekka Saajo, minkälainen sähkön toimitusvarmuus Suomessa on ja missä se on alttein häiriöille?

”Kriittisiä alueita ovat metsäisimmät ja lumisimmat maaseutualueet Itä- ja Pohjois-Suomessa. Toimitusvarmuus sähköverkon osalta on kuitenkin parantunut ja suunta on parempaan päin. Häiriöiden aikana suhteellisen pieni määrä kaikista asiakkaista altistuu katkoksille.”

Mitä toimenpiteitä toimitusvarmuuden turvaamiseksi tehdään?

”Toimenpiteitä ovat esimerkiksi kaapeleiden laittaminen maan alle, ilmajohtoverkkojen siirtäminen teiden läheisyyteen ja raivaustöiden tekeminen.”