Viirupöllön poikanen on juuri lähtenyt pesästään Laitikkalan kylässä Pälkäneellä. Se ei osaa vielä lentää.
Viirupöllön poikanen on juuri lähtenyt pesästään Laitikkalan kylässä Pälkäneellä. Se ei osaa vielä lentää. © Marjo Tynkkynen

Angry bird

Valokuvaaja Marjo Tynkkynen kulki kesän tutkija Pertti Saurolan perässä ja seurasi pöllöjen pesintää.

Kotimaa 19.08.2021 18:00
Kuvat Marjo Tynkkynen Teksti Elina Järvinen

Yleensä Marjo Tynkkysellä oli pipo päässään, tai vähintään huppu. Tuolla hetkellä ei ollut. Toukokuun lopun lämmin poutapäivä ei varsinaisesti kutsunut villavarusteisiin.

Viirupöllö syöksyi takaraivoon. Se on petolintu: vahvat, teräväkyntiset jalat ja kärjestä terävä nokka. Nokalla pöllö tappaa saaliinsa – vesimyyrän tai peltomyyrän, joskus rastaanpoikasen tai sammakon – ja paloittelee sen.

Jysäys tuntui mutta kipua ei juuri. Sen verran päänahasta repeytyi kuitenkin palkeenkieliä, että vaaleaa tukkaa värjäytyi vereen. Tynkkynen veti pipon päähänsä.

Jatketaan, ei pyörrytä, hän sanoi Pertti Saurolalle.

Saurola ei ollut nähnyt tätä yksilöä ennen, mikä on ihme, sillä hän tuntee alueen pöllöt. Lenkkeilijä oli löytänyt pesän Tuoresjärven perämetsästä Pälkäneeltä ja ilmoittanut siitä Saurolalle.

Pesä oli katkenneessa kuusessa, ja siellä yksi iso poikanen. Saurola rengasti ja mittasi sen mutta ei jäänyt tarkastamaan naarasta. Oli ehdittävä seitsemälle muulle viirupöllön pesälle ja yhdelle lehtopöllön pesälle.

Tynkkynen kulki kameran kanssa perässä. Hän oli tutustunut Saurolaan kesällä 2018 ja kysynyt, saisiko lyöttäytyä seuraan seuraavana keväänä. Silloin, kun pesintä alkaa ja Saurola aloittaa laajat kierroksensa.

Vastakuoriutunut viirupöllön poikanen Pertti Saurolan sormissa Luopioisissa.

Vastakuoriutunut viirupöllön poikanen Pertti Saurolan sormissa Luopioisissa. © Marjo Tynkkynen

Viirupöllönaaras poikasineen Kukkolan kylässä toukokuussa 2019.

Viirupöllönaaras poikasineen Kukkolan kylässä toukokuussa 2019. © Marjo Tynkkynen

Saurola sai haltuunsa Linkolan alueen ja liitti sen omaansa. Yhteensä yli kolmesataa pönttöä.

Pertti Saurola on tutkinut pöllöjä 55 vuotta.

Työ alkoi, kun Pentti Linkola otti yhteyttä kesällä 1965. Hänellä oli tapana lähettää virallisia postikortteja. Sellaisia valkoisia, kuvattomia kortteja, joihin saattoi kirjoittaa molemmille puolille.

Linkola ilmoitti, että Saurolan olisi tultava rakentamaan hänen kanssaan pönttöjä eräänä tiettynä elokuun päivänä. Saurola voisi laittaa niitä sitten omillekin mailleen Hauholle.

Saurola oli Eläintieteen laitoksen assistentti, myöhemmin Rengastustoimiston johtaja. Hän tutki kyllä lintuja mutta seurasi pääasiassa muuttoja.

Linkola oli rakentanut pönttöjä 1950-luvun alusta. Pöllöt menettivät pesäpuitaan, kun metsistä siivottiin pois pökkelöt ja kolopuut.

Linkola rengasti vuosittain lehtopöllön poikasia ja tarkasti pesiviä naaraita. Hän oli ensimmäisiä pöllöjen tutkijoita maailmassa, joka keräsi tällaista populaatioekologista aineistoa.

Saurola ryhtyi talkoisiin ja alkoi ammattimaisesti seurata erityisesti viirupöllöjä ja lehtopöllöjä, niiden parinmuodostusta ja pesintää.

1970-luvun alussa hän sai haltuunsa koko Linkolan alueen ja liitti sen omaansa. Yhteensä yli kolmesataa pönttöä Hauhon, Pälkäneen ja Luopioisten mailla.

Linkola ei enää kulkenut metsissä. Ei kyennyt katsomaan, miten hakkuut raatelivat puustoja. Hän siirtyi järville.

14-vuotias viirupöllönaaras puolustaa pesäänsä Palssarinkankaalla Hauholla toukokuussa 2019.

14-vuotias viirupöllönaaras puolustaa pesäänsä Palssarinkankaalla Hauholla toukokuussa 2019. © Marjo Tynkkynen

Lehtopöllönaaras lähtee pesästään. Pönttö sijaitsee avohakatussa metsässä Hyömäen kylässä, ohjeiden mukaan katkaistussa kuusessa.

Lehtopöllönaaras lähtee pesästään. Pönttö sijaitsee avohakatussa metsässä Hyömäen kylässä, ohjeiden mukaan katkaistussa kuusessa. © Marjo Tynkkynen

7-vuotias, punaruskea lehtopöllönaaras Hauhon kirkonkylässä.

