"Kahden vuoden päästä kokoomuksesta ei löydy enää stubbilaisia"

Puolueessa arvellaan, että Elina Lepomäen taakse voi muodostua sisäinen oppositio.

Alexander Stubb
Teksti
Vappu Kaarenoja Tuomo Lappalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kokoomuskonkari Ben Zyskowicz kuului Petteri Orpoa puheenjohtajaksi kannattaneeseen ja tätä julkisesti tukeneeseen eduskuntaryhmän enemmistöön. Hän ei kuitenkaan usko, että puheenjohtajan vaihtuminen tuo suurta muutosta puolueen linjaan.

“Orpo ei haastanut Alexander Stubbin linjaa”, Zyskowicz sanoo. “Tässä suhteessa asetelma oli erilainen kuin Sdp:ssä silloin, kun Antti Rinne haastoi Jutta Urpilaisen.”

Zyskowicz arvioi, että puheenjohtajaäänestys oli ennen kaikkea henkilövaali. Hän itse pani painoa Orpon Stubbia laajemmalle ja pitemmälle poliittiselle kokemukselle, jolla on käyttöä varsinkin silloin, kun hallituksessa on erimielisyyksiä.

Zyskowiczin mukaan eduskuntaryhmässä oltiin tyytymättömiä ennen kaikkea siihen, että Stubb ei pystynyt puolustamaan hallituksessa kokoomuksen keskeisiä tavoitteita riittävän jämäkästi.  Kokoomuksessa on oltu viime aikoina huolissaan siitä, että puolue on jäänyt tuon tuosta yksin keskustaa ja perussuomalaisia vastaan.

“Orpolla on hyvät edellytykset murtaa tämä asetelma. Odotan, että hän pystyy luomaan tilanteen, jossa yhteistyö pääministerin ja valtiovarainministerin akselilla sujuu paremmin.”

Zyskowicz uskoo myös, että Orpon johdolla kokoomus pystyy hankkiutumaan eroon siihen lyödystä ylimielisestä leimasta.

“Suomalaisten on helpompi samastua häneen kuin Stubbiin. Alexin erilaisuudessa on jotain, joka tekee häneen samastumisen vaikeaksi.”

Orpon yksi suuri haaste on saada Stubbin ja Elina Lepomäen kannattajat puolelleen, kokoomuksessa suosituilla urheilukielikuvilla “pelaamaan samaan maaliin”. Zyskowicz arvelee, että hänellä on siihen hyvät mahdollisuudet.

“Kokoomuksessa on kiistatta erilaisia painotuksia, mutta puheenjohtajakisa ei luonut eikä vahvistanut mitään kuppikuntia. Kahden vuoden päästä puolueesta ei löydy enää stubbilaisia.”

 

LKS 20151204 Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimo eduskunnan täysistunnossa 4. joulukuuta 2015. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kannatti Alex Stubbia. Hän uskoo, että Elina Lepomäen suosio voi aiheuttaa puolueessa turbulenssia.

 

Stubbin puolesta kisassa liputtanut edustaryhmän varapuheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo ei hänkään usko, että kokoomuksessa nähdään samanlaista sisäistä sotaa kuin demareissa kaksi vuotta sitten.

”Olisi vastoin Alexin kampanjan henkeä alkaa nyt rettelöidä.”

Wallinheimon mielestä olennaisempi kysymys liittyy Elina Lepomäen asemaan puolueessa. Ennen puheenjohtajavaalia Lepomäelle povattiin vain muutaman prosentin kannatusta, mutta hän sai lopulta yli kymmenen prosenttia äänistä.

”Tapaus Elina Lepomäki voi aiheuttaa puolueessa turbulenssia, jos Elinan onnistumista ei huomioida.”

“Voi olla, markkinaliberaalin puheenjohtajakandidaatin taakse voisi muodostua sisäinen oppositio”, Wallinheimo sanoo.

”Kampanjansa aikana Elina osoitti olevansa niin kova asiaosaaja, että jatkossa mikki on varmasti ensimmäisenä hänen edessään, kun hallitus tekee päätöksiä.”

Kokoomuksen puoluekokous Imatralla päättyi sunnuntaina Maamme-lauluun.

Puolue teki vielä viimeiset henkilövalinnat valitsemalla puoluevaltuuston puheenjohtajaksiMari-Leena Talvitien ja puolueen varapuheenjohtajiksi äänestettiin Antti HäkkänenSanni Grahn-Laasonen ja Janne Sankelo.

Joensuun kokoomusnuorten riemuksi sunnuntaina hyväksyttiin heidän tekemänsä aloite numero 235, samppanjat ruokakauppoihin.

Aloitteen hyväksyminen tarkoittaa, että kokoomusministereiden on työssään edistettävä samppanjatavoitteen toteutumista.