Kaikki mitä Venäjä tekee ei ole hybridisotaa – sodan ja rauhan määrittely haastaa myös tutkijat

Aleksanteri-instutuutin tuore raportti kyseenalaistaa Venäjän ulkopolitiikan selittämisen hybridisodan avulla.
Kotimaa 25.4.2016 19:30

Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéllin mielestä puhe hybridisodasta on auttanut länsimaita ymmärtämään, miten riippuvaisia ne ovat digitaalitekniikan ja tietoverkkojen toiminnasta. © LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Hybridisodasta on tullut epämääräinen ja liian laaja yleiskäsite, josta ei enää ole analyyttiseksi työkaluksi. Sillä ei tulisi yrittää kuvata Venäjän ulkopolitiikkaa tai Venäjän ja lännen välisiä suhteita.

Näin toteavat Venäjän hybridisotaa käsittelevän raportin Aleksanteri-instituutille toimittaneet tutkijat Hanna Smith ja Bettina Renz.

Heidän mukaansa hybridisota-käsite luotiin Yhdysvalloissa puhtaasti sodankäynnin tutkimuksen tarpeisiin. Sillä selitettiin tilanteita, joissa lukumääräisesti ja materiaalisesti alivoimainen vihollinen oli menestynyt yhdistelemällä perinteiseen aseelliseen voimankäyttöön aseettomia keinoja kuten informaatiovaikuttamista.

Smithin ja Renzin mukaan käsite taipuu kuitenkin erittäin huonosti selittämään valtion ulkopolitiikan kokonaisuutta.

Vaikka Venäjä esimerkiksi Krimillä toteutti Renzin mukaan selkeän hybridisodankäynnin operaation, tämä johtui pikemminkin Krimin tilanteen erityislaatuisuudesta kuin siitä, että Venäjä olisi ottanut hybridisodankäynnin uudeksi toimintalinjakseen, jota se jatkossa soveltaa aina.

Renz näkee käsitteen liian viljelyn aiheuttavan turhaa yksinkertaistamista:

”Vaarana on, että ruvetaan näkemään kaikki Venäjän toiminta osana hybridisotaa.”

 

Samoilla linjoilla on Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll. Kaikkea Venäjän toimintaa ei pidä kutsua hybridisodaksi.

Silti käsitteellä on hänestä edelleen käyttötarkoituksensa.

Puhe hybridisodasta on selventänyt julkisuudessa sitä, miten moniulotteinen nykyinen turvallisuusympäristö on. Perinteisen sotilasvoiman käyttö linkittyy jatkuvasti esimerkiksi taloudellisiin painostuskeinoihin tai rajapolitiikkaan.

Lisäksi puhe hybridisodasta on Limnéllin mukaan auttanut erityisesti läntisiä yhteiskuntia ymmärtämään, miten riippuvaisia ne ovat esimerkiksi digitaalitekniikan ja tietoverkkojen toiminnasta.

Sotilasstrategiasta ponnistava käsite voi hyvin auttaa esimerkiksi poliitikkoja tällaisen turvallisuusympäristön analysoimisessa.

Vilkas keskustelu hybridisodan käsitteestä kertoo Limnéllin mielestä toimintaympäristön monimutkaisuudesta. Samaa mieltä on informaatiosodasta kirjoittanut sotatieteiden tohtori Saara Jantunen.

Hänen mukaansa hybridisota on tulkinnallinen käsite, josta voidaan perustellusti esittää useita rinnakkaisia määritelmiä. Tämä ei kuitenkaan tee käsitteestä automaattisesti käyttökelvotonta.

”Kaikki tieteelliset käsitteet kärjistyvät ja vääristyvät julkisessa keskustelussa. Hybridisota ei ole poikkeus.”

 

Aleksanteri-instituutin raportti kritisoi myös sanan sota liian herkkää käyttöä. Julkisuudessa on esimerkiksi kuvattu Venäjän käyvän hybridisotaa länttä vastaan.

Tälle ei Renzin ja Smithin mielestä ole katetta.

”Vastakkainasettelun lisääntymistä ei voi kiistää. Samoin on selvää, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan poliittiseen mielipiteeseen ja vakauteen eri maissa”, Smith sanoo.

Sodankäynnistä puhuminen vaatisi Smithin mukaan kuitenkin vastustajalle aiheutettua fyysistä tuhoa. Hänestä sodan ja rauhan välisen rajan hämärtäminen on vaarallista.

 

Sodan ja rauhan raja ei kuitenkaan ole yksinkertainen edes sotatieteiden näkökulmasta. Jantunen korostaa, että tieteenalan sisällä sodan määritelmästä on useita rinnakkaisia tulkintoja.

Perinteinen katsantokanta painottaa esimerkiksi uhrilukuja ja tuotettua tuhoa. Modernimmat määritelmät huomioivat myös vastustajan moraaliin tai siviiliiyhteiskuntaan vaikuttamisen. Sotilasoperaation pyrkimyksenä voi hyvin olla esimerkiksi vastustajan toiminnan estäminen tuhoa tuottamatta.

Jantusen mielestä huomio pitäisikin kiinnittää eri keinojen sijaan toimijoiden päämääriin ja tavoitteisiin. Valtio voi esimerkiksi käyttää pehmeämpiä keinoja saavuttaakseen tavoitteen, joka perinteisesti on vaatinut sotilasvoiman käyttöä.

Krim on hyvä esimerkki.

”Venäjän tavoitteena oli tietyn alueen valtaaminen. Perinteisesti tämä on tehty tulemalla sotilaallisen voiman avulla rajan yli. Nyt sitä ei tarvittu”, Jantunen sanoo.

Hänen mukaansa Krimillä kyllä tapahtui sotilasoperaatio, mutta sotilasvoiman käytön sijaan se perustui  voimankäytöllä uhkaamiseen.

Jantunen varoittaakin takertumasta liian tiukkoihin määritelmiin. Koska sodankäynti muuttuu jatkuvasti ja esimerkiksi kymmenen vuoden päästä sota voi pitää sisällään aivan eri asioita kuin tänä päivänä.

Samaa mieltä on myös Limnéll. Halusimme tai emme, sodan käsite on muuttunut epämääräisemmäksi.

Turvallisuuspolitiikan ja tarvittavien vastatoimien suunnittelu vaatii moniuloitteisemmaksi ja epämääräisemmäksi muuttuneen kentän ymmärtämistä.

”Ihmismieli haluaa luoda selkeitä ja helppoja vastinpareja kuten sota ja rauha. Nämä ovat kuitenkin häviämässä. Tämä pitää pystyä ymmärtämään myös turvallisuusajattelussa.”