Kaappaussyytös: Oikeuskansleri reagoi Risto Volasen haastatteluun

Kotimaa 30.3.2011 08:55
Risto Volanen Risto Volanen pelkäsi SK:n haastattelussa, että poliitikkojen sivuuttaminen johtaa puolustusvoimissa maavoimien ja aluepuolustuksen alasajoon. Kuva Hannu Lindroos.

Pääministeri Matti Vanhasen entinen valtiosihteeri Risto Volanen syytti 18.3. ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä sotilas- ja poliisijohtoa epälojaalisuudesta pääministeriä kohtaan. Haastattelu on nyt herättänyt kiinnostusta oikeuskanslerinvirastossa.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut kopion jutusta ja siihen perustuneesta Suomen Kuvalehden viimeviikkoisesta pääkirjoituksesta luettavaksi yhdelle virastonsa esittelijälle. Tämän tehtävänä on arvioida, tuoko Volanen esiin asioita, jotka koskettavat kanslerin toimivaltaa.

Jonkka korostaa, että tällainen taustatyö on viraston normaalia toimintaa, eikä se vielä tarkoita, että asia olisi varsinaisesti vireillä.

Haastattelussa Volanen muun muassa sanoi, että puolustusministeriön ja sitä avustavan turvallisuus- ja puolustusasiain komitean tehtäviä on laajennettu ilman kunnon keskustelua ja poliittisen johdon aktiivista hyväksyntää. Hän myös syytti poliisihallintoa Arctic Sea -laivan kaappausta koskeneiden tietojen pimittämisestä kesällä 2009.

Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu perustuslain mukaan valvoa, että viranomaiset, virkamiehet ja muut julkisia tehtäviä hoitavat noudattavat lakia ja täyttävät muutenkin velvollisuutensa.

Aiheesta lisää
Varoitus vallankaappauksesta: ”Armeija ja poliisi karanneet hallituksen valvonnasta Suomessa” (Suomenkuvalehti.fi 18.3.2011)