Juttu joukkomurhaajasta ja testi äidinkielestä – Nämä kiinnostivat Suomenkuvalehti.fissä vuonna 2012

Kotimaa 2.1.2013 11:30

Millaisia juttuja Suomenkuvalehti.fissä luettiin eniten vuonna 2012?

Tilastokatsaus osoittaa, että lukijoita kiinnostivat eniten Osaatko suomea? -testi, juttu mahdollisesta joukkomurhaajasta sekä ministeriön salainen kuntakartta.

Alta löydät vuoden top 10:n. Klikkaa otsikkoa lukeaksesi lisää.

Suomenkuvalehti.fi – luetuimmat jutut 2012

1. Osaatko suomea? 10 kysymystä yleisistä virheistä

Ylioppilasaineissa on entistä enemmän kielivirheitä. Testaa, kuinka hyvin osaat perussäännöt!

2. Lauri on mahdollinen joukkomurhaaja

Lauri ei ole toteuttanut tarvettaan. Nyt hän kertoo, kuinka pahuus syntyy. Jakamalla omat kokemuksensa hän haluaa auttaa yhteiskuntaa koulusurmien ymmärtämisessä ja ehkäisemisessä.

3. Salainen kuntakartta – ministeriön suunnitelmat paljastuivat

Suomen Kuvalehti sai haltuunsa kuntauudistuksen salaisen kuntakartan, jonka valtiovarainministeriö aikoi julkistaa helmikuussa. Sen mukaan Suomeen jäisi noin 70 kuntaa, kun nykyisin niitä on 336.

4. Tältä tuntuu olla köyhä

Työttömäksi jäänyt perusti yrityksen, joka toi toivon mutta vei leivän.

5. Somen presidentti Pekka Haavisto

Suomalaisista vain pieni osa on rasisteja tai ennakkoluuloisia. Kaikki, jotka eivät ole, haluavat nyt nopeasti ja helposti tuoda paremmuutensa julki äänestämällä presidentinvaaleissa Pekka Haavistoa.

6. Tunnistatko maailman maat? Testaa taitosi maavisassa

Mitä nopeammin tunnistat maailman maita ulkomuodolta, sitä enemmän saat pisteitä.

7. Psykiatri Jari Sinkkonen: Kaikista kiusatuista ei tule murhaajia

Suomen Kuvalehdessä julkaistu Laurin kertomus on tärkeä ja kiinnostavana puheenvuoro, sanoo psykiatri Jari Sinkkonen.

8. ”En tiedä, kuka tässä on hullu, mutta lapsistahan tulee mielipuolia” – viikonloppu sosiaalipäivystyksessä

Helsingin sosiaalipäivystyksessä alkaa viikonloppu: pieni poika soittaa vaatekaapista.

9. Filosofi Pekka Himasen teos Sininen kirja vie modernin epäselkokielen aivan uudelle tasolle

Olen tottunut siihen, että en ymmärrä suomea. Reagoin torjuvasti, jos puhutaan pilottipotilaan turvapolusta elämänkaariperspektiivissä. Vaikka ymmärrän, että projektiorganisaation medisiininen tulosyksikkö on sairaala ja Elisa Viihteen Katsomo Jääkiekko -sovellus televisiokanava, en halua ymmärtää. Loppukäyttäjän ensiversio saa minut hymyilemään, samoin ajatus lisäpakettina ladatusta pianosta.

10. Erään nokialaisen tarina – valittujen heimosta löysään hirteen

Oli hätänumeropäivä 11.2.2011, ja olisin halunnut soittaa hätänumeroon.

Seisoin satojen muiden joukossa kuuntelemassa toimitusjohtajan puhetta: Mies herää tulipaloon öljynporauslautalla. Pelastautumisaikaa on vähän ja vaihtoehtoja on tasan kaksi. Jos jää pakoilleen, kuolee varmasti. Jos hyppää mereen, voi selvitä – tai kuolla. Nokian on siis valittava.