7-vuotias, punaruskea lehtopöllönaaras Hauhon kirkonkylässä. © Marjo Tynkkynen

Työnjako oli tämä: Saurola kiipesi pesälle – hänellä on taitettavat tikkaat – ja Tynkkynen paitsi kuvasi myös kirjasi tiedot punakantiseen vihkoon.

Koska oli jo toukokuu, kaikki poikaset olivat kuoriutuneet. Saurolan aineiston perusteella kantahämäläinen viirupöllö munii ensimmäisen munansa keskimäärin kuudes huhtikuuta. Sitten se aloittaa pitkäpiimäisen haudonnan, 32–34 vuorokautta. Koiras tuo sille kaiken ravinnon. Syö saaliilta pään ja vie sitten pesälle.

Jos myyrävuosi on hyvä, pesässä on monta munaa. Saurola on nähnyt kahdeksan. Jos myyrävuosi on kehno, munia on yleensä kaksi.

Saurola rengastaa poikaset, kun ne ovat parin viikon ikäisiä. Silloin tulee turpaan oikein kunnolla, kuten hän itse sanoo. Pöllöemo puolustaa poikasiaan raivokkaasti, ja koska se lentää äänettömästi, sen hyökkäyksiä ei kuule, ainoastaan tuntee. Se tulee yleensä takaapäin ja iskee aina päähän.

Saurolalla on paksu karvalakki ja sen päällä nahkatakin kaulus. Ne pitävät ”aika hyvin”. Tosin helteellä tuppaa olemaan kuuma.

Kypärää ei voi pitää, sillä siihen törmätessään pöllö voi kuolla.

Myös iskut kirjataan ylös. Ne kertovat pöllöemon luonteesta, siitä, kuinka kiivas puolustaja se on.

Saurola sanoo, että hän on tehnyt pöllöjen kanssa diilin. Neuvotellut hinnan poikasten mittaamiselle ja rengastamiselle.

Kuusi iskua per poikanen.

Kymmenvuotias, harmaa lehtopöllönaaras Kuhmalahden kirkonkylässä.

Kymmenvuotias, harmaa lehtopöllönaaras Kuhmalahden kirkonkylässä. © Marjo tynkkynen

Pertti Saurola vapauttaa 14-vuotiaan viirupöllönaaraan tutkimuksen jälkeen.

Pertti Saurola vapauttaa 14-vuotiaan viirupöllönaaraan tutkimuksen jälkeen. © Marjo Tynkkynen

Yltiön mamma löytyi aina reviiriltään. Viisi vuotta, kymmenen vuotta, viisitoista vuotta. Se pesi sinnikkäästi, hakkuusta huolimatta.

Joskus Saurola antaa pöllölle lempinimen. Yltiön mamma oli sellainen. Viirupöllönaaras D-21037.

Se kuoriutui toukokuussa 1962 Haukilan kylässä Kanta-Hämeessä. Linkola rengasti sen, mutta seuranta jäi Saurolalle.

Viirupöllö elää vanhaksi. Ei niin vanhaksi kuin joutsen tai merikotka, mutta yli 20-vuotiaita viirupöllöjä on tavattu.

Kevään koittaessa Saurola usein pohti, oliko Yltiön mamma selvinnyt talvesta. Löytyisikö sitä kevään ensimmäisellä kierroksella?

Pesät Saurola siivoaa valmiiksi. Korjaa syksyllä saalisten jäämät ja tuo pohjalle uudet sahanpurut, ”vaihtaa lakanat”. Viirupöllöt pesivät vuodesta toiseen samoilla paikoilla, jos vain olosuhteet sallivat. Useimmiten saman koiraan kanssa. ”Avioerot” ovat harvinaisia, parisidos katkeaa viiden prosentin todennäköisyydellä.

Yltiön mamma löytyi aina reviiriltään. Viisi vuotta, kymmenen vuotta, viisitoista vuotta. Se pesi sinnikkäästi, vaikka hakkuu puhdisti kuusikon sen pesän ympäriltä ja pesäpuu kaatui, sitten kaatui toinen. Saurola ripusti uudet pöntöt, ja Yltiön mamma siirtyi niihin.

Saurolan muistivihkoihin tulivat kirjatuiksi Yltiön mamman munat, niiden kuoriutumiset ja lentokykyisiksi kasvaneet poikaset. Pöllönpoikanen hyppää pesästään noin kuukauden ikäisenä, vaikkei osaa lentää. Emo ruokkii ja suojelee sitä vielä pari kuukautta, kun se opettelee.

Yltiön mamma sai 21 lentokykyistä poikasta. Se on iso määrä. Suurin osa viirupöllöistä saa poikasia vain parina, kolmena vuonna. Yltiön mamma tilastoidusti yhdeksänä.

Huhtikuussa 1980 pälkäneläisen talon pihasta löytyi kuollut, puolen kilon painoiseksi riutunut viirupöllö. Se tuotiin Eläinmuseoon.

18-vuotias Yltiön mamma. Jalan renkaassa numero D-21037.

Saurola muistaa sen aina.

Marjo Tynkkynen, 49, on helsinkiläinen valokuvaaja ja dokumentaristi. Hän opiskeli valokuvausta ja elokuvaa Taideteollisessa korkeakoulussa ja valmistui valokuvataiteen maisteriksi vuonna 2000. Hän on erikoistunut vedenalaiseen valokuvaukseen. Tynkkynen kuvaa säännöllisesti Suomen Kuvalehteen.

Sisältö